Framen apurahamyönnöt perustuvat vertaisarviointiin, josta vastaa kahden vuoden välein vaihtuva apurahatoimikunta. Haku kauden 2023–2025 toimikuntaan on parhaillaan auki. Apurahatoimikunnan nykyiset jäsenet Hannaleena Heiska ja Ramina Habibollah kertovat, millaista toimikunnassa työskentely on ollut.
Framen apurahoilla tuetaan suomalaisen nykytaiteen kansainvälisiä hankkeita: taiteilijoiden näyttelyitä ulkomailla, kansainväliseen levitykseen tarkoitettuja taidejulkaisuja, gallerioiden osallistumista taidemessuille sekä nykytaiteen ammattilaisten verkostoitumismatkoja. Apurahapäätökset perustuvat vertaisarviointiin, josta vastaa säätiön hallituksen nimittämä apurahatoimikunta.
Vuosina 2021–2023 Framen apurahatoimikunnassa ovat työskennelleet taiteilijat Ramina Habibollah, Hannaleena Heiska ja Sandra Kantanen sekä kuraattori Pontus Kyander. Toimikunnan työ tulee päätökseensä ensi lokakuussa, minkä jälkeen tehtävä siirtyy seuraavalle toimikunnalle: avoin haku toimikuntaan kaudelle 2023–2025 on parhaillaan käynnissä.
Hannaleena Heiska suosittelee apurahatoimikuntaan hakemista henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita nykytaiteesta laajalla kirjolla.
“Arvioijan tulee olla kiinnostunut ja innostunut muiden tekemästä taiteesta, takertumatta johonkin tiettyyn välineeseen tai ilmaisumuotoon”, Heiska painottaa.
Ramina Habibollah suosittelee hakemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneet tehtävästä. Hän kuitenkin muistuttaa, että toimikunnan jäsenet eivät voi toimikauden aikana itse hakea tai saada Framelta apurahaa.
“Mielestäni paras aika hakea toimikuntaan on silloin, kun itse ei ole Framen apurahojen potentiaalinen hakija.”
Hannaleena Heiska Framen apurahansaajien aamiaisella vuonna 2020. Kuva: Frame
Rakentavia keskusteluja ja haastavia päätöksiä
Frame saa vuosittain noin 700 apurahahakemusta, jotka toimikunnan jäsenet käyvät läpi itsenäisesti. Projektiapurahoista järjestetään arviointikokous, jossa kaikista hakemuksista tehdään kokonaisarviointi yhdessä. Matka-apurahaehdotukset tekee kukin toimikunnan jäsen vuorollaan.
Kulunutta toimikautta reflektoidessaan Hannaleena Heiska nostaa esiin toimikunnan rakentavat ja antoisat keskustelut päätöksiä tehdessä.
”Vaikka olisimme olleet vahvastikin eri mieltä jostain, olemme aina onnistuneet keskustelujen kautta löytämään yhteisen ratkaisun“, hän toteaa.
Myös Ramina Habibollahin mielestä toimikunnan jäsenten kesken on ollut hyvä ryhmädynamiikka ja helppoa työskennellä. Hän kuitenkin huomauttaa, että hakemusten arviointi vie paljon omaa luovaa energiaa.
“Toimikuntatyöskentely on ollut intensiivistä ja tuntuu, että olen arvioinut hakemuksia jatkuvasti pitkin vuotta. Koen, että tehtävän luonne vaatii äärimmäistä herkkyyttä ja vastuuta.”
Frame jakaa vuosittain 270 000 euroa apurahoina. Hakijoista keskimäärin neljäsosa saa myönteisen päätöksen. Molemmat taiteilijat painottavat, että toimikuntatyössä on hyväksyttävä se, että kaikkia hyviäkään hankkeita ei voida tukea.
“On ollut innostavaa huomata, miten paljon erilaisia näyttelyitä ja projekteja suomalaisilla taiteilijoilla on ulkomailla. Samalla on harmittanut, että kaikkia hankkeita ei ole resurssien puitteissa mahdollista rahoittaa”, Hannaleena Heiska toteaa.
“On tärkeää muistaa, että päätökset syntyvät aina hakemusten keskinäisessä vertailussa, yhden tai muutaman arvioijan toimesta. Eli hakemus voi olla todella hyvä, mutta ei saa puoltoa pienten resurssien takia keskinäisessä vertailussa”, Ramina Habibollah kuvaa.
Heiskan mukaan taiteilijoiden kansainväliseen verkottumiseen tarvitaan koko alan panostusta.
“Toivon, että yhä useammat taiteilijat saisivat apua verkostoitumiseen ja mahdollisuuksia tavata kansainvälisiä kuraattoreita ja taidekentän toimijoita henkilökohtaisesti. Kukaan ei pysty siihen yksin, vaan tarvitaan taiteen kentän ammattilaisia avuksi.”
Kansainvälinen merkitys päätösten ytimessä
Hakemusten arvioinnissa toimikunnan ohjenuorana toimivat arviointikriteerit, jotka on määritelty Framen apurahaohjesäännössä. Päätökseen vaikuttavat taiteellisen toiminnan laatu, hankkeen laatu, sen laajuus ja vaikuttavuus sekä sen toteutuksen suunnittelu ja organisointi.
Sekä Ramina Habibollah että Hannaleena Heiska nostavat kriteereistä esiin erityisesti hankkeen kansainvälisen merkityksen hakijalle.
”Framen apurahahakemuksia arvioidessani itselleni tärkeimmät asiat ovat projektin taiteellinen taso sekä se, kuinka tärkeää on taiteilijan uran kansainvälistymisen kannalta saada rahoitusta”, Habibollah sanoo.
Apurahatoimikunnan jäseniltä edellytetäänkin nykytaiteen vahvan tuntemuksen lisäksi kykyä arvioida hankkeen merkitystä osallistujan kansainvälisen uran sekä vastaanottavan tahon kannalta.
“Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on, edistääkö hanke hakijan kansainvälistä verkostoitumista: millaisia näyttelyprojekti ja -paikka ovat, miten ne suhteutuvat paikallisen ja kansainvälisen taidekentän muihin toimijoihin, sekä se, voiko hankkeesta poikia hakijalle muita näyttelyitä.”
Haku apurahatoimikuntaan on käynnissä huhtikuun ajan
Oletko kiinnostunut suomalaisen nykytaiteen alan kansainvälisestä toiminnasta? Onko sinulla kokemusta näyttelyistä ulkomailla ja hyvä nykytaiteen tuntemus? Voit olla taiteilija, kuraattori, tutkija tai muu nykytaiteen tai museoalan ammattilainen. Haemme nyt neljää vertaisarvioijaa apurahatoimikuntaamme toimikaudelle 2023–2025. Hae 30.4.2023 mennessä – lisätietoja löydät täältä.