01/12/2015

Uutiset

Framen matka-apurahoilla tuettiin 56 nykytaiteen ammattilaisen kansainvälistymistä

Visuaalisen taiteen keskus Frame käynnisti tänä vuonna uuden matka-apurahaohjelman, jonka puitteissa se jakoi apurahoja 56 hakijalle visuaalisen taiteen kansainvälistä yhteistyötä ja vientiä edistäviin hankkeisiin. Matka-apurahoja myönnettiin vuoden aikana yhteensä 36 657 euroa. Summasta 10 106 euroa oli vuoden 2014 apurahojen peruutuksista ja palautuksista jäänyttä rahaa, joka jaettiin tänä vuonna uudelleen.

Jatkuva matka-apurahahaku käynnistettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Haku oli avoinna suomalaisille sekä Suomessa työskenteleville taiteilijoille ja kuraattoreille nykytaiteen eri aloilla 25. toukokuuta – 15. marraskuuta.

Matka-apurahojen summat vaihtelivat 150–3000 euron välillä. Apurahaa myönnettiin henkilökohtaisiin matka- ja majoituskuluihin tai teosten kuljetuskuluihin. Apurahapäätöksiä tehtiin kuukausittain heinäkuuta lukuun ottamatta.

”Halusimme tarjota taiteilijoille ja kuraattoreille mahdollisuuden tarttua nopeasti ulkomaisiin näyttelytilaisuuksiin tai osallistua ajankohtaisiin nykytaiteen tapahtumiin. Aiomme jatkaa matka-apurahahakua myös ensi vuonna. Ketteränä rahoituskanavana se tukee erinomaisesti kaksi kertaa vuodessa järjestettävää projektiapurahahakuamme”, sanoo Framen johtaja Raija Koli.

Vuoden 2016 matka-apurahahaku käynnistyy 1. helmikuuta. Framen apurahamenettely perustuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaan valtionavustukseen.