13/04/2023

Uutiset

Suomalaisen nykytaiteen supervuosi Yhdysvalloissa

Suomalainen nykytaide on tänä vuonna poikkeuksellisen vahvasti esillä Yhdysvalloissa, jossa kiinnostus Suomea kohtaan kasvaa vauhdilla monella yhteiskunnan alueella. Etenkin New Yorkin kulttuurikentällä riittää nyt kysyntää suomalaiselle taiteelle.

Iiu Susirajan yksityisnäyttely MoMA:ssa kevään tapaus

Suomalainen nykytaide ja nykytaiteilijat ovat tänä vuonna poikkeuksellisen näkyvästi esillä Yhdysvalloissa. Vuoden ensimmäinen kohokohta on keväällä avautuva taiteilija Iiu Susirajan yksityisnäyttely New Yorkin arvostetuimpiin lukeutuvassa MoMA PS1 -taidemuseossa. Suomalaistaiteilijan yksityinen museonäyttely New Yorkissa on erittäin harvinaislaatuinen tapaus. Susirajan kansainvälinen ura on vahvassa nousussa, ja hänet noteerattiin viime vuonna muun muassa tunnetun  Artforum-julkaisun kannessa.

Iiu Susiraja: A style called a dead fish -näyttely on on avoinna 20.4.–4.9.2023. Suomalaisista toimijoista näyttelyä tukevat nykytaiteen tiedotuskeskus Frame Contemporary Art Finland, Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti, Suomen New Yorkin pääkonsulaatti, sekä Susirajaa edustava Makasiini Contemporary -galleria.

Suomalaisen nykytaiteen kokonaisuus esillä Performa-biennaalissa

Suomalainen nykytaide on näyttävästi mukana esitys- ja visuaalista taidetta yhdistävässä Performa-biennaalissa marraskuussa. Performa on yksi New Yorkin tärkeimmistä nykytaidetoimijoista, jonka uraauurtava biennaalitapahtuma on järjestetty kaupungissa vuodesta 2005 alkaen. Suomi on tänä vuonna Performan arvostetun Pavilions Without Walls -ohjelman teemamaa, ja juuri julkaistuun festivaalikokonaisuuteen tilataan uusia teoksia usealta suomalaiselta nykytaiteilijalta. Taiteilijat julkistetaan myöhemmin.

“Performa-biennaali on yksi Pohjois-Amerikan merkittävimmistä nykytaidetapahtumista, mikä tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden suomalaisille taiteilijoille työmahdollisuuksien ja näkyvyyden luomiseen sekä verkostoitumiseen”, sanoo Raija Koli, Frame Contemporary Art Finlandin toimitusjohtaja.

Vuoden 2023 biennaalin Suomen teemakokonaisuuden  mahdollistaa kansainvälinen yhteistyö Performan sekä Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin, Framen  ja Suomen New Yorkin pääkonsulaatin välillä. Lisäksi HIAP – Helsinki International Artist Programme -residenssiorganisaatio toimii hankkeessa asiantuntijakumppanina. Kokonaisuutta tukevat merkittävillä satsauksilla opetus- ja kulttuuriministeriö, Jane ja Aatos Erkon säätiö ja Saastamoisen säätiö.

Kulttuurivienti ja kiinnostus luoviin aloihin kasvussa

Suomen New Yorkin pääkonsulin Jarmo Sarevan mukaan kiinnostus Suomea kohtaan on Yhdysvalloissa parhaillaan poikkeuksellisen suurta. Kiinnostus ulottuu Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kulttuuriin, koulutukseen, teknologiaosaamiseen  ja tasa-arvoon yhteiskunnassa.

”Suomen ja Yhdysvaltain suhteet ovat tänä päivänä läheisemmät kuin koskaan. Suomi tunnetaan erittäin hyvin, ja kuva meistä on joka suhteessa positiivinen. Vientimme Yhdysvaltoihin kasvaa kohisten, ja kiinnostus myös suomalaista kulttuuria ja luovia aloja kohtaan on nousussa. Tämä suomalaisen nykytaiteen supervuosi auttaa edelleen vahvistamaan maakuvaamme. Taotaan, kun rauta on kuuma!” 

Muita Yhdysvalloissa tänä vuonna näkyviä suomalaistaiteilijoita ovat muun muassa Kaarina Kaikkonen, jonka tilausteos Flying Rivers on keväällä esillä The Kennedy Centerissa Washington D.C.:ssa osana Riverrun-festivaalia. Jenna Sutelan paikkasidonnainen installaatio puolestaan avautuu arvostetussa Swiss Institutessa New Yorkissa toukokuussa. Lisäksi Tom of Finland -säätiön ja The Community -kollektiivin yhteistyönä toteuttama queer-taiteen AllTogether-ryhmänäyttely on osa New Yorkin Pride-kuukauden juhlallisuuksia kesäkuussa.

Vuosina 2022–2023 saamelaistaiteilija Matti Aikio työskentelee newyorkilaiseen The New School -yliopistoon kuuluvan Vera List Center -tutkimuskeskuksen Sámi Fellow’na. Yhteistyö toteutuu osana Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ja Framen ohjelmia.  Aikio on niin ikään kutsuttu Scandinavia Housen laajaan alkuperäiskansojen taidetta esittävään Arctic Highways -ryhmänäyttelyyn, jossa nähdään myös saamelaistaiteilija Marja Helanderin töitä.

Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutilla on useampi jatkuva residenssiohjelma, jotka mahdollistavat  vuosittain noin kahdeksan suomalaisen taiteilijan pidempiaikaisen oleskelun New Yorkissa. Residenssit ovat usein ensimmäinen askel uusiin yhteistyöhankkeisiin paikallisten ja suomalaisten taide- ja kulttuuriorganisaatioiden kanssa.   

Pohjoismaista  taidetta nähdään laajamittaisesti uudistetussa Buffalo AKG Art Museum -taidemuseossa alkukesästä alkaen.  Osana uudistusta museo käynnistää  uuden, huomattavan pohjoismaisen taiteen hankekokonaisuuden (The AKG Nordic Art and Culture Initiative), jonka kuraattori Helga Christoffersen tutustui suomalaiseen nykytaidekenttään Framen vieraana syksyllä 2022. Vierailu toteutettiin yhteistyössä Suomen New Yorkin pääkonsulaatin ja Saastamoisen säätiön kanssa. Taidemuseon johtajana on vuodesta 2013 alkaen toiminut suomalainen Janne Sirén.

Lisätietoja:

Kati Laakso
Johtaja, Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti
+1 (917) 692-0609
laakso@fciny.org

Anssi Vallius
Neuvonantaja, kulttuuri ja luovat alat, Suomen New Yorkin pääkonsulaatti
+1 (917) 515-7030
anssi.vallius@formin.fi

Raija Koli
Johtaja, Frame Contemporary Art Finland
+358 44 728 9938
raija.koli@frame-finland.fi

Henkilö uimapuvussa värikkään studiotaustan edessä. Kädessä on sateenvarjo, josta roikkuu makkaroita. Vieressä on pieni pöytä, jossa on kynttilänjalka ja lelukaloja.

Iiu Susiraja: Sausage cupid. 2019. Taiteilijan, Makasiini Contemporaryn ja Nino Mier Galleryn luvalla.