Ensimmäinen Frame Espresso -keskustelutilaisuus järjestettiin Framen toimistolla Kaapelitehtaalla tiistaina 4. helmikuuta klo 10-12. Tilaisuus keräsi huimat 80 keskustelijaa. Ensimmäisen Frame Espresson aiheena oli kuratointi ja taiteen välittäminen.
Keskustelusarja käynnistyi keskustelulla erilaisista välittäjän rooleista taiteen kentällä. Mitä on nykytaiteen kuratointi? Entä mikä on galleristin tai yleisötyön rooli? Espresso I sai innoituksensa alkuvuoden kuratointia koskevasta debatista lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Alustajiksi tilaisuuteen oli kutsuttu taiteilija ja kuraattori Jussi Koitela, tutkija ja taidepedagogi Kaija Kaitavuori sekä Suomen valokuvataiteen museon intendentti Anna-Kaisa Rastenberger. Keskustelua johti Framen ohjelmapäällikkö Taru Elfving.
Tilaisuus keräsi runsaasti kiinnostunutta yleisöä ja positiivista palautetta. Keskustelua pystyi seuraaman myös Framen Twitterissä. Jatkossa Frame tutkii mahdollisuutta tuottaa podcast-tallenteen tai streaming-lähetyksen Framen kotisivuille, missä tilaisuutta voi seurata myös omalta tietokoneelta tai älylaitteelta
Tulokulmia kuratointiin: tutkimusta, yleisötyötä ja käytännön koordinointia
Tilaisuuden järjestämisen taustalla oli julkinen keskustelu kuratoinnin roolista. Yhtenä keskustelunavauksena toimi Jussi Koitelan Mustekala.info –sivustolla 16. tammikuuta julkaistu kirjoitus kuraattorin työstä Suomessa. Yksi Koitelan kritiikin kohde oli taidekentän välittäjäportaan heikkous: jos taiteilija saa kutsun ulkomaille, hän on yksin. Suomessa ei ole rakenteita tukea kuratoriaalista ohjelmaa, koska usein julkinen tuki ohjataan yksittäisille taiteilijoille. Taru Elfving muistutti, että keskustelua virisi oikeastaan kahdesta aiheesta: toisaalta taiteen rahoituksen rakenteista, toisaalta kuratoinnin määrittelystä. Päivän keskustelussa haluttiin keskittyä nimenomaan jälkimmäiseen.
Alustuksessaan Jussi Koitela keskittyi galleriakentän kysymyksiin. Itse taiteilijan ja kuraattorin rooleissa toimiva Koitela on vaikuttanut mm. Tampereen Rajatila-galleriassa. Hänestä kuraattorien ammatti ei tarvitse nostatusta, vaan tärkeämpää olisi keskustella sen merkityksestä ja määrittelyistä. Koitela viittasi Leena Kuumolan Taide-lehdessä 6/13 julkaistuun artikkeliin, jossa Kuumola kritisoi kuratoriaalista työtä rasitteena ja esteenä taideteoksen ja kokijan välissä. Kuraattorin roolien pohtiminen liittyy myös erilaisiin taidekäsityksiin. Hänestä taiteen kohtaaminen on aina kontekstisidonnaista. Siksi taiteen välittämistä ei tulisi ajatella ylimääräisenä tai rasitteena.
Intendentti Anna-Kaisa Rastenberger lähestyi kuratointia instituutioiden näkökulmasta. Vapaiden kuraattorien ammattiryhmän nousun myötä myös taideinstituutioissa on alettu pohtia kuratointityötä. Rastenberger esitteli kolme näkökulmaa kuratointiin. Ensiksi kuratoinnin haasteena on taiteen yleisöjen fragmentoituminen. Siksi on yhä tärkeämpää pohtia, ketä kuratoinnilla palvellaan: taiteen ammattilaisia, laajempaa yleisöä, museota tai galleriaa, kuraattoria, taiteilijaa vai tutkimusta? Toinen Rastenbergerin esittelemä näkökulma oli kuratointityön käytäntöjen pohtiminen. Esimerkiksi museoissa kuratointia kehystää aina taustalla oleva instituutio. Kolmantena näkökulmana Rastenberger otti esille kuratointikeskustelussa esiin nouseen syntipukkiajattelun. Taidekentällä erilaissa kriiseissä tavataan syytellä vaikkapa mediaa, vakiintuneita suuria instituutioita tai valtiota. Nyt vaikuttaa siltä, että kuratointi-debatissa syntipukeiksi ovat joutuneet vapaat kuraattorit.
Tutkija ja taidepedagogi Kaija Kaitavuori esitti kaksi taiteen ja kuratoinnin suhdetta esittelevää näkemystä. Ensimmäisenä Kaitavuori esitti ns. “kalateorian”. Samalla tavalla kun kalaa ei voi erottaa vedestä, voidaan ajatella taiteilijoiden olevan erottamattomissa taidemaailmasta. Taiteilija toimii taiteen verkostoissa kuten kaikki muutkin kentän toimijat. Näin myös taiteen kohtaaminen riippuu monista tekijöistä: taiteilijasta, kuraattorista ja kontekstista. Samalla tavalla Kaitavuoren mukaan ajatus taiteesta tuotantoprosessian on virheellinen. Taiteessa on hankala erotella teollisuustuotannon tapaan alkutuotantoa, jalostusta, välitystä ja kuluttamista toisistaan.
Vilkasta keskustelua ja kuulumisia kentältä
Paikalla oli useita gallerioissa, museoissa sekä muissa taideinstituutioissa työskenteleviä kuratoinnin ja taiteen ammattilaisia, mutta myös kuratoinnin opiskelijoita ja Suomessa ja ulkomailla työskenteleviä vapaita kuraattoreita. Keskustelua syntyi myös taiteilijan ja kuraattorin samanaikaisista asemista, joista neuvotellaan mm. taiteilijavetoisissa yhdistyksissä ja gallerioissa.
Kuraattorin työnkuva liittyy myös taiteilijan muuttuviin rooleihin. Taitelijan ja kuraattorin keskinäinen suhde ja valtasuhde herätti myös keskustelua. Erilaiset jähmeät hierarkiat ovat kuitenkin liikkeessä ja niistä neuvotellaan. Yhtenä esimerkkinä tiukkojen hierarkioiden murtumisesta pidettiin sitä, että päivän Frame Espresso -tilaisuudessa hyvin eri rooleissa toimivat taidealan ammattilaiset olivat tulleet keskustelemaan yhteisistä aiheista.
Koska kuraattorin roolit voivat olla niin moninaisia, keskustelussa päädyttiin usein siihen lopputulokseen, että kuraattorin työnkuva riippuu aina tiettyjen projektien tarpeista. Kuraattorin rooleista puhuttaessa hahmottui lopulta neljä erilaista kuraattorin roolia: julkisena intellektuellina ja tutkijana toimiva kuraattori, taiteilija-kuraattori, joka toimii taiteilijan ja kuraattorin risteävissä rooleissa, käytännönläheiseen mahdollistamiseen ja organisointiin keskittyvä kuraattori sekä yleisötyöhön ja taidepedagogiaan keskittyvä kuraattori. Loppujen lopuksi hyväksi kuraattorin määritelmäksi muodostui kuratoinnin perimmäinen tavoite: hyvän näyttelyn tuottaminen. Se, mitä hyvä näyttely pitää sisällään voi vaihdella, ja lopulta kuraattorin työ määrittyy aina kunkin projektin tavoitteiden mukaan.
Sekä vapaalla kentällä että instituutioissa kysymys kuratoinnin ja taiteen esittämisen vastuusta nousi esille keskustelussa. Erityisesti vaikutusvaltaisissa ja vakiintuneissa instituutioissa kuraattoreilla on suuri vastuu tekemistään päätöksistä. Kuraattorin ei tarvitse olla objektiivinen tai latistaa omaa näkemystä, mutta valintojen perusteluja ja läpinäkyvyyttä peräänkuulutettiin monissa puheenvuoroissa. Kuraattorien esiin astuminen on tehnyt heidän työtään näkyväksi yhä enemmän, mutta kuraattoreille on myös oma vastuunsa tehdä valintansa ja työnsä läpinäkyväksi näyttelyt ja teosvalinnat vastaanottavalle yleisölle.
Lopulta tärkeäksi muodostui kysymys rakenteista, jotka mahdollistavat laadukkaan ja tavoitteellisen kuratoriaalisen toiminnan suomalaisessa taiteilijavetoisessa apurahajärjestelmässä ja yhdistyskentällä tulisi olla mahdollisuuksia myös kuraattorivetoisuuteen ja mahdollisuus toimia kuraattorin rooleissa.
Jaakko Uoti
Yleisölle avoimissa Frame Espresso –keskusteluissa pureudutaan nykytaiteen kentän ajankohtaisiin kysymyksiin. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita Framen toimistolle jakamaan ajatuksia sekä suomalaisten toimijoiden että Framen kansainvälisten asiantuntijavieraiden kanssa.
Seuraava Frame Espresso järjestetään kevään aikana 2014. Julkaisemme tietoa tulevasta tapahtumasta Framen kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa.