05/08/2016

Uutiset

Virolainen kuraattori kokosi näyttelyn uusin silmin

Lapin taiteilijaseura avasi 25-vuotisjuhlavuonnaan uusia reittejä ulkomaille, kertoo seuran puheenjohtaja, kuvataiteilija Maria Huhmarniemi.  

”How to Read in the Dark? -hankkeemme taustalla oli pitkään jatkunut Lapin taiteilijaseuran kehittämistyö, jossa halusimme kehittää liikkuvuutta. Hankkeesta tuli kolmeosainen: järjestimme vuonna 2015 kiertonäyttelyn, joka oli esillä Joensuun taidemuseossa, Tarton taidehallissa ja Grimmuseumissa Berliinissä, minkä lisäksi kehitimme taiteilijaseuralle kansainvälisen toiminnan strategian ja pilotoimme kuvataiteen palveluita Lapin nykytaiteen vientiä varten.

Hanke oli osa taiteilijaseuran 25-vuotisjuhlaa. Sen tuotti Merja Briñón. Näyttelyn kuraattoriksi löytyi virolainen Tanel Rander, joka pystyi kokoamaan todella kiinnostavan kokonaisuuden. Mukana näyttelyssä oli 29 taiteilijaa eli noin kolmannes seuran jäsenistä.

Randerilla oli ulkopuolista silmää nostaa esiin lappilaisten taiteilijoiden joukosta muitakin kuin vakiintuneita nimiä. Randeriin tutustuimme yhteistyökumppaneidemme Suomen Viron-instituutin ja Viron nykytaiteen keskuksen suosituksesta, ja hänen mukanaolonsa oli lopulta yksi parhaista asioista projektissamme.

Berliinin ja Tarton myötä näyttelylle avautuivat ovet myös Joensuun taidemuseoon. Sekin oli meille tärkeää.

Meiltä on toivottu paljon näyttelytilaisuutta ulkomailla, ja hanke vastasi tähän toiveeseen. Moni lappilainen taiteilija kokee, että olemme syrjässä pääkaupunkiseutuun nähden, ja että monelle suorempi reitti ulkomaille on vain lähteä suoraan ulkomaille kuin yrittää mennä Etelä-Suomen kautta.

Kansainvälinen toimintamme jatkuu vuonna 2016 residenssitoiminnalla. Taiteen edistämiskeskuksen Lapin toimipiste on kehittänyt residenssiyhteistyötä Arkangeliin ja Petroskoihin Venäjälle, Vesisaareen Norjaan sekä Berliiniin yhdessä Lapin taiteilijaseuran ja Lapin esittävien taiteiden keskuksen LETKEN kanssa.”

Teksti: Heljä Franssila

Maria Huhmarniemeä haastateltiin joulukuussa 2015.