13/03/2018

Uutiset

The Aalto Natives palaa kotiin

Venetsian vuoden 2017 taidebiennaalin Suomen näyttely, Erkka Nissisen ja Nathaniel Mellorsin The Aalto Natives, avautuu Nykytaiteen museossa Kiasmassa perjantaina. Kuraattori Patrik Nyberg kommentoi viime hetken näyttelyvalmisteluja nukkehahmojen keskeltä.

Ennen Kiasmaa näyttely oli esillä Amstelveenissä Cobra-museossa. “Itse installaation osat saapuivat Cobrasta reilu viikko sitten. Erkka on ollut Kiasmassa kuitenkin jo yli kolme viikkoa valmistelemassa koko neljännen kerroksen valtaavia uusia teoksia ja niiden ripustusta”, kertoo Nyberg.

The Aalto Natives tarkastelee absurdistisen satiirin keinoin kansallisidentiteetin rakentamista ja kulttuurin alkuperää. Teoksen tarinassa yliolennot Geb ja Atum palaavat Suomeen, jonka he ovat luoneet miljoonia vuosia aiemmin ja jonka sillä välin kehittynyttä kulttuuria he yrittävät ymmärtää. He käyvät keskustelua, jota kuvittavat lyhyet videot suomalaisesta luomismytologiasta, nyky-yhteiskunnasta ja heidän visiostaan Suomen tulevaisuudeksi.

Teoksen uudet osat, joita ei Venetsiassa nähty, ovat esillä  nyt ensimmäistä kertaa Kiasmassa. Taiteilijat ovat työstäneet hahmoja Mellorsin työhuoneella Los Angelesissa.

“Nathaniel saapui Los Angelesista viime lauantaina juututtuaan välilaskupaikkaan Philadelphiaan kolmeksi päiväksi lumimyrskyn vuoksi. Töitä riittää viime hetkille asti, mutta työ kiittää tekijöitään huikealla näyttelyllä”, Nyberg lupaa.

 

The Aalto Natives -näyttely Nykytaiteen museossa Kiasmassa Helsingissä 16.3.–9.9.2018.
24. maaliskuuta Kiasma-teatterissa järjestettävässä screeningissä esitetään Nathaniel Mellorsin ja Erkka Nissisen muita videoteoksia.

Vuoden 2017 Venetsian taidebiennaalissa nähdyn näyttelyn tilasi ja tuotti Frame Contemporary Art Finland.

 

Teksti: Laura Boxberg.