24/10/2016

Uutiset

Elspeth Mitchell: “Feminismi määrittää kaikkea työskentelyäni”

Framen Meet the Curator -keskustelutilaisuudessa 11. lokakuuta puhunut tutkija Elspeth Mitchell kertoi väitöskirjatutkimuksestaan sekä tuottamistaan feministisistä taideprojekteista kotikaupungissaan Leedsissä.

“Minua turhauttaa, että feminismi ja feministinen taide nähdään pakkomielteinä tai väliaikaisina uraa edistävinä toimina.”

Näin totesi Meet the Curator -tapaamisessa Framen toimistolla puhunut Elspeth Mitchell, joka on väitöskirjatutkimusta Leedsin yliopistossa tekevä tutkija ja pohjoisenglantilaisen SPUR-nykytaideryhmän toiminnanjohtaja.

Mitchell toimi myös Leedsin yliopistossa tänä vuonna toisen kerran järjestetyn kansainvälisen Feminist Readings -symposiumin tuottajana. Hän kertoi, että tapahtumaa halutaan kehittää ja viedä ulkomaille feminististen tutkijoiden, taiteilijoiden ja aktivistien välisten verkostojen luomiseksi. Vuonna 2017 tapahtuma toteutetaan myös yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa.

Mitchell pitää feminististä tutkimusta kaikkea toimintaansa määrittävänä tekijänä. Väitöskirjassaan hän käsittelee feministisen filosofian valossa tyttöyttä videotaiteessa. Mitchell tarkastelee tutkimuksessaan muun muassa Eija-Liisa Ahtilan, Chantal Akermanin ja Sadie Benningin töitä. Hänen työnsä ohjaajana toimii feministisen taidehistorian uranuurtaja Griselda Pollock.

Mitchellin tutkimuksessa Simone de Beauvoirin vuonna 1949 ilmestyneellä teoksella Toinen sukupuoli on keskeinen merkitys. Mitchellin tutkimuksen kannalta erityisen mielenkiintoista on de Beauvoirin ajatus kehosta tilanteena, “body-as-situation”.

Mitchell on perehtynyt myös feministisen klassikkoteoksen eri käännösten ja laitosten eroihin, sillä häntä kiinnostaa se, mitä teoksesta on jätetty pois ensimmäisissä käännöksissä. Hän haluaa tutkimuksellaan osallistua keskusteluun de Beauvoirin teoksen merkityksistä.

Mitchell kertoi pohtineensa paljon omaa rooliaan tutkijana ja kuraattorina.

“Tunnen oloni huijariksi, koska en aina tiedä olenko taiteilija vai kuraattori. En ymmärrä, kuinka taiteilijat onnistuvat yhdistämään tutkimuksen työhönsä”, Mitchell toteaa.

 

Tilaisuuteen osallistui noin 35 kuulijaa.

Kuva: Sirja Moberg / Frame Contemporary Art Finland

Teksti: Anna Pöppönen