08/02/2017

Uutiset

Venetsian biennaalin taiteilijat ja kansalliset paviljongit julkistettu

Venetsian taidebiennaali järjestetään tänä vuonna 57. kerran. Biennaalin päänäyttelyn Viva Arte Viva on kuratoinut ranskalainen Christine Macel.

Näyttelyn keskiössä ovat taiteilijuus ja taiteen humaani luonne konfliktientäyteisessä maailmassa. “Viva Arte Viva on huudahdus taiteen ja taiteilijan aseman puolesta”, Macel kuvailee. Päänäyttelyssä on mukana 120 taiteilijaa 51 eri maasta. Näyttelyn taiteilijoista 103 osallistuvat Venetsian biennaaliin ensimmäistä kertaa. Lisäksi biennaalissa on mukana 84 kansallista paviljonkia. Antigua ja Barbuda, Kiribati, Nigeria sekä Kazakstan ovat ensimmäistä kertaa mukana omilla itsenäisillä paviljongeillaan.

Alvar Aallon suunnittelemassa Suomen paviljongissa nähdään tänä vuonna Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin näyttely The Aalto Natives. Näyttelyn kuratoi hollantilaisen Cobra-museon taiteellinen johtaja Xander Karskens. Paviljonkiin toteutettava näyttelyhanke valittiin avoimella haulla, jonka Frame järjesti alkuvuodesta 2016.

Lisäksi Suomi osallistuu yhteisnäyttelyyn Pohjoismaisessa paviljongissa Ruotsin ja Norjan kanssa. Ryhmänäyttelyssä nimeltä Mirrored nähdään teoksia kuutta eri sukupolvea edustavilta taiteilijoilta, jotka ovat Siri AurdalNina CanellCharlotte JohannessonJumana MannaPasi Myllymäki ja Mika Taanila.

Venetsian biennaali on avoinna yleisölle 13.5.–26.11.2017.

Lue lisää 57. Venetsian biennaalista: La Biennale di Venezia

 


Kuva: Venetsian taidebiennaalissa maat esittäytyvät omissa paviljongeissaan. Vuoden 2013 biennaalin Espanjan paviljongissa nähtiin Lara Almarcequin näyttely.