Tässä kuussa Framen tiimiin on liittynyt kaksi kollegaa. Avustava kuraattori Yvonne Billimore on palannut Frameen työskenneltyään vuoden ajan muissa hankkeissa. Francisco Trento on aloittanut uudessa vastuullisuuskoordinaattorin tehtävässä, joka liittyy Framen Islands of Kinship -hankkeeseen.
Yvonne on työskennellyt Framen avustavana kuraattorina vuodesta 2019 lähtien, mutta viimeiset 12 kuukautta hän on toiminut Skotlannin Isle of Skyella sijaitsevan ATLAS Artsin toisena taiteellisena johtajana (vanhempainvapaan sijaisuus). Hän on valmistunut Aalto-yliopiston ViCCA-ohjelmasta ja on aiemmin työskennellyt Scottish Sculpture Workshopin ohjelmapäällikkönä. Yvonne työskentelee Framessa Rehearsing Hospitalities -hankkeen viimeiseen vuoteen liittyvän ohjelman ja julkaisusarjan parissa.
Francisco Trento toimii Framen uutena vastuullisuuskoordinaattorina, arvioiden ja kehittäen säätiön toimia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, ekologisen kestävyyden ja ilmasto-oikeudenmukaisuuden alueilla. Osana tehtävää hän toimii kaksivuotisen Islands of Kinship -hankkeen koordinaattorina. Francisco on väitellyt tohtoriksi viestinnän ja semiotiikan alalta, ja vuodesta 2019 alkaen kehittänyt Taideyliopistossa tutkimusta koskien neurodiversitettiiä, queeriyttä ja ableismia taidekasvatuksen kentällä.
Olemme iloisia saadessamme Yvonnen ja Franciscon täydentämään tiimiämme!
Kaikki henkilökunnan yhteystiedot löytyvät täältä.