14/06/2013

Uutiset

Frame jakoi 170 000 euroa visuaalisen taiteen kansainvälistymiseen

Visuaalisen taiteen keskus Frame on jakanut vuoden ensimmäisessä apurahahaussa lähes 170 000 euroa kansainväliseen näyttelytoimintaan, julkaisuihin sekä asiantuntija- ja seminaarimatkoihin. Hakemuksia huhtikuussa päättyneeseen hakuun tuli yhteensä 241 kappaletta. Apurahaa myönnettiin 78 hakemukselle yhteensä 169 200 euroa. Kaikkiaan apurahoja haettiin noin 1,2 miljoonaa euroa.

”Pyrimme tekemään monipuolisia valintoja. Apurahoja myönnettiin taiteilijoille ja työryhmille kaikkialla Suomessa hyvin erilaisiin projekteihin. Hankkeita tullaan toteuttamaan laajalti eri puolilla maailmaa. Yhteistä apurahan saaneille hankkeille on niiden korkea taiteellinen taso”, sanoo apurahatoimikunnan puheenjohtaja ja Framen johtaja Raija Koli.

Apurahojen myöntämisestä päättää Frame-säätiön hallitus, jonka puheenjohtaja on kuvataiteilija, varadekaani Jan Kaila. Apurahapäätökset hallitukselle esittelee säätiön apurahatoimikunta, jonka jäsenet ovat Framen johtaja Raija Koli, amanuenssi Mikko Oranen, professori, taiteilija Tarja Pitkänen-Walter, taiteilija Jorma Puranen, intendentti Anna-Kaisa Rastenberger sekä kuraattori Tomas Träskman.

Apurahojen saajat julkistetaan perjantaina 14. kesäkuuta Framen verkkosivujen Apurahat-sivuilla.

Framen apurahamenettely perustuu säätiön vuosittain opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamaan valtionavustukseen.

Vuoden toinen hakukierros alkaa maanantaina 12. elokuuta. Apurahoja haetaan Framen apurahajärjestelmän kautta kautta täyttämällä sähköinen hakemus.  Tänä vuonna Frame-säätiö jakaa apurahoja kaikkiaan 400 000 euroa. Apurahoja myönnetään projekteille, jotka edistävät suomalaisen visuaalisen taiteen kansainvälistymistä.