20/04/2020

Uutiset

Opetus- ja kulttuuriministeriö kartoittaa koronan vaikutuksia taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimintaan

Opetus- ja kulttuuriministeriö kartoittaa tilannekuvaa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vaikutuksista taiteen ja kulttuurin aloille. Tietoja kerätään sekä nopeiden johtopäätösten ja politiikkatoimien muodostamisen tueksi että pitemmän aikavälin politiikan ja toiminnan suunnittelemiseksi. Kysely kohdistuu taiteen, kulttuurin ja luovien alojen toimijoille. 

Kyselyyn voivat vastata sekä organisaatiot että yksityishenkilöt. Vastaukset ovat organisaatiokohtaisia, eli toivomme, että organisaatiot toimittavat kyselyyn yhden vastauksen.

Vastaathan kyselyyn viimeistään sunnuntaina 26.4. 

Kyselyssä saatuja tietoja välitetään tutkimuksellista ja tilastollista käsittelyä varten taiteenalakohtaisille organisaatioille, kuten Framelle. Välitettävät tiedot eivät sisällä henkilötietoja eikä niitä ole mahdollista yhdistää tiedon toimittaneeseen organisaatioon. Kyselyn tuloksista voidaan julkaista tilannekuvatietoa verkossa. Julkaistavista katsauksista ja tiedotteista ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia.

Kyselyn tietosuojailmoitus on saatavilla verkkosivuilla osoitteessa https://minedu.fi/asiointi.

 

Kyselyn rakenne ja linkki kyselyyn

Kysely on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa pyydetään arviota vaikutuksista  ajalla 15.3.–31.5.2020, toisessa osassa ajalla 1.6.–31.8.2020. Kyselyvastauksen voi tallentaa ja täydentää vastauksia myöhemmin sähköpostilinkin kautta.

On myös mahdollista, että myöhemmin keväällä (ja myöhemminkin, riippuen poikkeustilanteen kestosta) ministeriö pyytää toimijoita päivittämään tilannetietoja.

Linkki kyselyyn

 

Lisätiedot (opetus- ja kulttuuriministeriö)

Minna Karvonen, minna.karvonen@minedu.fi, 040 578 0410
Tapani Sainio,  tapani.sainio@minedu.fi, 050 353 4389


Lisätiedot (Frame)

Laura Boxberg, laura.boxberg@frame-finland,fi, 044 739 6079

 

 

Kuva: opetus- ja kulttuuriministeriö.