02/12/2016

Uutiset

Taiteilijavetoiset galleriat koolla Forum Boxissa

Galleria Forum Boxissa Helsingissä kokoontui marraskuun lopussa joukko taiteilijavetoisten gallerioiden toimijoita eri puolelta Suomea. Framen ja Forum Boxin aloitteesta syntyneen tapaamisen tavoitteena oli tutustua toimijoihin ja vaihtaa tietoa.

Tapaamiseen kutsuttiin 18 galleriaa. Helsingistä mukana olivat Forum Boxin lisäksi Alkovi Galleria, Galleria Huuto, Kallio Kunsthalle, Myymälä 2, SIC, Sorbus, Third Space ja Unknown Cargo. Turusta tapaamiseen osallistui galleria Titanik, Porista Galleria 3h+K, Tampereelta galleriat Rajatila sekä Ronga ja Rovaniemeltä Galleria Napa. Täysin vieraita galleriatoimijat eivät keskenään ole: noin puolella on jo ollut yhteistyötä toistensa kanssa.

”Kansainvälisyys toimi tapaamisen kimmokkeena, mutta selvästi tarvetta on myös filosofisemmalle keskustelulle siitä, mitä taiteilijavetoinen galleriatoiminta Suomessa on”, Forum Boxin toiminnanjohtaja Alina Mänttäri-Buttler kertoo idean synnystä.

Melkein kaikki tapaamiseen osallistuneet galleriat ovat tehneet yhteistyötä kansainvälisten taiteilijoiden kanssa joko näyttelyiden tai residenssien tiimoilta. Monilla gallerioilla on aktiivista messutoimintaa. Muun muassa Supermarket-taidemessu Tukholmassa kerää suuren joukon osallistuvia gallerioita Suomesta. Ongelmana kansainvälisessä toiminnassa nähdään toimijoiden vaihtuvuus: kun toiminta-aktiivit siirtyvät muihin tehtäviin, myös heidän henkilökohtaiset verkostonsa saattavat karata gallerian ulottumattomiin.

Antti-Juhani Manninen ja Antti Turkko turkulaisesta Titanik-galleriasta ja Arte ry:stä tulivat tapaamiseen erityisesti samanhenkisten toimijoiden houkuttelemana. ”Katsottiin osallistujalistaa ja todettiin, että hyvää jengiä oli tulossa mukaan”.

Yhteistyötä muiden taiteilijavetoisten gallerioiden kanssa Titanikilla on ollut muun muassa kesällä 2015 Turun Kakolassa järjestetyn suositun Valtio+ -näyttelyn tiimoilta. ”Vuosi vuodelta tehdään asioita aika lailla samojen toimijoiden kanssa. Henkilökohtaisten kontaktien merkitys on olennainen”.

Tapaaminen Forum Boxissa tuntui ajankohtaiselta, koska Titanikilla on juuri nyt meneillään vaihtonäyttelyprojekti Los Angelesissa. Gallerialla on myös kansainvälinen äänitaideresidenssi. ”Gallerialla ja Arte ry:llä ei ole mitään kansainvälisen toiminnan strategiaa – pyrimme pikemminkin pois staattisesta ja totunnaisesta toiminnasta. Gallerian ohjelma muodostuu pitkälti sen mukaan, mitä kukin aktiiviporukka haluaa.”

Tilaisuudessa esitettiin toiveita myös rahoittajien ja Framen suuntaan. Erityisesti yhteisponnisteluita kansainvälisten näyttelyiden aikaansaamiseksi sekä vetoapua viestinnässä peräänkuulutettiin.

“Pinnan alla kuplii selvästi tarvetta myös perusteellisemmalle kansainvälisyyttä koskevalle keskustelulle. Hyvää synergiaa voisi tuoda uusi kokoontuminen, jossa käsiteltäisiin esimerkiksi kansainvälisen toiminnan hyviä käytäntöjä ja case-esimerkkejä. Myös ihan konkreettisissa kansainvälisiin projekteihin liittyvissä kysymyksissä galleriat voisivat oppia toisiltaan. Samalla voitaisiin jatkaa keskustelua kansainvälisyyden ohella myös muista kysymyksistä ja teemoista taiteilijavetoiseen galleriatoimintaan liittyen”, toteaa Mänttäri-Buttler.

Teksti ja kuvat: Laura Boxberg