19/11/2014

Uutiset

Taiteilija, vakuuta vastapuoli!

Miten pääsen esittelemään töitäni kuraattorille? Mitä kerron galleristille, jota olen menossa tapaamaan? Miten saan rahoituksesta päättävän virkamiehen innostumaan työstäni?

vakuuta_vastapuoliOlin menossa lokakuun lopussa puhumaan taiteilijoille HaagaHelia-ammattikorkeakoulun kulttuuriyrittäjyysiltaan, ja halusin viedä tilaisuuteen framelaisten ajatuksia siitä, miten taiteilija voisi edistää omia tavoitteitaan esittämällä työtään kulloisellekin vastapuolelle mahdollisimman vakuuttavasti. Pidimme Framessa puheenvuoron tiimoilta kahvitauon mittaisen aivoriihen, jonka pohjalta kokosin ajatuksemme viideksi vinkiksi.

Aihe on tullut meille läheiseksi etenkin siksi, että mietimme itsekin päivittäin, miten voisimme vakuuttaa ulkomaisia kuraattoreita, erilaisia taidemaailman asiantuntijoita, virkamiehiä, päättäjiä, toimittajia ja taiteilijoita kulloisestakin projektistamme. Lisäksi kohtaamme paljon taiteilijoita, jotka kaipaavat apua vakuuttamiseen apurahoja hakiessaan tai etsiessään yhteistyömahdollisuuksia ulkomailla.

Vinkkimme ovat nämä:

Tiivistä oma viesti.
Valmistaudu ja ota selvää vastapuolesta.
Räätälöi portfolio ja cv tilanteen mukaan.
Pyydä ratkaisua konkreettiseen ongelmaan.
Kysy toiselta taiteilijalta.

Tiivistä oma viesti

Tapaamisessa pitäisi pystyä sanomaan lyhyesti ja ytimekkäästi, mitä olet tekemässä ja millaista yhteistyötä haluat. Tiedätkö, mitä vastaat, kun vastapuoli kysyy, mikä työssäsi on kiinnostavaa? Pystytkö pusertamaan sen 30 sekunnin puheeksi?

Valmistaudu ja ota selvää vastapuolesta

Ota selvää etukäteen henkilöstä, jota olet menossa tapaamaan. Mistä hän tai hänen edustamansa organisaatio on kiinnostunut? Jos tapaat kuraattoria, ota selvää hänen aikaisemmista näyttelyprojekteistaan. Jos esittelet töitäsi galleristille, selvitä gallerian profiili eli millaisia taiteilijoita se edustaa. Reipas googlaus on paikallaan.

Mieti, mitä voit tarjota juuri tapaamallesi asiantuntijalle. Koko repertuaaria ei välttämättä kannata lastata asiantuntijan pöydälle vaan esittää valikoitu otos tilanteen mukaan.

Räätälöi portfolio ja cv tilanteen mukaan

Tapaamiseen täytyy ottaa mukaan portfolio, sähköinen tai plärättävä, sillä se on ainoa kätevä keino havainnollistaa omaa työtä. Portfoliotakin voi räätälöidä samalla tavalla kuin cv:tä sen mukaan, kenelle sitä on esittelemässä.

Selkeä ja visuaalisesti elegantti portfolio kertovat ammattimaisuudesta ja kunnianhimosta.

Pyydä ratkaisua konkreettiseen ongelmaan

Kun olet tapaamisessa, näytä vastapuolelle, että olet valmistautunut. Se viestii uskottavuudesta. Esimerkiksi näyttelyä suunnittelevalle kuraattorille on tärkeää näyttää, että olet luotettava tyyppi, joka pystyy hoitamaan sovitut asiat aikataulussa.

Kerro myös, mitä olet jo tehnyt projektisi eteen. Oma aktiivisuus ja innostus oman projektin tärkeydestä vakuuttavat. Innostuksella on myös tapana tarttua!

Asiantuntijalta kannattaa pyytää apua johonkin konkreettiseen ongelmaan, jota hän pystyy ratkaisemaan. Esimerkiksi Framesta kysellään melko usein apua “ulkomaille lähtemiseen”. Jotta taiteilijaa voisi tässä oikeasti auttaa, tavoitetta pitäisi täsmentää. Etsitkö ulkomailta esimerkiksi galleristia tai residenssiä? Mitä maata ulkomaat kohdallasi tarkoittaa?

Hyväksy, että tapaamallasi henkilöllä on todennäköisesti kiire ja siksi rajallinen aika tavata sinut. Käytä lyhyt aika hyödyksi, ja jatka yhteydenpitoa myöhemmin sähköpostitse ja puhelimitse.

Kysy toiselta taiteilijalta

Sen sijaan että jokainen keksii itsekseen yksin pyörää uudelleen, olisi järkevää, että taiteilijat loisivat yhä enemmän verkostoja oman työnsä edistämiseen. Usein toinen taiteilija on jo tehnyt sen, mitä itsekin suunnittelee. Kannustamme siis rohkeasti pyytämään neuvoja ja mentorointia – ja jakamaan itsekin tietoa.

Lue koko esitys

Heljä Franssila
Kirjoittaja on Framen viestintäpäällikkö.