Frame Espressossa keskusteltiin tiistaina 22. syyskuuta transkulttuurisuudesta nykytaiteessa. Yhteisesti todettiin, ettei transkulttuurisuus ole vielä läpäissyt taidekentän rakenteita Suomessa.
Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin kuratoima Mäntän kuvataideviikkojen Uusi nykyisyys -näyttely avasi kesällä tilaa laajemmalle keskustelulle kansainvälisesti toimivien taiteilijoiden asemasta Suomessa. Frame kutsui Hammin ja Kamangerin syyskuun Frame Espresso -keskusteluun (22.9.) alustamaan ja jatkamaan keskustelua läsnä olevasta kulttuurisesta moninaisuudesta – transkulttuurisuudesta. Keskustelua moderoi Framen ohjelmapäällikkö Taru Elfving.
Transkulttuurisuudesta keskusteltiin sen positiivisista mahdollisuuksista käsin: uteliaisuutena toisia näkökulmia kohtaan ja erilaisten kulttuuristen kokemusten välitilana. Iltapäivän aikana todettiin monta kertaa, miten tärkeää kulttuurinen moniäänisyys on etenkin tämän hetkisessä kiristyneessä ilmapiirissä Suomessa.
Kaksituntisen aikana kysyttiin muun muassa, miksi monet ulkomaalaistaustaiset taiteilijat eivät jää valmistumisen jälkeen Suomeen ja mitä vaikeuksia he kohtaavat integroitumisessaan paikalliseen taidekenttään. Töiden löytämisen vaikeus, gallerioiden vuokrat ja apurahojen hakuprosessin haasteellisuus nousivat esiin.
Instituutioita kritisoitiin muutamassa puheenvuorossa monokulttuurisiksi. Museot voisivat palveluissaan tuoda kulttuurista moniäänisyyttä näkyvämmäksi ja palkata myös ulkomaista henkilökuntaa. “Ketkä ovat tulevaisuuden taidekouluttajia?” yksi osallistujista kysyi.
Keskustelun transkulttuurisuuden potentiaalista ja vastavoimaisuudesta toivottiin jatkuvan. “Suomen pitää vain olla rohkea”, taiteilija Edwina Goldstone summasi keskustelun lopuksi tulevaisuuden näkymiä.
Keskustelu kokosi Koneen Säätiön Kamariin noin 70 osallistujaa.
Teksti: Elina Hämäläinen
Kirjoittaja työskentelee Framessa harjoittelijana
Kuvassa Frame Espresson yleisöä, joka seurasi keskustelua herpaantumatta. Kuva: Visuaalisen taiteen keskus Frame.