29/02/2016

Uutiset

Framen projektiapurahahaku visuaalisen taiteen hankkeille käynnistyy tiistaina

Framen apurahahaku suomalaisen nykytaiteen kansainvälisyyttä edistäviin hankkeisiin avautuu tiistaina 1. maaliskuuta. Apurahaa myönnetään seuraavilla nykytaiteen aloilla: kuvataide, valokuvataide, mediataide, taidekäsityö, sarjakuvataide, performanssi ja äänitaide.

Nyt käynnistyvässä haussa apurahaa haetaan vuonna 2016 tapahtuviin hankkeisiin. Apurahaa ei voi hakea takautuvasti. Haku on viimeinen vuoden 2016 hankkeisiin kohdistuva projektihaku. Framen jatkuva matka-apurahahaku on sen sijaan käynnissä lokakuun loppuun saakka.

Haku päättyy torstaina 31. maaliskuuta 2016 kello 23.59 Suomen aikaa.

Apurahoja haetaan sähköisesti osoitteessa http://frame.apurahat.net. Ohjeet apurahan hakemiseen ovat Framen verkkosivustolla Apurahat-osiossa.

 

Apurahaa tapahtumiin, julkaisuihin tai asiantuntijavierailuihin

Apurahaa voi hakea ulkomailla järjestettävään visuaalisen taiteen tapahtumaan tai näyttelytoimintaan, johon osallistuu yksi tai useampi suomalainen tai Suomessa työskentelevä taiteilija, taiteilijaryhmä tai muu taidekentän toimija, vieraskielisiin julkaisuihin sekä matka-, majoitus- ja kuljetuskuluihin. Lisäksi apurahaa voi hakea visuaaliseen taiteeseen liittyvien asiantuntijavierailujen järjestämiseen Suomessa ja ulkomailla.

Framen apurahaa voivat hakea yksityiset henkilöt (suomalaiset kuvataiteilijat, Suomessa työskentelevät kuvataiteilijat sekä suomalaiset ja ulkomaalaiset kuraattorit ja tuottajat) tai suomalaiset työryhmät sekä suomalaiset ja ulkomaiset yhteisöt (yhdistykset, taidemuseot, galleriat ja kulttuuri-instituutit).

 

Varaa aika apurahaklinikalle

Frame järjestää hakijoille apurahaklinikan tiistaina 15.3. kello 15–18, jossa annetaan henkilökohtaista opastusta apurahahakemuksen tekemiseen. Apurahaklinikalle voi varata 20 minuutin mittaisen ajan, joka sovitaan etukäteen apurakoordinaattori Maikki Lavikkalan kanssa, maikki.lavikkala@frame-finland.fi.

Apurahaklinikka palvelee myös puhelimitse torstaina 17.3. kello 13–16. Myös puhelinaika (20 minuuttia) varataan Maikilta etukäteen sähköpostitse.

 

Frame ilmoittaa päätöksensä myöntämistään apurahoista hakijoille henkilökohtaisesti ja verkkosivuillaan toukokuun lopussa. Apurahamenettely pohjautuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaan valtionavustukseen.

Frame-säätiön tehtävänä on vahvistaa suomalaisen visuaalisen taiteen asemaa edistämällä kansainvälistä yhteistyötä ja lisäämällä vuorovaikutusta suomalaisten ja kansainvälisten visuaalisen taiteen alan ammattilaisten ja instituutioiden välillä.

 

Lisätietoja:

Maikki Lavikkala, koordinaattori, Visuaalisen taiteen keskus Frame
maikki.lavikkala@frame-finland.fi
puh. 044 728 9914