Organisaatio
Frame Contemporary Art Finland on nykytaiteen organisaatio ja tiedotuskeskus, joka vahvistaa suomalaisen nykytaiteen asemaa, edistää kansainvälistä toimintaa ja tuottaa tietoa nykytaiteesta. Tältä sivulta löydät Framen hallituksen ja valtuuskunnan esittelyt.
Hallitus
Framen hallituksen nimeää opetus- ja kulttuuriministeriö. Framen hallituksen jäsenet vuosina 2021–2023 ovat

Esa Alanne
Esa Alanne on Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin johtaja. Suomen Tanskan kulttuuri-instituutti on erikoistunut kahden maan välisen vuorovaikutukseen erityisesti nykytaiteen kentällä. Alanne on rakentanut vahvoja kansainvälisiä verkostoja nykytaiteen alalla laajasti residensseistä museoihin, gallerioihin ja taidemessuille.

Hanna Johansson
Hanna Johansson on Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani. Hän tuntee laajasti nykytaiteen kentän ja on tutkinut esimerkiksi suomalaisen nykytaiteen suhdetta ekologiaan ja ei-inhimillisten toimijuuksien osallisuutta nykytaiteessa. Johansson on myös taidehistorian dosentti Helsingin yliopistossa, IHME-Helsinkiä tuottavan Pro Arte -säätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston neuvottelukunnan jäsen.

Tellervo Kalleinen
Tellervo Kalleinen on nykytaiteilija, joka pohjaa taiteensa luovaan yhteistyöhön. Kalleinen on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja opiskellut Hochschule für Bildende Künstessa Hampurissa ja Braunschweighissa Saksassa. Kalleinen on työskennellyt vuodesta 2002 Oliver Kochta-Kalleisen kanssa. Duo palkittiin AVEK mediataidepalkinnolla 2012 ja Ars Fennicalla 2014 ja heillä on ollut lukuisia näyttelyitä ympäri maailmaa.

Jaakko Lindgren
Hallituksen puheenjohtaja. Jaakko Lindgren työskentelee asianajajana. Hän on hoitanut paljon nykytaiteeseen liittyviä juridisia kysymyksiä Suomessa ja ulkomailla.

Oskari Nokso-Koivisto
Oskari Nokso-Koivisto työskentelee Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella tutkimuksen ja päätöksenteon yhteistyöstä vastaavan Aalto Economic Instituten toiminnanjohtajana. Hankkeiden tavoitteena on ollut taloustieteen osaamisen vieminen osaksi päätöksentekoa. Nokso-Koivisto on ollut mukana perustamassa Aallon, HY:n ja Hankenin yhteistä taloustieteen yksikköä Helsinki Graduate School of Economicsia ja toimii tällä hetkellä Helsinki GSE:n johtokunnan sihteerinä.

Anni Venäläinen
Anni Venäläinen on Porin taidemuseon johtaja. Hän kuuluu mm. Porin kaupungin Sivistystoimialan kulttuuriyksikön johtoryhmään ja Maire Gullichsenin taidesäätiön hallitukseen. Museotyön ohella Venäläinen on toiminut vierailevana luennoitsijana, sekä vapaalla kentällä kuraattorina ja kirjoittajana.
Valtuuskunta
Framen valtuuskunta on neuvoa-antava elin. Valtuuskunnan päätehtävät ovat vahvistaa säätiön yhteiskuntasuhteita ja sidosryhmätoimintaa sekä huomioida toimintaympäristön muutoksia. Valtuuskunnassa on kolmetoista säätiön perustajaorganisaatioiden nimeämää jäsentä sekä enintään seitsemän muuta jäsentä. Kolmivuotisella toimikaudella 2021–2024 jäsenet ovat:
Bioart Society, Piritta Puhto
Espoon kaupunki, Antti Brunni
GlobeArtPoint, Jaana Simula
Helsingin kaupunki, Taru Tappola
Helsinki International Artist Programme HIAP, Juha Huuskonen
Lahden kaupunki, Tuulia Tuomi
Lapin yliopisto, Satu Miettinen
Oulun kaupunki, Selina Väliheikki
Pro Artibus, Mikaela Lostedt
Sitra, Katri Vataja
Suomen Taideakatemia, Erica Nyholm
Suomen Taideyhdistys, Asko Mäkelä
Suomen Taiteilijaseura, Joonas Ahlava, Seela Petra ja Margarita Rosselló Ramón
Taiteen perusopetusliitto, Viivi Seirala
Tampereen kaupunki, Selma Green
Turun kaupunki, Satu Pajarre
Vantaan kaupunki, Anna Hjorth-Röntynen