03/06/2014

Uutiset

Taiteen yhteisörahoitusohjelmaan haki 125 hanketta, 19 valittiin

Tiina Itkonen: House V, Uummannaq, 2010.
Tiina Itkonen: House V, Uummannaq, 2010.

Suomalaisen yhteisörahoituspalvelu Mesenaatti.me:n järjestämään ja Koneen Säätiön rahoittamaan Taiteen yhteisörahoitusohjelmaan haki yhteensä 125 taidehanketta. Näistä 19 valittiin toteutettaviksi ohjelman puitteissa vuoden 2014 aikana. Yhteisörahoituskampanjat tullaan näkemään ainakin valokuvaaja Tiina Itkoselta, kuvataiteilija Maaria Märkälältä, ”Polar Illusions” musiikkiteatteriryhmältä ja sarjakuvataiteilija Anna Sailamaalta. Olemme iloisia suuresta hakijamäärästä ja taiteen kentän kiinnostuksesta yhteisörahoitusta kohtaan ja uskomme että myös suurta yleisöä kiinnostaa rahoittaa taidetta, niin kauan kuin hankkeet osataan esitellä oikein, ja niissä on jotain sellaista josta rahoittaja saa itselleen – esimerkiksi tunteen siitä että mahdollistaa jotain tärkeää. Kampanjan markkinointi on kuitenkin raakaa työtä, joka poikkeaa usein paljon taiteilijan muusta työstä Tämän ohjelman myötä taitelijat joutuvat opettelemaan sitä ja luovat esimerkkiä tuleville kampanjoille, sanoo tuottaja Tanja Jänicke Mesenaatti.me -palvelusta.

Mesenaatti.me on Suomen ensimmäinen ja ainoa kaikille aloille avoin, vastikepohjaiseen yhteisörahoitukseen suuntautunut yhteisörahoituspalvelu. Taiteen yhteisörahoitusohjelma on vuoden 2014 aikana toteutettava Koneen Säätiön mahdollistama erityishanke, jonka avulla pyritään lisäämään taiteen kentän tietoisuutta yhteisörahoituksen mahdollisuuksista uutena ketteränä rahoitusinstrumenttina. Hankkeen puitteissa on kevään 2014 aikana pidetty 11 koulutusta taidekentän toimijoille eri puolilla Suomea. Tämän jälkeen on julkaistu avoin haku taidehankkeille, jotka haluavat toteuttaa yhteisörahoituksen ohjelman puitteissa. Ohjelmaan päässeet taiteilijat ja työryhmät saavat erityistä koulutusta ja konsultaatiota yhteisörahoituskampanjansa toteutukseen ja markkinointiin.

Ensimmäinen ohjelman kampanjoista tulee olemaan Tiina Itkosen toisen Grönlannista kertovan valokuvakirjan ”Avannaa” rahoituskampanja, joka käynnistyy jo touko-kesäkuun vaihteessa. Mukana ohjelmassa on myös mm. mediataiteen, esittävän taiteen, sarjakuvan ja perinteisen kuvataiteen kampanjoita.

Mielestäni on hyvä, että taiteen yhteisörahoituksen kehittämiseen panostetaan. Uskon yhteisörahoituksen olevan merkittävä apu uransa alkuvaiheessa oleville taiteilijoille, joiden on muuten vaikea saada rahoitusta, koska meriittilista ei vielä riitä säätiöiden apurahahanojen aukeamiseen. Toisaalta taiteen yhteisörahoitus on mielestäni hyvä tapa kaventaa kuilua taidemaailman ja suuren yleisön välillä, kun aivan tavallisia ihmisiä kutsutaan mukaan projektien toteuttamiseen sanoo ohjelmaan osallistuva kuvataiteilija Elissa Eriksson.

Tavoitteena oli löytää mahdollisimman monipuolinen kokoelma keskenään erilaisia hankkeita. Rajauksessa noudatettiin laajaa taidekäsitystä, ja mukaan valittiin sekä akateemisella taidekentällä arvostettuja että siitä irrallaan toimivia tekijöitä, kaupallisia sekä ei-kaupallisia hankkeita, konkareita sekä uusia taidekentän toimijoita. Taiteilijan tunnettuuden sijaan valinnassa painotettiin hankkeen soveltumista yhteisörahoitukseen.

Ohjelmaan mukaan valitut taiteilijat/ryhmät:
(Nimi/tekijät, hanke)

Alpo Aaltokoski Company (tanssi)
Anna Sailamaa (sarjakuvajulkaisu)
Antti Tenetz (mediataide, näyttely)
Ding Yi (maalaustaide, näyttely)
Elissa Eriksson (kuvataide, näyttely)
Flow ry; Pirjo Yli-Maunula (poikkitaiteellinen, paikkasidonnainen teos)
Hannamari Shakya (valokuvalehti)
Helsinki Baroque Orchestra (musiikki)
Iholla ry; Emma Pulkkonen (poikkitaiteellinen teos)
Jyrki Pylväs (reality-peli)
Maaria Märkälä (maalaustaide, näyttely, julkaisu)
Polar Illusions rf (musikaali)
Rami Hanafi (valokuvajulkaisu)
Sampo Marjomaa & Dolly Parton Art-työryhmä (näyttely)
Teemu Keisteri (vaatemallisto)
TEHDAS teatteri; Alma Rajala (nukketeatteri)
Tiina Itkonen (valokuvajulkaisu)
Touko Hujanen (valokuvaus)
Yasushi Koyama (kuvanveisto)

Hankkeet tullaan näkemään Mesenaatti.me -palvelussa vuoden 2014 aikana. Kampanjoiden yhteen laskettu rahoitustavoite on 130.000 euroa.
Lisätiedot: http://mesenaatti.me/taiteen-yhteisorahoitusohjelma/