02/02/2017

Uutiset

Aulis Harmaala, Jan Ijäs, Inka Kynkäänniemi & Iiris Kaarlehto, Salla Myllylä ja Timo Wright Charlottenborgin kevätnäyttelyssä

Charlottenborgin kevätnäyttelyssä Kööpenhaminassa nähdään tänään keväänä kuusi suomalaista taiteilijaa.

Kevätnäyttelyä on järjestetty vuodesta 1857 lähtien tanskalaisten taiteilijoiden näyttelynä. 2000-luvulla näyttely muuttui kansainväliseksi. Tänä vuonna näyttelyyn osallistuu 61 taiteilijaa, joista kuusi Suomesta. Mukana ovat Jan Ijäs, Inka Kynkäänniemi & Iiris Kaarlehto, Salla Myllylä ja Timo Wright.

”Näyttelystä on tulossa erittäin kiinnostava. Kevätnäyttely on Köpiksen tärkeimpiä ryhmänäyttelyitä, jossa esillä laajasti varsinkin tanskalaista ja pohjoismaista uutta taidetta”, kommentoi Timo Wright ripustuskiireiden keskeltä.

Osa Charlottenborgin perinteitä on näyttelyyn valittu kansainvälinen jury, joka valitsee vuosittain jaettavan palkinnon (Solopriset) voittajan. Vuonna 2013 palkinnon sai maalari Camilla Vuorenmaa, jonka yksityisnäyttely nähtiin Charlottenborgin taidehallissa vuonna 2014.

Charlottenborg Forårsudstilling avautuu Kunsthall Charlotteborgissa 3. helmikuuta, ja se on avoinna 11. maaliskuuta 2017 asti.

 

Kuva: Timo Wright: Collateral (2016).