19/04/2021

Uutiset

Framelle nimettiin uusi hallitus

Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi maaliskuussa Framelle uuden hallituksen kolmivuotiskaudeksi 2021–2024. 

Frame-säätiön hallitukseen nimettiin seitsemän jäsentä. Edelliseltä toimikaudelta jatkavat johtaja Esa Alanne ja asianajaja Jaakko Lindgren. Uusia jäseniä ovat dekaani Hanna Johansson, taiteilija Tellervo Kalleinen, taiteilija Ali Akbar Mehta, toiminnanjohtaja Oskari Nokso-Koivisto ja vt. taidemuseonjohtaja Anni Venäläinen

“Framen hallitusvaihdos tapahtuu kolmen vuoden välein. Olemme sanoneet kiitokset edelliselle hallitukselle, joka kokoontui yli 20 kertaa ja sai pöydälleen koronapanedemian vaikutukset muun muassa apurahojen jakoon”, sanoo Framen toimitusjohtaja Raija Koli.

“Framen uusi, neljäs hallitus edustaa laajaa nykytaiteen osaamista: jäsenten asiantuntemus tuo yhteen näkemystä ja kokemusta kuvataiteen ekosysteemin eri puolilta taidekoulutuksesta museoalaan ja taiteilijayhteisöistä taiteen kansainvälistämseen. Osaamista on nyt myös sekä tekijänoikeusjuriidiikassa että taiteen rahoitusasioissa. Uudella hallituksella on myös vahva kiinnostus Framen strategian vastuullisuuspainopisteisiin, joita ovat yhdenvertaisuus ja kestävä kehitys”, Koli jatkaa.

Frame Contemporary Art Finland (Frame-säätiö) on nykytaiteen asiantuntijaorganisaatio ja tiedotuskeskus, joka vahvistaa suomalaisen nykytaiteen asemaa sekä edistää yhteistyötä kotimaisten ja ulkomaisten nykytaiteen ammattilaisten välillä.

Framen hallitus vuosina 2021–2024:

Esa Alanne on Suomen Tanskan kulttuuri-instituutin johtaja. Suomen Tanskan kulttuuri-instituutti on erikoistunut kahden maan välisen vuorovaikutukseen erityisesti nykytaiteen kentällä. Alanne on rakentanut vahvoja kansainvälisiä verkostoja nykytaiteen alalla laajasti residensseistä museoihin, gallerioihin ja taidemessuille.

Hanna Johansson on Taideyliopiston Kuvataideakatemian dekaani. Hän tuntee laajasti nykytaiteen kentän ja on tutkinut esimerkiksi suomalaisen nykytaiteen suhdetta ekologiaan ja ei-inhimillisten toimijuuksien osallisuutta nykytaiteessa. Johansson on myös taidehistorian dosentti Helsingin yliopistossa, IHME-Helsinkiä tuottavan Pro Arte -säätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston neuvottelukunnan jäsen.

Tellervo Kalleinen on nykytaiteilija, joka pohjaa taiteensa luovaan yhteistyöhön. Kalleinen on valmistunut Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta ja opiskellut Hochschule für Bildende Künstessa Hampurissa ja Braunschweighissa Saksassa. Kalleinen on työskennellyt vuodesta 2002 Oliver Kochta-Kalleisen kanssa. Duo palkittiin AVEK mediataidepalkinnolla 2012 ja Ars Fennicalla 2014 ja heillä on ollut lukuisia näyttelyitä ympäri maailmaa.

Jaakko Lindgren työskentelee asianajajana. Hän on hoitanut paljon nykytaiteeseen liittyviä juridisia kysymyksiä Suomessa ja ulkomailla. 

Ali Akbar Mehta on Museum of Impossible Forms -yhteisön perustajajäsen ja toimi sen taiteellisena johtajana vuosina 2018–2020. Tutkimukseen perustuvan työskentelynsä kautta Mehta luo äärettömiä kyberarkistoja, jotka kartoittavat historiaan, muistiin ja identiteetteihin perustuvia narratiiveja. Mehta tekee väitöskirjaa Aalto-yliopistoon ja hänellä on taiteen kandidaatin tutkinto Sir J.J. School of Artista Mumbaista sekä maisterin tutkinto Aalto-yliopiston Visual Culture, Curating, and Contemporary Art -ohjelmasta.

Oskari Nokso-Koivisto työskentelee Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksella tutkimuksen ja päätöksenteon yhteistyöstä vastaavan Aalto Economic Instituten toiminnanjohtajana. Hankkeiden tavoitteena on ollut taloustieteen osaamisen vieminen osaksi päätöksentekoa. Nokso-Koivisto on ollut mukana perustamassa Aallon, HY:n ja Hankenin yhteistä taloustieteen yksikköä Helsinki Graduate School of Economicsia ja toimii tällä hetkellä Helsinki GSE:n johtokunnan sihteerinä.

Anni Venäläinen toimii Porin taidemuseon vt. taidemuseonjohtajana. Hän kuuluu mm. Porin kaupungin Sivistystoimialan kulttuuriyksikön johtoryhmään ja Maire Gullichsenin taidesäätiön hallitukseen. Museotyön ohella Venäläinen on toiminut vierailevana luennoitsijana, sekä vapaalla kentällä kuraattorina ja kirjoittajana.

Lisätiedot:

Raija Koli, toimitusjohtaja
raija.koli@frame-finland.fi