Apurahahankkeet 2017

Frame jakoi vuonna 2017 yhteensä 270 000 euroa opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää tukea suomalaisten nykytaiteen ammattilaisten kansainväliseen toimintaan.

Vuonna 2017 apurahoja myönnettiin yhteensä 183 hankkeelle. Myönnöt kohdistuivat 297 taiteilijaan ja 17 asiantuntijaan. Apurahahakemuksia saimme vuonna 2017 yhteensä 688 kappaletta. Apurahoja haettiin yhteensä € 1 920 567 euron edestä.

Asiantuntijavieraat ja seminaarit

Aikio Matti
Osallistuminen Máze-taiteilijatalon uudelleenkäynnistämistä pohjustavaan seminaariin. Norja 390 €

Bonnot Alice
Zone d’Utopie Temporaire -residenssiohjelman perustajan, lontoolaisen kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 604 €

Breindl Martin
Itävaltalaisen kuraattorin osallistuminen asiantuntija-arvioijana Backlight Photo Festivalin portfoliokatselmukseen. Suomi 500 €

Crain Emily
CPR-kuraattoriohjelman kehityspäällikön vierailu Suomeen. Suomi 1 500 €

Duffy Owen
New Yorkilaisen kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 1 500 €

Stefanelli Enrico
Italialaisen Photolux-festivaalin taiteellisen johtajan osallistuminen asintuntija-arvioijana Backlight Photo Festivalin portfoliokatselmukseen. Suomi 500 €

Heikinheimo Saara
Asiantuntijavierailu Hongkongiin ja Shanghaihin. Paikallisiin nykytaidetiloihin ja toimijoihin tutustuminen. Kiina 2 500 €

Heron Caroline
Video in Common -YouTube kanavan johtajan vierailu Suomeen. Suomi 800 €

Kirsch Kira
Esittävien taiteiden teatteri Brut Wienin taiteellisen johtajan vierailu ANTI-festivaalilla. Suomi 800 €

Koitela Jussi
Osallistuminen Souls, Soils, Seances, Sciences and Politics -seminaariin Pekingissä ja työpajan pitäminen The Working Condition -projektissa Jakartassa. Kiina, Indonesia 1 000 €

Lomax Julie
Liverpool Biennaalin kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 670 €

MacGilp Alexandra
Lontoolaisen kuraattorin osallistuminen SUOMI 100 – Laboratory of Independence -hankkeeseen. Suomi 720 €

Henriksson Minna
Työpajan pitäminen The Working Condition -projektissa Jakartassa. Indonesia 600 €

Modig Kimmo
Osallistuminen ääniteossarjan live-esitykseen Lontoossa. Iso-Britannia 800 €

Nilsson Andreas
Moderna Museetin kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 500 €

Palojärvi Ida
Grosses Treffen -portfoliokatselmukseen osallistuminen Berliinissä. Saksa 242 €

Pehkonen Tiina
Tiina Pehkosen osallistuminen International Congress of Artist-run Spaces -tapahtumaan Lofooteilla. Norja 500 €

Ragona Melissa
Amerikkalaisten taidekriitikko, apulaisprofessori Melissa Ragonan vierailu Suomeen. Suomi 2 178 €

Saracino Vanina
Berliiniläisen vapaan kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 900 €

Schtinter Stanley
Englantilaisen tuottaja-kuraattorin vierailu Suomeen. Suomi 864 €

Straschnoy Axel
Grosses Treffen -portfoliokatselmukseen osallistuminen Berliinissä. Saksa 367 €

Suoyrjö Elina
Asiantuntijavierailu Hongkongiin ja Shanghaihin. Paikallisiin nykytaidetiloihin ja toimijoihin tutustuminen. Kiina 2 500 €

Vainio Matti
Osallistuminen Design, Develop, Transform-konferenssiin Brysselissä. Belgia 500 €

Biennaalit, triennaalit ja festivaalit

ARoS Aarhus Kunstmuseum
Anssi Pulkkisen & Taneli Rautiaisen, Hans Rosenströmin ja Pia Sirenin osallistuminen The Garden – Past, present, future -triennaaliin Aarhusiin. Tanska 8 000 €

Art Front Gallery Co., Ltd.
Maaria Wirkkalan osallistuminen Japan Alps Art Festivalille 2017. Japani 4 000 €

Belfast Photo Festival
Iiu Susirajan yksityisnäyttely osana Belfast Photo Festivalin virallista ohjelmaa. Pohjois-Irlanti 1 700 €

Berg Hans-Christian
Osallistuminen Personal structures, Open Boarders -näyttelyyn Palazzo Morassa ja Palazzo Bembossa. Osa 57. Venetsian taidebiennaalin oheisohjelmaa. Italia 1 000 €

Center for Support and Development of Contemporary Art ’ZA ART’
Pilvi Takalan osallistuminen 4th Ural Industrial Biennial of Contemporary art -tapahtumaan Ekaterinburgissa. Venäjä 2 000 €

Court John
Osallistuminen SIGNAL-festivaalille Brysselissä. Belgia 900 €

Court John
Osallistuminen kansainväliselle UP-ON Live Art -festivaalille Chengdussa. Kiina 800 €

EGS
Osallistuminen Nuuk Nordisk Kulturfestivalille Grönlannissa. Tanska 1 000 €

Erdmann Carla
Saksalaisen kuvajournalistin osallistuminen asiantuntija-arvioijana Backlight Photo Festivalin portfoliokatselmukseen. Suomi 500 €

Gorzna Ewa
Ewa Gorznan Katarzyna Mironin osallistuminen PyeongChang Biennaaliin 2017. Etelä-Korea 1 500 €

Hamm Kalle
Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin osallistuminen Kochi-Muziris -Biennaaliin. Intia 2 000 €

Hamm Kalle
Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin osallistuminen Thessaloniki Bienniaaliin. Kreikka 500 €

Hietala Meri
Esiintyminen Performance Art Bergen -festivaalilla. Norja 190 €

Hukkataival Helinä
Helinä Hukkataipaleen ja Inari Virmakosken osallituminen O’MORIR-, UTOPIA- ja IN SITU -performanssifestivaaleille. Meksiko 2 200 €

Isorättyä Teija
Teija ja Pekka Isorättyän osallistuminen Örebron Open Art Festivaalille. Ruotsi 900 €

Jussi TwoSeven
Osallistuminen Nuart -festivaalille Oslossa. Norja 1 640 €

Kaila Tuukka
Osallistuminen Bound Art Book Fair 2017 -julkaisutapahtumaan Manchesterissa. Iso-Britannia 400 €

Kallinen Minna-Kaisa
Esiintyminen Performance Art Bergen Open -festivaaleilla. Norja 300 €

Kallio Jari
Antti Jussilan, Jari Kallion ja Jaakko Pallasvuon esiintyminen International Film Festival Rotterdamilla. Alankomaat 800 €

Keski-Korsu Mari
Osallistuminen Agrikultura Triennaleen Malmössä. Ruotsi 700 €

Kraama Jonna
Osallistuminen Nordisk Panorama -festivaalille Malmössä. Ruotsi 300 €

Kristallisilmä Oy
Eija-Liisa Ahtilan osallistuminen Sydneyn Biennaaliin 2018. Australia 13 500 €

Kuorinki Mikko
Osallistuminen Thessaloniki Bienniaaliin. Kreikka 700 €

Laitinen Tuomas
21. Sydneyn Biennaaliin osallistumista valmisteleva tuotantomatka. Australia 1 894 €

Leskinen Kira
Osallistuminen Finland100NYC-festivaalille New Yorkissa. Yhdysvallat 1 000 €

Luhta Irma
Esiintyminen performanssitaiteen Malamut-festivaalilla Ostravassa. Tsekki 700 €

Oddo Egle
Osallistuminen Agrikultura Triennaleen Malmössä. Ruotsi 1 000 €

Palosuo Hannu
Osallistuminen Oscar Niemeyer Museumissa järjestettävään Curitiban 12. Biennaaliin. Brasilia 800 €

Punkt Ø
Laura Gustafssonin, Terike Haapojan, Jussi Kiven ja Jenna Sutelan osallistuminen Momentum 9-biennaaliin. Norja 8 000 €

Robinson Marion
Taidekollektiivi Liiketilan osallistuminen Independent Biennial Kino Siska- ja Travelling Letters -tapahtumiin Ljubljanassa ja Vilnassa. Slovenia, Liettua 1 000 €

Rytkölä Johanna
Åsa Hellmanin, Kirsi Kivivirran, Pekka Paikkarin ja Johanna Rytkölän osallistuminen Finite resources -näyttelyyn. Osa Moskovan 7. nykytaiteen biennaalin oheisohjelmaa. Venäjä 2 000 €

Röda Sten Kulturförening
Riikka Kuoppalan osallistuminen Göteborg International Biennial for Contemporary Artiin. Ruotsi 4 000 €

Saleva Marja
Osallistuminen portfoliokatselmukseen Review Santa Fe -valokuvafestivaaleilla. Yhdysvallat 500 €

Salminen Kirsi Pauliina
Osallistuminen Queer Tango Salon -tapahtumaan Lontoossa. Iso-Britannia 320 €

Santarcangelo dei Teatri
Laura Gustafssonin ja Terike Haapojan Epäihmisyyden museo -teos osana Santarcangelon festivaalia. Italia 5 000 €

Szrama Tomasz
Diana Soria Hernandezin ja Tomasz Szraman osallistuminen ITRAMURS Festival of Urban Art -tapahtumaan Valenciassa. Espanja 600 €

Wilhelmus Willem
Osallistuminen UP-ON -performanssitaidefestivaaliin Chengdussa. Kiina 800 €

Wilhelmus Willem
Osallistuminen Festival of Naked Forms (FNAF) ja International Multimedia Art Festival (IMAF) tapahtumiin Prahassa ja Novi Sadissa. Tsekki, Serbia 400 €

Julkaisut

Elokuvayhtiö Testifilmi Oy
Mika Taanilan Tectonic Plate -teoksen Blu-ray- ja kirjajulkaisun valmistamiseen. 3 000 €

Halonen Paavo
Häpeästä ja ylpeydestä, of Pride and Shame -taidejulkaisun valmistaminen 3 000 €

Honkasalo Felicia
Grey Cobalt -valokuvakirjan toteuttaminen. 4 000 €

Jensen Anita
Unfolding the Scrolls of Life / Between the times and places -julkaisun valmistaminen. 4 000 €

Kristallisilmä Oy
Espanjankielisen Eija-Liisa Ahtilan teoskatalogin EGOLOGIES OF DRAMA – The Spanish Retrospective valmistamiseen. 4 000 €

Lukkarinen Sami
Albrecht, Marilyn and I – New Portraits -näyttelykatalogin valmistamiseen. 1 000 €

New Performance Turku ry
Performance Artist’s Workbook. On teaching and learning performance art: essays and exercises -julkaisun valmistamiseen. 4 000 €

Panchamia Deepa
Deepa Panchamia: Textile Art and Sculptures -julkaisun valmistamiseen. 3 000 €

Pelkki Sini
Taiteilijakirjan toteuttamiseen. 4 000 €

Messut

Eskelinen Petri
Osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair-messuille galleria Sculptorin edustajana. Ruotsi 330 €

Fält Emma Vilina
Esiintyminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuilla. Ruotsi 250 €

Helsinki Contemporary Oy
Ville Anderssonin ja Pilvi Takalan osallistuminen Kööpenhaminan CHART ART FAIR -messuille. Tanska 3 000 €

Helsinki Contemporary Oy
Miikka Vaskolan osallituminen Tukholman Supermarket art Fair -messuille. Ruotsi 2 000 €

Jussila Antti
Osallistuminen ARCOmadrid -taidemessuille Madridissa. Espanja 300 €

Kanto Hanna
Osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuille Tm-gallerian edustajana. Ruotsi 600 €

Latva Elina
Osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuille Holding Hand Service -teoksella. Ruotsi 195 €

Lehtonen Braun Niina
Osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuille. Ruotsi 400 €

Mehiläispesä ry / Galleria Huuto
Pasi Aution, Jesse Avdeikovin, Veikko Björkin, Kaarina Hakan, Terhi Heinon, Beata Joutsen, Aino Jääskeläisen,Antti Oikarisen, Pilvi Ojalan, Kaarina Ormion, Paula Puoskarin, Satu Rautiaisen, Antti-Ville Reinikaisen, Hanna Saarikosken, Azar Saiyarin, Hans-Peter Schüttin, Elina Strandbergin, Aleksi Tolosen, Kalle Turakka Purhosen, Pauliina Turakka Purhosen, Marja Viitahuhdan ja Charlotta Östlundin osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuille. Ruotsi 2 700 €

Nabb Janne
Janne Nabbin ja Maria Teeren osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair -messuille. Ruotsi 500 €

Oy Anhava & Gullichsen Ab
Antti Laitisen, Vesa-Pekka Rannikon ja Mari Sunnan osallistuminen Kööpenhaminan Chart Art Fair -messuille sekä Tukholman Market Art Fair -messuille. Tanska, Ruotsi 4 000 €

Paavo Räbinä
Osallistuminen Tukholman Supermarket Art Fair-messuille galleria Sculptorin edustajana. Ruotsi 700 €

Straschnoy Axel
Osallistuminen Buenos Airesin arteBA-messuille. Argentiina 1 000 €

Weckman Julia
Taiteilijakollektiivi Kunstin ja Galleria Lapinlahden osallistuminen Tukholman Supermarket art Fair -messuille. Ruotsi 1 000 €

Ryhmänäyttelyt

Aikio Matti
Osallistuminen 1st International Indigenous Policy konferenssiin, työpajaan ja näyttelyyn Sapporossa. Japani 600 €

Anderzén Jan
Osallistuminen Delta~Wave-tapahtumaan Antwerpenin Het Bos -kulttuurikeskuksessa. Belgia 700 €

Autio Miia
Osallistuminen Echoes of Anthropocene -ryhmänäyttelyyn. Osa Beijing International Photo Weekin ohjelmaa. Kiina 300 €

Byström Otto
Osallistuminen Poisson-evêque-festivaalille Brysselissä. Belgia 300 €

Den Selvejenden institution Skulpturlandsby Selde
Elina Brotheruksen osallistuminen Sculpture Village Selde 2017 -projektiin. Tanska 3 000 €

EBM(T)
Jenna Sutelan osallistuminen Inside the Outside World -ryhmänäyttelyyn Yamamoto Gendai -galleriassa. Osa INFRA-festivaalin ohjelmaa. Japani 2 000 €

Espacio Trapezio
Noise. Samples from Finnish experimental music -ryhmänäyttelyn ja oheisohjelman toteuttamiseen. Mukana 11 Suomalaista taiteilijaa. Espanja 3 500 €

Estarriola Anna
Lehmä pitää viedä jäälle, jotta se tanssii -näyttelyyn osallistuminen Samuelis Baumgarte Galeriessa, Bielefeldissä. Saksa 500 €

Estarriola Anna
Osallistuminen Förstärkt verklighet/Lisätty todellisuus -ryhmänäyttelyyn Norrköpings Konstmuseumilla. Ruotsi 800 €

Favén Aino
Aino Favénin ja Inni Pärnäsen osallistuminen LOOT: MAD about Jewelry -tapahtumaan Museum of Arts and Designissa, New Yorkissa. Yhdysvallat 2 000 €

Gallery Thomassen
Hannaleena Heiskan, Rauha Mäkilän ja Camilla Vuorenmaan yhteisnäyttely Göteborgissa. Ruotsi 3 000 €

Heikkilä Alma
Osallistuminen Förstärkt verklighet/Lisätty todellisuus -ryhmänäyttelyyn Norrköpings Konstmuseumissaa. Ruotsi 800 €

Helenelund Corinna
Osallistuminen Förstärkt verklighet/Lisätty todellisuus -ryhmänäyttelyyn Norrköpings Konstmuseumissa. Ruotsi 800 €

Henriksson Minna
Night Schoolers -työryhmän osallistuminen Lontoon India Clubin Independence -näyttelyyn.

Iso-Britannia 650 €
Institut des Cultures d’Islam Adel Abidinin osallistuminen Rock the Kasbah -ryhmänäyttelyyn Pariisissa. Ranska 1 400 €

Kalleinen Tellervo
Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen osallistuminen Juxtaposing Narratives -näyttelyyn Berliinin ZK/U-kulttuurikeskuksessa. Saksa 400 €

Kannisto Sanna
Osllistuminen KUUSI -ryhmänäyttelyyn Lachenmann Art -galleriassa, Konstanzissa. Saksa 294 €

Kantanen Sandra
Osallistuminen Suomi 100 -ryhmänäyttelyyn Five Finnish photographers
Purdy Hicks Galleryssä, Lontoossa. Iso-Britannia 400 €

Karttunen Ulla
Osallistuminen Malamegi-taidepalkinnon finalistitöiden näyttelyyn Malamegi Lab.8 Loft Gallery / Spazio matErissa Roomassa. Italia 400 €

Koivisto Kaisu
Osallistuminen [’f clksk Ωnst] // Volkskunst -ryhmänäyttelyyn Axel Obiger Galleryssa Berliinissä. Saksa 500 €

Konstenius Tanja
Osallistuminen NordiKeye-ryhmänäyttelyyn K41-galleriassa Brysselissä. Belgia 250 €

Koskinen Anne
Osallistuminen Axel Pairon galleryn näyttelyihin Amsterdamissa ja Knokkessa. Belgia, Alankomaat 1 361 €

Kunsthall Stavanger
Sanna Kanniston ja Kustaa Saksin osallistuminen Systema Naturae -ryhmänäyttelyyn. Norja 4 000 €

KunstvereinTiergarten e. V. Berlin
Adel Abidinin, Maija Helasvuon, Mika Karhun, Pekka Kauhasen, Riikka Kuoppalan, Anna Rokan ja Juha Sääsken osallistuminen un|fin{n}nish|ed -ryhmänäyttelyyn Galerie Nordissa, Berliinissä. Saksa 3 000 €

Kuorinki Mikko
Osallistuminen No Space for a Piano -ryhmänäyttelyyn Martijn in’ t Veldin ja Mathijs van Geestin kanssa Peach-projektitilassa, Rotterdamissa. Alankomaat 600 €

Laine Janne
Osallistuminen Light/Matter: Art at the Intersection of Photography and Printmaking – näyttelyyn ja seminaariin Grunwald Galleryssa, Bloomingtonissa. Yhdysvallat 1 000 €

Lampisuo Marko
Mollu Heinon, Marko Lampisuon ja Talvikki Lehtisen osallisuminen Planet Solitude -ryhmänäyttelyyn Pasinger Fabrikissa, Münchenissä. Saksa 2 500 €

Leinonen Ari-Pekka
Tahini is Thicker Thank Blood -yhteisnäyttelyyn osallistuminen israelilaistaitelija Dan Allonin kanssa LaJuan Galleryssa, Madridissa. Espanja 160 €

Manninen Tuomo
Osallistuiminen Life Stories-ryhmänäyttelyyn Fondazione Sandretto Re Rebaudengossa, Torinossa. Italia 329 €

Mehiläispesä ry
Mikko Kallion, Pasi Mälkiän, Minna Suoniemen, Tatu Tuomisen ja Marja Viitahuhdan osallistuminen Galleria Huudon vaihtonäyttelyyn Constructed Futures HilbertRaumissa, Berliinissä. Saksa 1 000 €

Merenmies Elina
Osallistuminen Förstärkt verklighet/Lisätty todellisuus -ryhmänäyttelyyn Norrköpings Konstmuseumissa. Ruotsi 800 €

M HKA, Museum van Hedendaagse Kunst Antwerpen
Nina Roosin osallistuminen A Temporary Futures Institute -ryhmänäyttelyyn. Belgia 4 000 €

MTÜ Eesti Kaasaegse Kunsti Muuseum
Corinna Helenelundin ja Kimmo Modigin osallistuminen kansainväliseen Grey Hall -ryhmänäyttelyyn Viron nykytaiteen museossa (EKKM), Tallinnassa. Viro 2 000 €

Mänttäri-Buttler Alina
Tutustumis- ja neuvottelumatka Shanghaihin, Tokyoon ja Yokohamaan. Kiina 2 500 €

Närvänen Alisa
Ensæmblen osallistuminen fashion after Fashion -näyttelyyn Museum of Arts and Designissa, New Yorkissa. Yhdysvallat 1 000 €

Panchamia Deepa
ULTIMATE IMPACT – 5 Phenomena in Nordic Design Culture -ryhmänäyttelyyn osallistuminen Rundetaarnissa, Kööpenhaminassa. Tanska 500 €

Rannikko Vesa-Pekka
Tutustuminen näyttelytilaan ja kuraattorin tapaaminen Lontoon Sohossa Northern Lights -ryhmänäyttelyyn osallistumisen mahdollistamiseksi. Iso-Britannia 500 €

Samira Elagoz
The Whitechapel Galleryn ja ICA.n järjestemään The Last London – a Purge Day Out -tapahtumaan osallistuminen. Iso-Britannia 500 €

Soukka Saku
Pietarilaisen Taiga Space -gallerian So close, so far -ryhmänäyttelyyn osallistuminen. Venäjä 300 €

Spirit of ”North” Executive Committee
Helena Junttilan osallistuminen Spirit of ”North” Sensing Faint Resonances -ryhmänäyttelyyn Nishiaizu International Art Villagessa ja Tokyo Metropolitan Art Museumissa. Japani 800 €

TAAK
Tellervo Kalleiden ja Oliver Kochta-Kalleisen osallistuminen kokeelliseen Cure Park -ryhmänäyttelyprojektiin Het Amsterdamse Bos -puistossa, Amsterdamissa. Alankomaat 3 000 €

The A-YA Society, St. Petersburg
Then/Now. Perspectives on memory. Suomalaista nykyvalokuvaa ja videotaidetta laajasti esittävän ryhmänäyttelyn järjestäminen Pietarin Venäläisen taiteen museossa sekä ROSPHOTO-keskuksessa. Mukana 27 suomalaista taiteilijaa. Venäjä 4 000 €

The Nordic House Reykjavik
Riitta Ikosen osallistuminen Eyes as Big as Plates -näyttelyn avajaisiin ja oheisohjelmaan Reykjavikin The Nordic Housessa. Islanti 1 000 €

Tuori Anna
Osallistuminen Förstärkt verklighet / Lisätty todellisuus -ryhmänäyttelyyn Norrköpings Konstmuseumissa. Ruotsi 800 €

Tuori Santeri
Osallistuminen Suomi 100 -ryhmänäyttelyyn Five Finnish photographers Purdy Hicks Galleryssä, Lontoossa. Iso-Britannia 510 €

Uppsala konstmuseum / Uppsala kommun
Petri Hytösen, Kaarina Kaikkosen, Kirsi Kaulasen, Susanna Majurin ja Pia Sirénin yhteisnäyttelyn ITSENÄISYYS Självständighet järjestäminen. Ruotsi 3 000 €

Valokuvakeskus Nykyaika ry
Independence Through the Lenses. 7 suomalaisen valokuvataiteilijan näyttelykiertueen järjestäminen 7 maassa. Unkari, Itävalta, Slovenia, Kroatia, Liettua, Slovakia, Latvia 4 500 €

Vera Nita
Osallistuminen PARALLEL European Photo Based Platform -projektiin Lissabonissa. Portugali 450 €

Vesalahti Mika
Erno Enkenbergin, Jan Nevan, Thomas Nyqvistin, Tamara Piilolan, Jaakko Rönkön, Tuomo Saalin, Mika Vesalahden ja Henry Wuorila-Stenbergin osallistuminen Nature of Culture -näyttelyyn osana ARTEGROUND BALTIC 2017 -festivaalia Viljandissa. Viro 1 100 €

Wright Timo
Kunsthall Charlottenborgin Spring Exhibition -ryhmänäyttelyyn osallistuminen. Tanska 700 €

Zambon Filippo
Karoliina Paatoksen, Jani Purhosen, Elina Rantasuon ja Filippo Zambonin osallistuminen Mustelma / Sinyak -näyttelyyn Ugor-taitekeskuksessa Komissa. Venäjä 1 200 €

Yksityisnäyttelyt

Aho Heini
Heini Ahon ja Sebastian Zieglerin näyttely And Tire Galleriessa Bremenissä. Saksa 500 €

Alitalo Simo
Simo & Tuike Alitalon Sonic Commons Tiefgarage-galleriassa, Kölnissä. Saksa 1 800 €

Beaconsfield Ltd
IC-98:n Meditations on the Anthropocene -yksityisnäyttely Beaconsfield Gallery Vauxhallissa, Lontoossa. Iso-Britannia 4 000 €

Chronus Art Center
Terike Haapojan Closed Circuit – Open Duration -näyttely Shanghaissa. Kiina 10 000 €

Close-Up Film Centre
Sound & Vision: Mika Taanilan retrospektiivi Lontoossa. Iso-Britannia 2 000 €

Enable Leisure and Culture
Pilvi Takalan yksityisnäyttely Pump House Galleryssa, Lontoossa. Iso-Britannia 2 000 €

Gaál Miklos
Gaze of Thought -näyttely Budapest Galériassa. Unkari 600 €

Haapoja Terike
Closed Circuit – Open Duration -yksityisnäyttely Chronus Art Centerissä, Shanghaissa. Kiina 2 000 €

Haikala Eeva-Mari
Performanssin toteuttamiseen osana Readingin yliopiston taiteellisen tutkimuksen JAM -konferenssia. Iso-Britannia 230 €

Hellberg Karoliina
Yksityisnäyttely Windy Day Taiga -galleriassa, Pietarissa. Venäjä 3 000 €

Kausalainen Essi
Raisins & Water -yksityisnäyttely galleri 21:ssä, Malmössä. Ruotsi 600 €

Leppälä Anni
Über das Sichtbare -yksityisnäyttely Kunstverein Schwäbisch Hallissa. Saksa 400 €

Lukkarinen Sami
Yksityisnäyttely Galerie von Braunbehrensissä, Stuttgartissa. Saksa 1 500 €

Luutonen Maija
Yksityisnäyttely KIM? Center for Contemporary Artissa, Riikassa. Latvia 800 €

M HKA
Jani Ruscican Assign/Arrange -näyttelyn järjestäminen M HKA-nykytaiteen museossa Antwerpenissä. Belgia 2 000 €

Muzej suvremene umjetnosti Zagreb (Museum of Contemporary Art Zagreb)
Arno Rafael Minkkinen yksityisnäyttely Zagrebin nykytaiteen museossa. Kroatia 3 000 €

Mäkilä Jarmo
Das Unheimliche -näyttely Galleria Michael Schultz contemporaryssa, Berliinissä. Saksa 400 €

Nisunen Petteri
Suomen Taideyhdistyksen järjestämä Tommi Grönlundin ja Petteri Nisusen Grey Area -näyttely Museum of Contemporary Art Zagrebissa. Kroatia 1 000 €

Noronkoski Juuso
Yksityisnäyttely Loko Galleryssa, Tokiossa. Japani 1 000 €

Otto Zoo SAS
Jani Ruscican yksityisnäyttely M for Malva Otto Zoo -galleriassa Milanossa. Italia 1 500 €

Paakkola Mikko
Näyttelyt Montanus 5- nykytaidekeksuksessa Dixmuidessa, sekä Office d’Art Contemporainissa, Brysselissä. Belgia 1 000 €

Puha Tero
Somewhere in Between- valokuvanäyttely Suomen Madridin instituutissa. Espanja 400 €

Rehor Petr
Matti Kujasalon näyttely GASK-museossa Kutna Horassa. Tsekki 3 000 €

Rousseau Gregoire
Näyttely Kaskl-galleriassa, Berliinissä. Saksa 500 €

Silomäki Jari
Framing the World. An Essay on the Organisation of Experience -näyttely Local Library Window’ssa Pietarissa. Venajä 410 €

Silomäki Jari
Yksityisnäyttely Galleria Taik Personsissa, Berliinissä. Saksa 800 €

Taanila Mika
Osallistuminen Nouveau cinéma et art contemporain -festivaalille La Gaîté Lyrique -taidekeskuksessa sekä yksityisnäyttelyn järjestäminen Artopia Rita Urso -galleriassa Milanossa. Italia, Ranska 850 €

Tammi Maija
White Rabbit Fever -näyttely Kana Kawanishi -galleriassa, Tokiossa. Japani 2 000 €

Tammisaari Tuukka
Yksityisnäyttely Galleri KANTissa Kööpenhaminassa. Tanska 400 €

Toikka Jenni
Eeva-Riitta Eerolan ja Jenni Toikan näyttelyn järjestäminen Maison Louis Carréssa. Ranska 800 €

Toni Halonen
Grab my hair and drag me home -yksityisnäyttely. Gallerie Ninasagt, Dûsseldorf. Saksa 600 €

Trøndelag Senter for Samtidskunst
Alma Heikkilän ja Mikko Lipiäisen näyttelyn In the Dark I Don’t Have Four Limbs järjestäminen Trondheimin nykytaiteen keskuksessa. Norja 2 000 €

Valve Emmi
Yksityisnäyttely sarjakuvafestivaali Fumetton yhteydessä, Luzernissa. Sveitsi 500 €

Wang Saana
Yksityisnäyttely Galerie La Ferronnerie’ssä sekä kirjan julkistamistilaisuus Pariisissa. Ranska 800 €