Suomen paviljongin avajaistilaisuus Ha Jung-woong Museum of Artissa Gwangjussa 7. syyskuuta 2024.
Taiteen äärellä syntyvillä kasvokkaisilla kohtaamisilla on niin taiteilijoille kuin kansainvälisiä verkostoja rakentaville tukiorganisaatioille korvaamaton merkitys. Viestintäpäällikkö Rosa Kuosmanen kirjoittaa Framen blogissa syyskuisesta vierailustaan Gwangjun biennaalin avajaisviikolle.
Vierailin syyskuussa Etelä-Koreassa, jossa avautui 15. Gwangjun biennaali. Kuraattori ja taideteoreetikko Nicolas Bourriaud’n kuratoimaan päänäyttelyyn PANSORI: A Soundscape of the 21st Century osallistui tänä vuonna 72 taiteilijaa 30 eri maasta. Myös suomalaistaiteilijoita on aikaisemmin osallistunut biennaalin päänäyttelyyn (Eija-Liisa Ahtila ja Esko Männikkö vuonna 2000, Laura Horelli vuonna 2006, Alma Heikkilä vuonna 2016 ja Outi Pieski vuonna 2021) mutta tänä vuonna suomalaiset olivat edustettuina omassa paviljonkinäyttelyssään.
Tänä vuonna 30 vuotta täyttänyt Gwangjun biennaali on vuodesta 2018 järjestänyt eri maiden paviljonkinäyttelyitä Venetsian biennaalin tapaan. Vuonna 2018 HIAP tuotti biennaaliin oman paviljongin, jota myös Frame oli mukana tukemassa. Sen jälkeen eri paviljonkien määrä on kasvanut nopeasti: tänä vuonna oman näyttelynsä pystyttivät jo 30 maata.
Gwangjun kaupungin historia näkyy ja tuntuu tapahtumassa vahvasti. Biennaali on syntynyt kunnioittamaan Gwangjun vuoden 1980 kansannousun muistoa ja sen ympärille syntynyttä demokratialiikettä. Kaupungin johto, yritykset ja biennaalisäätiö ovat tiiviisti mukana taidetapahtuman kehittämisessä: Suomen paviljongin avajaistilaisuudessa puhuivat sekä Gwangjun pormestari että biennaalin johtaja. Vahvasti paikallisuuteen kiinnittyvä tapahtuma luo kiinnostavan vertailukohdan esimerkiksi omaa rooliaan parhaillaan juurruttavalle Helsinki Biennaalille.
Gwangjussa Suomen paviljongin näyttelyn Acts of Care kuratoivat Pirkko Siitari ja Kati Kivinen, ja se esitteli teoksia Nayab Noor Ikramilta, Hertta Kiiskeltä, Maija Tammelta ja Sampsa Virkajärveltä. Paviljongilla ei ollut varsinaista tuottajaorganisaatiota taustalla, mutta Frame tuki näyttelyä apurahoin sekä viestinnällä, mihin liittyi myös oma tehtäväni avajaisviikolla.
Kulttuurin rahoitusleikkauksista vääntämisen keskellä Gwangjussa vietetty viikko oli tärkeä muistutus konkretian merkityksestä ydintyöllemme. Nykytaiteen kansainvälisen toiminnan edistämisessä itse taiteen äärellä syntyvillä kasvokkaisilla kohtaamisilla ja keskusteluilla on niin taiteilijoille kuin verkostoja rakentaville tukiorganisaatioille korvaamaton merkitys.
Viikon aikana vastaanotimme Suomen paviljongilla nykytaideammattilaisia Etelä-Korean lisäksi esimerkiksi Japanista, Kanadasta ja useista Euroopan maista. Samaan aikaan järjestetyt Busanin biennaali ja Soulin taideviikko Frieze-messuineen lisäsivät paikalla olevien ammattilaisten ja toimittajien määrää. Eri maista tulevat taiteilijat ja näyttelytiimit muodostivat tiiviin ryhmän viikon aikana. Välitön tunnelma ja suhteellisen pieni kutsuvierasjoukko madalsivat kynnystä kuraattorien ja muiden taiteen ammattilaisten kanssa tutustumiseen, mitä taiteilijat aktiivisesti hyödynsivät. Näyttelyn äärellä orastaneet keskustelut yhteistyön mahdollisuuksista ovat jatkuneet myös viikon jälkeen. Uskon niillä olevan pitkäkestoisia hyötyjä niin näyttelyn taiteilijoille kuin laajemmin suomalaiselle nykytaiteelle.
Gwangjun biennaali pyrkii rakentamaan maapaviljongeista pysyvää osaa biennaalin päänäyttelyn kylkeen. Osallistumisen hyödyt täytyy tietenkin kunkin maan punnita tarkkaan. Myös kiristyvä kotimaan rahoitustilanne edellyttää, että jokainen isompi taiteen kansainvälinen satsaus täytyy miettiä tarkkaan. Missä meidän kannattaa olla läsnä kansainvälisen biennaali- ja näyttelypaljouden keskellä? Kuten niin usein taiteen kentällä, kohtuullisillakin panostuksilla saadaan usein aikaan paljon kokoaan suurempia vaikutuksia. Isoja kansainvälisiä taidehankkeita ei kuitenkaan tehdä vaikuttavasti kengännauhabudjetilla.
Samana päivänä kun kotiuduin matkalta, osallistuin Taiteen edistämiskeskuksen järjestämään Visuaalisten taiteiden tulevaisuuspäivään. Mieleeni jäi erityisesti taiteilija Suvi Sysin puheenvuoro, jonka viesti oli ”Ei enempää puhetta, vaan tekoja”. Ajattelin, että juuri siksi viikko Gwangjussa tuntui niin erityiseltä. Se oli muistutus siitä, mitä voi parhaimmillaan tapahtua, kun saamme taidetoimijoina mahdollisuuden keskittyä olennaiseen. Taiteeseen ja sen tekijöihin. Tehdä, ei puhua.
– Rosa Kuosmanen
Kirjoittaja on Framen viestintäpäällikkö.
Tässä blogissa Framen työntekijät ja kirjoittajavieraat avaavat työtään taiteen parissa ja käsittelevät nykytaiteeseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä blogipostaus on julkaistu suomeksi.