07/08/2015

Uutiset

Flow Festival täyttyy taiteesta

Helsingin Suvilahdesa elokuun 14.–16. päivä järjestettävä Flow Festival esittelee yhdessä Taideyliopiston kanssa poikkitaiteellisia sisältöjä ulkona tapahtuma-alueella, sisätiloissa Voimalassa sekä taiteen kokemuksellisen luonteen kiteyttävässä Art Laboratory -näyttelytilassa.

Flow’n taideohjelmaan lukeutuu perinteisesti myös Vuoden kuvataiteilija, joka pääsee toteuttamaan festivaalialueelle tilausteoksen. Vuoden 2015 kuvataiteilija on Riitta Kopra, joka työskentelee viidettä vuotta Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Flow-festivaalille hän toteuttaa kuuraketin nimeltä Monoceros 1, jossa hän hyödyntää edellisvuosien festivaaleilta ylijääneitä materiaaleja.

Voimala-rakennuksessa voi puolestaan tutustua Excerpt-ryhmän interaktiiviseen VJ-installaatioon sekä elektronisella musiikilla ja visuaalisella taiteella leikittelevien Pink Twins -veljesten videoinstallaatioon.

Art Laboraroryn näyttelyyn osallistuu noin 20 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää ja se koostuu ääniveistoksista, kaksikanavaisesta videoinstallaatiosta sekä lavalla nähtävistä konserteista, kokeellisista esityksistä ja äänitaiteesta. Lisäksi Art Laboratoryn välittömässä läheisyydessä nähdään performanssiesityksiä. Perhesunnuntaina musiikkikasvatuksen sekä tanssi- ja teatteripedagogiikan opiskelijoiden Ihmebussi X järjestää työpajoja lapsille.

Lue lisää taiteilijoista ja ohjelmasta: http://www.flowfestival.com/taide

 

Kuva: Flow Festival / Jussi Hellsten.