19/08/2016

Uutiset

Pohjoismaisia verkostoja vahvistamassa

Frame osallistui OCA:n (Office for Contemporary Art Norway) ja CCA:n (Center for Contemporary Arts, Viro) järjestämälle verkostoitumismatkalle Tallinnaan 3.–6. toukokuuta 2016. Matka oli osa uutta yhteispohjoismaista hanketta, jonka tarkoituksena on vahvistaa nykytaidetoimijoiden välisiä suhteita, jakaa tietoa sekä tutustua eri pohjoismaiden ja Baltian nykytaidekenttiin. Hanketta rahoittaa KulturKontakt Nord ja sitä organisoi CCA. Framessa keväällä koordinaattorina työskennellyt Miina Hujala raportoi verkostoitumismatkan tunnelmista.

 

Kivutessamme Viron nykytaiteen museon EKKM:n 3. kerrokseen, joka toimii eräänlaisen vaihtoehtoisen taidetilan ja nykytaiteen keskuksen välimuotona, mietimme katsoessamme Laura Põldin installaatiota: Tämä ei voisi olla mahdollista Suomessa. Kyse ei ole teoksesta tai sen installoinnista sinänsä, vaan siitä, että teos on esillä kaltevassa tilassa, jossa ei ole suojakaiteita, johon ei kulkua pyörätuolilla tai lastenvaunuilla, ja jonka paloturvallisuussuunnitelma tai huoneistokohtainen sallittu väkimäärä ei ole esillä. Me jotka osallistumme verkostoitumistapaamiseen Norjasta ja Suomesta tiedämme, mikä etu tallinnalaisilla kollegoillamme on puolellaan: tietty vaaran tuntu.

Toukokuun alussa järjestetyn nelipäiväisen tutustumis- ja verkostoitumismatkan aikana saimme hahmotuksen siitä, minkälaisia nykytaidetoimijoita Tallinnassa on. Matkalle osallistuivat itseni lisäksi kuraattori Randi Thommessen Trondheimin taidemuseosta, intendentti Leif Magne Tangen Trondheimin taidesäätiöstä, Helsingissä työskentelevä kuraattori Giovanna Esposito Yussif, Ateenassa työskentelevä kuraattori Gabriel Mestre Arrioja sekä Framen ohjelmakoordinaattori, kuraattori Anna Virtanen. Paikalliset isäntämme olivat CCA:n Maria Arusoo, Rebeka Põldsam ja Karin Kivirähk, jotka laativat meille vierailuohjelman. He olivat myös järjestäneet seminaarin taiteen ja instituutioiden roolista nykyaikana, erityisesti suhteessa markkinoihin.

Kaksi päivistä kului osallistuessamme seminaariin Art In the Era of Digital Capitalism, jonka pääpuhujalla, mediateoreetikko, filosofi ja aktivisti Franco “Bifo” Berardilla, oli varsin akuutti käsitys nykyhetken vaaran tunnusta – jossa suojakaiteista ei ole apua. Monet muista puhujista tarkastelivat nimenomaan paikallisen kentän toimintaa, jonka analysoinnille on toki aina tarvetta. Kenties mieleenpainuvin puhuja oli ensi vuonna Venetsian biennaalissa Viron paviljongissa esillä oleva Katja Novitskova, jonka suora ja rehellinen puheenvuoro sai miettimään nykyhetken taidetoiminnan parametrejä. Sitä, kuinka olemme aina läsnä ja olemassa monella eri tavalla (tai tasolla) samanaikaisesti.

Vaikka Tallinnassa on tullut vierailtua varsin usein, ei perustavanlaatuista tutustumista paikallisen kentän toimintaan ole tullut aiemmin tehtyä. Kaikkea emme ehtineet nähdä nytkään, mutta vierailun aikana sain ehdottomasti paremman kokonaiskuvan kentästä. Kävimme muun muassa nykytaiteilija Flo Kasearun kotimuseossa, Jaanus Samman näyttelyssä Miehitysmuseossa, Tallinnan Kunstihooneella, taidemuseo Kumussa, taiteilijaseuran galleriatiloissa (Hobusepea ja Draagoni), Temnikova & Kasela -galleriassa sekä vaihdoimme ajatuksia verkostoitumisretkelle osallistuvien kollegoiden kanssa. Tällaisissa tapaamisissa on tärkeää kohdata avoimesti tilat ja toimijat: tunnustella ja antaa vierailun tuoda esiin se, mikä on kiinnostavaa ja olennaista.

Minulle kiinnostavinta eli ehkä dynaaminen muutoksen tuntu, joka liittyy vahvaan ja nopeaan tilojen ja alueiden muokkautumiseen. Tallinnassa rakennuksia remontoidaan ja alueita rakennetaan houkuttelemaan toimijoita, minkä ”piiloon merkitty” tehtävä näyttää olevan ilmentää miltä juuri tämä hetki näyttää. Ajan ilme koostuu paitsi erilaisista ulkoasuista; kahviloista, väreistä ja suosituista ruoka-annoksista, myös tiivistymissä esillä olevista teemoista ja ajatuksista. Samaan aikaan tuntuu, että kiinnostavinta on itse asiassa se, mikä on jäänyt ajasta sen verran jälkeen, että sitä voi jo etsiä ja kaivata. Matkamme ajankohdan aikaan EKKM:ssa oli esillä Köler Prize -näyttely. Köler Prize on virolainen nykytaiteen palkinto, joka on jaettu joka vuosi vuodesta 2011 alkaen. Vuosittaiset palkintonäyttelyt varmasti ovat yksi tapa pyrkiä tuomaan esiin sekä tiivistää nykyhetkeä, tallentaen sitä mikä on nykytaiteessa läsnä vuonna 2016.

Verkostoitumisretken esiintuoma kollegiaalinen ajatustenvaihto ja tutustuminen yhdessä paikkoihin, tiloihin ja ihmisiin on äärimmäisen antoisaa selvittäessä mitä kullakin kentällä tapahtuu ja minkälaiset virtaukset ja kysymykset ovat läsnä. Verkostoitumisen tarkoitus on jakaa yhdessä tietoa sekä painotetusti kokea ja osallistua yhdessä. Digitaaliset käytännöt, joiden kautta välimatkat pystytään kuromaan umpeen, eivät pysty luomaan niin välitöntä yhteyttä. Siksi samoihin paikkoihin pitää mennä uudestaan ja kohdata asioita eri tavalla, erityisesti ja eri reittejä. Paljastamalla itselleenkin sen mitä itse asiassa katsoo, tulee kaivaneeksi esille merkityksiä kenties vahvemmin.

Verkostoitumisen taustalla on mielekkyys ja halu toimia yhdessä ja vaihtaa ajatuksia. Oli kiinnostavaa kuulla, kuinka paikalliset toimijat kertoivat omasta tekemisestään, ja myös mitä he toivat esiin puolihuolimattomasti. Paikalliset erityisyydet piiloutuvat usein ilmiselvyyden illuusion alle: jokaisen tilanteen taustalla kuitenkin on omat syynsä sille miksi päädytään tekemään jotain. Liian suoraviivaisten tulkintojen tekeminen johtuu usein siitä, että haluaa läpileikata olennaisen ympärillä hyörivien sivulauseiden ja pienten havaintojen verkostosta, joka kuitenkin muodostaa yksityisen, erityisen sekä sen mitä ei ole aiemmin kohdannut.

 


Teksti: Miina Hujala
Kuva: Anna Virtanen. Vierailulla nykytaiteilija Flo Kasearun (2. vasemmalta) kotimuseossa.