11/08/2017

Uutiset

Flowssa taide antaa tilaisuuden hengähtää

Tämän vuoden Flow Festival on musiikin lisäksi täynnä nykytaidetta, muotoilua ja elokuvaa. Galleria Forum Box on kuratoinut alueelle kolmen taiteilijan videotaidekokonaisuuden ja vuoden 2016 nuoren muotoilijan Laura Väinölän kukka-alttari houkuttelee levähtämään.

alina-manttari-buttler-forum-box-flow
Alina Mänttäri-Buttler.

”Idea yhteistyöhön Flown kanssa lähti meiltä Forum Boxista. Etsimme jatkuvasti uudenlaisia keinoja tuoda kuvataiteilijoita esille gallerikontekstin ulkoupuolella. Halusimme samalla toimia rohkeana suunnannäyttäjänä – pienetkin toimijat voivat tehdä töitä isojen kanssa”, summaa yhteistyön alkua Forum Boxin toiminnanjohtaja Alina Mänttäri-Buttler.

”Flown ja gallerian yhteinen näkemys syntyi nopeasti: tänä vuonna tuotaisiin videotaide isosti ja näyttävästi esille. Festarialueella osa teoksista on sisätiloissa, osa ulkona, ja festarikonteksti asettaa omat haasteensa – teoksissa ei voinut olla esimerkiksi dialogia. Päädyimmekin aika nopeasti yhteistyöhön Juhana Moisanderin, Pasi Rauhalan ja Timo Wrightin kanssa. Kaikki kolme taiteilijaa tuottivat täysin uudet, festivaalin kontekstiin sopivat teokset.”

Juhana Moisander (vas.) ja Pasi Rauhala.
Juhana Moisander (vas.) ja Pasi Rauhala.

Teokset alueen ehdoilla

Taiteilijat Pasi Rauhala ja Juhana Moisander näyttävät helpottuneilta perjantaina iltapäivällä ennen festivaalin avautumista yleisölle. ”Fiilis on juuri nyt hyvä”, kommentoi Rauhala. ”Teosten valmistumisen kanssa teki tiukkaa. Viimeiseen asti työskenneltiin”, sanoo Moisander.

Rauhala kertoo työskentelevänsä aina paikkasidonnaisesti. Wormhole in Flow -video heijastetaan päälavan ja Balloon Stagen välimaastoon. ”Vessoista videon näkee erityisen hyvin”, hän naurahtaa. Muualtakaan näkyvyyden ei pitäisi olla ongelma, sillä projisointi on leveydeltään kolmenkymmenen metrin luokkaa.

”Molempien teosteni rytmiikka tulee festarin artisteista. Voimalaan tulevaa teosta tehdessäni kuuntelin bändejä, joiden musaa on Voimalassa. Päälavan teoksen yhteydessä olen kuunnellut päälavan artisteja.”

 

Myös Moisanderin teos Leak sai alkunsa tilan ehdoilla. ”Tiesin että video tulisi sisätilaan. Alueen menneisyys sekä vanhan kaasuhtehtaan historia kiinnostivat minua, ja Suvilahden alue on edelleen jatkuvassa muutoksessa. Kävin Helsingin kaupunginmuseon arkistossa pläräämässä materiaalia ja löysin vuodelta 1926 olevan tehtaan työntekijöiden kuvan. Siitä syntyi lähtökohta hidastempoiselle teokselle, joka toimii vastapainona festarihälylle”.

juhana-moisander-leak

Paikka rauhoittumiselle

Vuoden nuoren muotoilijan Laura Väinölän teos Altar of Attraction on suuri ja värikäs kukka-alttari, jonka äärellä festarikansa voi rauhoittua ja hengähtää. ”Flow otti minuun yhteyttä ja idea osallistavasta teoksesta muokkautui pikkuhiljaa. Festivaalin Backyard-alue on tarkoitettu rauhoittumiseen – se on paikka jonne voi tulla hengähtämään ja olemaan hetken läsnä keikkojen keskellä.

”Teokseni on rakkauden temppeli, jonne ihmiset voivat jättää rakkaudentunnustuksia. Rakkauden alttari välittää tunnustusta eteenpäin”, kuvailee Väinölä. ”Festareilla moni pääsee kokemaan teoksen. Galleriassa sen näkisi ehkä kourallinen ihmisiä. On hienoa, että tällaisilla festivaaleilla satsataan taiteeseen.”

backyard2

Festivaalialueella on lisäksi Aalto-yliopiston kanssa alueelle suunniteltu Aalto-alue, jossa esitellään arkkitehtuuria, valoinstallaatioita sekä opiskelijoiden lyhytelokuvia. Make Your Mark -galleria puolestaan esittää festivaalilla suomalaisen EGSin uuden uv-valossa loistavan maailmankarttateoksen sekä tanskalaisen graffititaiteilijan HuskMitNavnin näyttelyn ja muraalin.

 

Flow Festival Helsingin Suvilahdessa 11.–13. elokuuta.

Lue lisää ohjelmasta: www.flowfestival.com

 

Teksti ja kuvat: Laura Boxberg