06/09/2013

Uutiset

AVEK-palkinto mediataiteilija Erkka Nissiselle

Erkka Nissinen: Rigid Regime, 2012.
Erkka Nissinen: Rigid Regime, 2012.

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin myöntämän AVEK-palkinnon on saanut mediataiteilija Erkka Nissinen (s.1975). Mediataiteelle kohdennettu 15 000 euron arvoinen palkinto myönnettiin nyt kymmenettä kertaa.

Nissinen tekee performatiivista mediataidetta. Teokset pakenevat lajityyppinsä tunnettuja määritelmiä, ja niille löytyy hyvin vähän selkeitä vertailukohtia elokuvan tai mediataiteen historiasta.

Palkintoraadin perusteluissa todetaan, että Nissisen videoteoksissa yhdistyvät komiikan rytmi ja ajan kerronnallinen hallinta suvereenilla tavalla. Nissisen huumori on arvaamatonta ja haastaa katsojan omat ennakkokäsitykset. Monet Nissisen teoksista liikkuvat tarkoituksellisesti hyvän ja huonon maun rajalla. Makaaberit tilanteet, liioittelu ja lähes autistinen toisto haastavat katsojan.

Viime vuosien aikana Erkka Nissisen videoteoksia on alettu esittää enenevässä määrin kansainvälisillä elokuva- ja mediataidefestivaaleilla sekä näyttelyissä. Hän on valmistunut Kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemian Tila-aikataiteen osastolta 2001. Lisäksi Nissinen on opiskellut The Slade School of Fine Artsissa Lontoossa ja ollut 2007 Rijksakademien residenssissä Amsterdamissa.

Nissisen uusin teos, video- ja valoinstallaatio Material Conditions of Inner Spaces, on parhaillaan esillä Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä 16.8.–21.10.2013 Rouva Näkymätön -näyttelyssä. Erkka Nissisen tuotantoon voi tutustua myös Keravan taidemuseon Vilkettä ja tajunnanvirtaa -näyttelyssä 18.9.–13.10.2013.

AVEK