27/11/2019

Uutiset

Venetsian biennaali päättyi – Suomen paviljongissa 230 000 kävijää

Venetsian 58. kansainvälinen taidebiennaali päättyi sunnuntaina. Suomen Alvar Aalto -paviljongissa nähtiin Miracle Workers -kollektiivin ensimmäinen yhteisnäyttely A Greater Miracle of Perception. Puolen vuoden aikana näyttelyssä kävi 230 000 kävijää. Kaikkiaan biennaalissa vieraili 600 000 kävijää.

Suomen näyttely, joka oli avoinna toukokuusta marraskuuhun, koostui Outi Pieskin paikkasidonnaisesta teoksesta Ovdavázzit – Forewalkers sekä The Killing of Čáhcerávga -elokuvasta, jonka käsikirjoittivat ja ohjasivat kollektiivin jäsenet Maryan Abdulkarim, Khadar Ahmed, Hassan Blasim, Sonya Lindfors, Leena Pukki, Martta Tuomaala, Christopher L. Thomas ja Suvi West

Näyttelykokonaisuutta täydensivät Lorenzo Sandovalin koottavat moduulit. Näyttelyn kuratoivat Giovanna Esposito Yussif, Christopher Wessels ja Bonaventure Soh Bejeng Ndikung. Näyttelyn Suomen paviljonkiin tilasi ja tuotti Frame Contemporary Art Finland.

“Olen todella iloinen, että paviljongissamme on käynyt juuri tänä vuonna näin valtava määrä vieraita”, sanoo Framen toimitusjohtaja ja näyttelyn komissaari Raija Koli. “Miracle Workers -kollektiivin esiin nostamat kysymykset rajojen ylittämisen etuoikeudesta tai saamelaisten itsemääräämisoikeudesta elinalueisiinsa ovat poikkeuksellisia Suomen Venetsian biennaalin näyttelyhistoriassa. Kollektiivin monikansallinen ja monialainen luonne on saattanut meidät välttämättömiin keskusteluihin siitä, mitä suomalaisuus on tai miltä se näyttää niistä, jotka kokevat olevansa sivullisia tai poissuljettuja.”

 

Näyttelyn lisäksi sarja tapahtumia ja julkaisu 

Näyttelyn lisäksi Miracle Workers -kollektiivi kokoontui neljä kertaa avoimiin tapahtumiin eri puolille Eurooppaa Berliiniin, Venetsiaan, Kaarasjoelle sekä Helsinkiin. 

Tapahtumissa kuultiin kollektiivin jäsenten sekä kutsuvieraiden pitämiä luentoja, nähtiin lyhytelokuvia ja performansseja sekä käytiin keskusteluja muun muassa saamelaisten esineellisen kulttuuriperinnön palauttamisesta. Tapahtumat tavoittivat yhteensä 500 henkeä.

Näyttelyn yhteydessä julkaistu kirja A Greater Miracle of Perception sisältää kollektiivin jäsenten sekä kollektiivia lähellä olevien kirjoittajien esseitä ja runoja. Julkaisun on toimittanut Giovanna Esposito Yussif ja kustantanut berliiniläinen Archive Books yhdessä Frame Contemporary Art Finlandin kanssa. Julkaisua voi tilata kustantajan verkkosivuilta.

 

Vuosi 2019 oli Suomen supervuosi Venetsiassa

Suomen Alvar Aalto -paviljongissa esillä olleen A Greater Miracle of Perception -näyttelyn lisäksi Nykytaiteen museo Kiasma tuotti Pohjoismaisen paviljongin näyttelyn Weather Report: Forecasting Future. Näyttelyn taiteilijat olivat suomalainen taiteilijaduo nabbteeri, norjalainen Ane Graff ja ruotsalainen Ingela Ihrman.

Tämän lisäksi Taideyliopiston kuvataideakatemia järjesti tutkimuspaviljongin Venetsian Giudeccan saarella jo kolmannen kerran.

 

Yhteistyökumppanit

Näyttelyn päätukija on opetus- ja kulttuuriministeriö.

Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Helsingin kaupunki / Helsinki Biennaali 2020. Visit Finland / Business Finland on näyttelyn yhteistyökumppani.

Näyttelyn tukijoita olivat Saastamoisen säätiö, Suomen Rooman suurlähetystö ja Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK. Julkaisua tuki Suomen Kulttuurirahasto.

Avoimia tapahtumia tukivat Suomen Goethe-instituutti, Suomen Saksan Instituutti, Stiftung Brandenburger Tor, Museum Europäischer Kulturen – Staatliche Museen zu Berlin, Norgga Sámediggi / Norjan saamelaiskäräjät, Norjan Goethe-instituutti, Suomalais-norjalainen kulttuuri-instituutti FINNO ja The Office for Contemporary Art Norway OCA.

 

 

Miracle Workers -kollektiivi 58. Venetsian biennaalin avajaisviikolla Toukokuussa 2019. Kuva: Petri Summanen / Frame Contemporary Art Finland.