Taiteilijoille avautuu uusi tukimuoto kansainvälisen liikkuvuuden lisäämiseksi. Suomen Kulttuurirahasto julistaa haettavaksi apurahoja ulkomaisen oleskelujakson kuluihin vapaavalintaisessa kohteessa. Lisäksi Kulttuurirahaston residenssiohjelma laajenee uudella kohteella Sydneyssä.
Kulttuurirahasto tuo elokuussa 2017 haettavaksi uuden liikkuvuusapurahan, jolla voi kattaa taiteellisen työskentelyn kuluja ulkomailla. Liikkuvuusapurahaa voivat hakea taiteilijat yksin tai työryhmänä kaikilta taiteen aloilta yli kahden viikon kestoisiin ulkomaanmatkoihin. Haettava apuraha on suuruudeltaan 3 000–10 000 euroa.
”Oman residenssiohjelmamme lisäksi haluamme tarjota taiteilijoille tukea myös muuhun kansainväliseen toimintaan, ja siten luoda mahdollisuuksia uusiin taiteellisiin avauksiin”, Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen kuvailee.
Uusi residenssikohde Australian Sydneyssä
Kulttuurirahaston monipuolinen residenssiohjelma laajenee, kun elokuussa 2017 aukeaa haku Artspaceen Australian Sydneyssä. Residenssiin myönnetään kolmen kuukauden työskentelyapuraha yhdelle taiteilijalle tai taiteilijaparille kesäkuusta elokuuhun 2018. Artspace tarjoaa residenssitaiteilijoilleen paitsi tukea taiteelliseen työskentelyyn myös pääsyn University of New South Walesin Paddingtonin kampuksen työtiloihin.
Residenssiohjelman kohteiden valinnassa asiantuntijana toimivan HIAP:n (Helsinki International Artist Programme) johtaja Juha Huuskonen iloitsee Australian lisäyksestä residenssikohteisiin: ”Australian nykytaidekenttä on erittäin dynaaminen. Artspace on yksi vanhimmista ja arvostetuimmista residenssiorganisaatioista, joka on nykyisen johtajan Alexie Glass-Kantorin toimikaudella laajentunut monipuoliseksi taideorganisaatioksi. Ohjelma on hieno mahdollisuus suomalaisille taiteilijoille kehittää omaa taiteellista toimintaansa.”
Residenssikohteita eri taiteen aloille
Muita vuodelle 2018 haussa olevia residenssikohteita ovat O Espaço do Tempo Portugalissa tanssijoille ja näyttämötaiteiden työryhmille, Hôtel Chevillon Ranskassa kirjailijoille, kääntäjille sekä kuvataitelijoille ja SeMA Nanji Soulissa Etelä-Koreassa sekä Tokyo Wondersite Japanissa kuvataiteilijoille.
Työskentelyapuraha residensseihin on 2 000 euroa kuukaudessa, O Espaço do Tempoon 500 euroa viikossa.
”Residenssijakso tarjoaa taiteilijoille työskentelyaikaa irti omasta arjesta ja myös tärkeitä verkostoitumismahdollisuuksia. Residenssikumppanimme ovat erittäin korkeatasoisia kohteita, joihin on ilo lähettää suomalaisia taiteilijoita”, toteaa Ruohonen.
Residenssipaikat vuodelle 2018 ovat haettavissa 10.–31.8.2017. Lisätietoja liikkuvuusapurahasta löytyy täältä ja residensseistä täältä.
Lisätietoja:
Johanna Ruohonen, erityisasiantuntija ja museonjohtaja, Suomen Kulttuurirahasto, p. 09 6128 1247, johanna.ruohonen(at)skr.fi
Uutinen julkaistu Suomen kulttuurirahaston verkkosivuilla
Kuva: By Diego Delso, Sydney, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=12571835