Frame järjesti yhteistyössä HIAPin ja AV-arkin kanssa maaliskuussa 2017 opintomatkan Hongkongiin ja Shanghaihin. Matkalle osallistui yhdeksänhenkinen ryhmä suomalaisen nykytaidekentän kuraattoreita sekä nykytaideorganisaatioiden toiminnanjohtajia. Kaikilla osallistujilla on kokemusta kansainvälisestä toiminnasta, mutta jokaiselle tämä oli ensimmäinen työmatka Kiinaan.
Opintomatkan ohjelma koostui vierailuista paikallisissa organisaatioissa ja tapaamisista kentän toimijoiden kanssa. Matkan aikana tutustuttiin yhteensä 38 organisaatioon tai toimijaan. Osa vierailuista oli koko ryhmän yhteistapaamisia. Kukin osallistuja oli räätälöinyt ohjelmaansa oman kiinnostuksensa ja toimialansa painopisteiden mukaan.
”Matka antoi kattavan peruskäsityksen Kiinan taidekentän nykytilasta ja kehityssuunnista”, kommentoi Sara Hildénin taidemuseon näyttelyamanuenssi Saara Heikinheimo matkan jälkeen. ”Ohjelma oli runsas ja monipuolinen. Kiinalaisten taidemarkkinoiden avautuminen näkyy muun muassa galleria- ja taidemuseokentän kiihkeänä kasvuna. Shanghaissa nousee valtavia taidemuseoita, joista suurin osa toteutetaan yksityisellä rahoituksella. Monessa paikassa näkyi kova motivaatio päästä kehittämään asioita, ja uudenlaiselle osaamiselle riittäisi kysyntää.”
AV-arkki hakee ohjelmistoyhteistyötä
Hongkongissa osana ohjelmaa olivat Art Basel -taidemessut, joilla puolet messuihin osallistuvista gallerioista ja organisaatioista tulee Aasian-Tyynenmeren alueelta. AV-arkin Tytti Rantasen mukaan liikkuva kuva ja mediataide ovat Kiinassa luonteva osa laajempaa nykytaiteen kenttää.
”Art Baselissa oli myös unohtumaton mahdollisuus kokea liikkuvaa kuvaa camera obscura -raitiovaunussa niin, että on itsekin liikkeellä.”
Liikkuvan kuvan painopiste näkyy myös AV-arkin tulevissa suunnitelmissa alueellisen yhteistyön suhteen.
”Aasia-hankkeen aikana olemme jo lujittaneet yhteistyötä japanilaisten ja eteläkorealaisten kollegojen kanssa. Nyt tarkoituksemme on rakentaa ohjelmistoyhteistyötä kiinalaisten festivaalien, taidekeskusten ja museoiden kanssa.”
Tapaamiset kasvattavat ymmärrystä
Opintomatkojen keskeinen tavoite on vahvistaa olemassa olevia verkostoja, synnyttää uusia kontakteja toimijoille sekä perehtyä maiden nykytaidekenttään pintaa syvällisemmin. Ryhmässä liikkumisella on etunsa.
”Kulttuurirahaston ja minun näkökulmastani matkojen suurin arvo on ollut siinä, että pääsen helpommalla oikeisiin keskusteluihin, kun liikun arvovaltaisessa delegaatiossa – verrattuna siihen, että matkustaisin yksin ja sopisin tapaamiseni yksin. Myös tapaamiset, jotka eivät suoraan liity omaan agendaani, ovat lisänneet ymmärrystäni paikallisista taidekentistä ja siten edesauttavat oman toiminnan suunnittelua kestävälle pohjalle”, kommentoi Suomen Kulttuurirahaston erityisasiantuntija Johanna Ruohonen, jonka tavoitteena matkalla oli uusien residenssikohteiden kartoittaminen.
”Tällaisten matkojen suuri etu on se, että kaikkien osallistujien kontaktipinta laajenee enemmän kuin jos jokainen matkustaisi yksin. Tapaamisistamme noin puolet oli Framen sopimia ja puolet ryhmän eri jäsenten sopimia. Kaikki oli hyvin avointa: kaikki saivat osallistua kaikkiin tapaamisiin. Lisäetuna on tietysti se, että intensiivisen yhdessä vietetyn viikon aikana tästä yhdeksän hengen ryhmästä tuli tiivis vertaisverkosto. Kaupunkien sisäiset matkat, lounaat ja illalliset loivat tilaisuuksia tiedonvaihdolle”, toteaa matkanjohtajana toiminut Framen toimitusjohtaja Raija Koli.
Matkalla olivat mukana Framen toimitusjohtajan Raija Kolin, HIAPin johtajan Juha Huuskosen sekä AV-arkin ohjelmakoordinaattori Tytti Rantasen lisäksi Suomen biotaiteen seuran toiminnanjohtaja Erich Berger, Sara Hildénin taidemuseon kuraattori Saara Heikinheimo, Suomen Japanin instituutin kulttuuri- ja viestintäpäällikko Kati Laakso, Helsinki Contemporaryn toiminnanjohtaja Mari Männistö, Forum Boxin toiminnanjohtaja Alina Mänttäri-Buttler, Suomen kulttuurirahaston erityisasiantuntija ja Taidekoti Kirpilän museonjohtaja Johanna Ruohonen sekä itsenäinen kuraattori Elina Suoyrjö.
Matka oli osa Framen vuonna 2013 aloittamaa Aasiaan suuntautuvaa verkostoitumishanketta. Ensimmäinen opintomatka suuntautui Japaniin ja Etelä-Koreaan, ja se järjestettiin keväällä 2016. Seuraava opintomatka järjestetään vuonna 2018.
Kuvat ylhäältä alas:
Erich Berger, Kati Laakso ja M+ -museon rakennustyömaa Hongkongissa.
Opintomatkalaiset M+ -museolla.
Long Museum, Shanghai.
Art Basel, Hongkong.
Teksti: Laura Boxberg
Kuvat: Saara Heikinheimo