Madridin Espacio Trapéziossa nähtiin 19.2.–9.3. suomalaisen Mustarinda-kollektiivin näyttely. Näyttelyn teemana toimivat ekologiset kysymykset sekä Espanjan ja Suomen tämänhetkinen taloustilanne ja politiikka. Mustarindan näyttely oli osa ARCOmadrid 2014 -taidemessujen #FocusFinland-oheisohjelmaa, joka käsitti yli 15 tapahtumaa eri puolilla Madridia. Osa kokonaisuuden näyttelyistä on esillä vielä kuluvan vuoden elokuuhun asti.
Mustarinda-kollektiivin jäsenet ovat ekologisia arvoja kunnioittaen taittaneet matkaa Suomesta Madridiin junalla ja lautalla. Kollektiivin jäsen, tutkija Paavo Järvensivu, kirjoitti helmikuussa julkaistussa blogitekstissään ryhmän matkasta Madridiin.
Tässä tekstissä Järvensivu kertaa tunnelmia ryhmän paluumatkalta taidemessuilta takaisin Suomeen.
Paluumatka
Espanjan ja Ranskan rajaseutu Perpignanin paikkeilla on maisemiltaan matkan matkan parasta antia. Pyreneiden vuoriketjun itäisimmät lumipeitteiset huiput näkyvät vasemmalla ja välimeren luoteiskulman vuorovesialtaat aivan radan vieressä oikealla. Altaiden takana häämöttää kymmenien kilometrien hiekkabiitsi. Kun aurinko vielä paistaa täydeltä terältä ja lämpötilakin luultavasti hätyyttelee suomalaisen keskikesän lukemia, tekisi mieli vetäistä hätäjarrusta, pysäyttää juna ja lähteä uimaan.
Maisemat muuttuvat pian teollisemmiksi ja mieli palaa matkan perushuomioon. Mitään luonnontilaista tai edes vähäisiäkään luonnontilan piirteitä omaavaa maisemaa ei matkan aikana ole näkynyt. Kaupunkien teollisuus ja markettialueet jatkuvat kymmeniä kilometrejä. Tiheämmin asutuilla alueilla, joissa kaupunkeja on alle sadan kilometrin välein, ei käytännössä huomaa milloin edellinen kaupunki loppuu ja seuraava alkaa. Pitemmillä väleillä ehtivät teollisuusalueet muuttua teollisesti hoidetuiksi pelloiksi ja viinitarhoiksi. Siellä täällä kasvaa muutama puu teiden risteyksissä tai muissa viljelyyn kelpaamattomissa länteissä.
Junamatkustamisessa on se hyvä puoli että siinä näkee miltä maan pinta oikeasti näyttää. Tukholmasta Madridiin matkustaessa näkee jo ison osan Eurooppaa. Mustarindalaiset ovat matkustelleet junilla ympäri Eurooppaa ja Suomea. Huomio on melko kokonaisvaltainen. Junan ikkunasta ei oikeastaan koskaan näe muuta kuin ihmisen luomia ympäristöjä. Satelliittikuvat tietysti täydentävät havaintoa. EU:n maapinta-alasta yli 90% on valjastettu ihmisen käyttöön. Vaikka tämän tietäisi jo ennalta, ei sitä voi olla ihmettelemättä kun maisemia katselee junan ikkunasta.
Kun katselee satoja ja tuhansia kilometrejä keinokastelun varassa olevia, öljykäyttöisin konein hoidettuja suorakaiteen muotoisia peltoja ja täsmällisissä suorissa riveissä törröttäviä lehdettömiä viiniköynöskarahkoita, on suurin ihmetys itseasiassa se, kuinka voi olla mahdollista että luonto taipuu näin totaaliseen ihmisen kontrolliin. Viljelysten hoidossa, samoin kuin niiden tuotteita kuluttavassa yhteiskunnassa, ei ole juuri ajateltu toiminnan pitkän aikavälin kestävyyttä, ja viljelyn mahdollistavatkin lähinnä vain fossiiliset polttoaineet, joilla voidaan pumpata vettä alueille joilla luontainen vedenkierto ei ole toiminut enää vuosisatoihin, ja joilla voidaan lannoittaa maaperää jonka luontainen hedelmällisyys on imetty tyhjiin. Ei voi kuin ihmetellä, miten tämä järjestelmä voi pysyä kasassa ilman että edelleenkään meillä varsinaisesti olisi mitään sen kummempaa hätää.
Junamatka Euroopan halki tapahtuu antroposeenin aikakaudella, jolloin öljyn, kivihiilen ja ydinvoiman avulla on muutettu koko Euroopan maaperä ja luonto 90-prosenttisesti erilaiseksi kuin se on ollut ennen ihmisen aikaa. Tämä muokkaus on vaatinut valtavasti energiaa ja samoin sen ylläpitäminen vaatii paljon enemmän energia kuin mitä pystymme auringosta ja kasveista saamaan. Koko se maailma, joka junan ikkunasta näkyy, pysyy kasassa vain jos nykyisen kaltaista halpaa energiaa on käytössä.
Siellä täällä näkyy tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita. Tuulivoiman osuus sähköntuotannosta on monissa matkan varren maissa korkea. Tanskassa 40%, Saksassa ehkä 20%, Espanjassa samoin noin 20%. Kokonaisenergiankulutuksesta, johon lasketaan mm. autojen polttoaineet sekä lannoitteet, uusiutuvien osuus on kuitenkin vähäinen. Öljyn hinnasta pitkälti riippuu niin talouden tila kuin muukin yhteiskunta. Vaikka öljy ei vähään aikaan loppuisikaan, on helppo kuvitella tilanne jossa nykyisiä viljelymaita ja kaupunkien välistä infrastruktuuria ei enää pystyttäisikään pitämään kaikilta osin pystyssä. Mitä tapahtuu pelloille, jos niitä ei enää voidakaan lannoittaa ja keinokastella?
Espanjaa uhkaa ilmastonmuutoksen myötä aavikoituminen. Kreikan ja Italian oliivintuotanto on romahtanut kuivuuden ja alkavan aavioikutumisen takia, ja Espanjaa odottaa oliviintuottajien mukaan sama kohtalo lähivuosina. Espanja tuottaa puolet maailman oliiveista ja nyt onkin oikea aika hamstrata niitä varastoon. Jos kuivumisen ja kuumenemisen yhdistää energian kallistumiseen, on koossa kriisin ainekset kaikelle viljelylle.
#FocusFinland -oheisohjelmiston näyttelyistä Madridissa nähtävillä ovat vielä Otto Karvosen Alien Palace Birdhouse Collection: Helsinki–Madrid taidekeskus CA2M:ssa (20.4. asti), IC-98:n näyttely Abendland – Tierras Crepusculares Conde Duquessa (20.4. asti) sekä Kaarina Kaikkosen Touching the Sky -installaatio CentroCentrossa (29.8. asti).
Lue lisää kaikista ARCOmadrid 2014 -taidemessujen #FocusFinland-oheisohjelmista.