15/06/2016

Uutiset

Forum Box ​valittiin mukaan Port Journeys -verkostoon

Osuuskunta Forum Box on valittu mukaan nykytaidetoimijoiden Port Journeys -verkostohankkeeseen. Yokohamassa Japanissa sijaitsevan taide- ja kulttuurikeskus Zou-no-Hana Terracen käynnistämän hankkeen tarkoituksena on saattaa yhteen taiteilijoita ja organisaatioita satamakaupungeissa ympäri maailmaa. Helsingin ja Yokohaman lisäksi Port Journeys -kaupunkeja ovat San Diego, Gwangju, Melbourne, Nantes sekä Hampuri. Hanke tähtää kaupungeissa toimivien nykytaideammattilaisten, taiteilijoiden ja kuraattoreiden yhteistyöhön ja tiedonvaihtoon.

”Olemme Forum Boxissa hurjan innostuneita Port Journeys -verkostoon mukaan pääsemisestä. Haimme mukaan, koska näimme tässä mahdollisuuden paitsi uusiin kansainvälisiin kontakteihin ja projekteihin osuuskuntamme taiteilijoille ja galleriallemme, myös verkosto-oppimiseen ja oman toimintamme kehittämiseen”, kertoo Forum Boxin toiminnanjohtaja (vs.) Alina Mänttäri-Buttler.

”Olemme tehneet viime vuosien aikana useita kansainvälisiä yhteistyöhankkeita ja rakentaneet verkostoa erityisesti Pohjoismaissa. Port Journeys -verkostolta odotamme verkostojemme laajentamista ja uusia näkökulmia taiteilijavetoisen gallerian kansainvälisen toiminnan kehittämiseen. Toiveenamme on myös, että verkostossa toimiminen hyödyttää kentän toimijoita ja taiteilijavetoisten gallerioiden toiminnan kehittämistä Suomessa myös laajemmin.”

Verkostoon haettiin alkuvuodesta helsinkiläistä taiteilijavetoista galleriaa tai yhteisöä avoimella haulla. Frame tukee verkostoon osallistuvaa galleriaa vuosina 2016–2018 myöntämällä apurahan hankkeeseen liittyviin matkakuluihin.

 

Forum Box on kuvanveistäjä, akateemikko Kain Tapperin aloitteesta vuonna 1996 perustettu taideosuuskunta, jonka tarkoituksena on ylläpitää vapaata, voittoa tavoittelematonta tilaa kaikelle taiteelle Suomen kulttuurielämän sisällön tukemiseksi. Forum Boxin toiminnan takana on 85 suomalaista eturivin taiteilijaa ja kulttuurin kentällä toimijaa. Toimintaa koskevat päätökset tekee jäsenistöstä koostuva hallitus, ja päätösten toimeenpanijana toimii toiminnanjohtaja.

Kuva: Forum Box