15/09/2015

Uutiset

Frame etsii tiedottajaa

Frame etsii tiedottajaa äitiysvapaan sijaiseksi toteuttamaan säätiön ulkoista ja sisäistä viestintää ajalle 4.1.–31.7.2016. Tiedottaja hoitaa päivittäisviestintää, osallistuu verkkopalvelun kehittämiseen sekä avustaa erilaisissa Framen ohjelma- ja tiedotuskeskustoiminnan projekteissa. Tehtävä on osa-aikainen (60 prosenttia täysipäiväisestä).

Edellytämme soveltuvia korkeakouluopintoja sekä muutaman vuoden työkokemusta viestinnän tehtävistä. Tehtävässä tarvitaan erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa sekä nykytaiteen ja kulttuurikentän tuntemusta. Arvostamme työ- tai opiskelutaustaa ulkomailla.

Olet tavoitteellinen ja hyvä organisoimaan asioita. Tuotat tekstiä sujuvasti suomeksi ja englanniksi. Olet aloitteellinen ja seuraat aktiivisesti viestinnän alan – erityisesti sosiaalisen median – kehitystä. Lisäksi sinulla on erinomaiset vuorovaikutustaidot.

Frame on opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama säätiö, jonka tehtävänä on vahvistaa suomalaisen nykytaiteen asemaa Suomessa ja ulkomailla. Säätiö tukee taiteilijoiden kansainvälistymistä, myöntää apurahoja ja toimii nykytaiteen tiedotuskeskuksena. Suomen näyttely Venetsian taidebiennaalissa on Framen suurin kansainvälinen projekti. Tarjoamme ainutlaatuisen näköalapaikan nykytaiteen alalla ja luovan työympäristön Helsingin keskustassa.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi, cv:si ja palkkatoiveesi keskiviikkoon 30.9.2015 kello 17 mennessä osoitteeseen hakemukset@frame-finland.fi.

Lisätietoja:

viestintäpäällikkö Heljä Franssila, Visuaalisen taiteen keskus Frame, 044 728 9908, helja.franssila@frame-finland.fi

Puhelintiedustelut ma 21.9. kello 11–12 ja ke 23.9. kello 13–15