08/01/2016

Uutiset

Venetsiaa, Aasiaa, tilastoja, yhteistä ymmärrystä

Framen tuleva vuosi pitää sisällään valmistautumista Venetsian taidebiennaaliin 2017, opintomatkan Tokioon ja Souliin sekä harppauksen eteenpäin tutkimuksen ja tilastoinnin saralla. Framen johtaja Raija Koli kertoo uuden vuoden näkymistä.

Juuri käynnistynyt vuosi on Framen neljäs varsinainen toimintavuosi. Viime vuosina tekemämme suuret kansainväliset hankkeet ja toisaalta rakentamamme ympärivuotinen ohjelmatyö antavat meille hyvän pohjan jatkaa työtämme suomalaisen nykytaiteen kansainvälistämiseksi ja alan vahvistamiseksi myös vuonna 2016.

Takanamme on kolme vuotta ja kolme nykytaiteen suurprojektia: kaksi näyttelyhanketta Venetsian taidebiennaaliin (2013, 2015) ja suomalaisen nykytaiteen mittavan esittäytymisen Madridissa ARCOmadrid-taidemessujen yhteydessä (2014). Lisäksi olemme rakentaneet toimivat puitteet nykytaiteen verkostoja, asemaa ja tunnettuvuutta pitkäjänteisesti kehittävälle pysyvälle toiminnalle, johon kuuluvat apurahaohjelma, asiantuntijavierailuohjelma, kuraattoriresidenssiohjelma ja päivittäinen viestintä.

Apurahaohjelmamme mahdollistaa vuosittain yli sata suomalaisen nykytaiteen projektia ulkomailla. Kymmenet vuosittain Suomessa vierailevat kansainväliset nykytaiteen asiantuntijat edistävät suomalaisen nykytaiteen näkyvyyttä maailmalla erittäin tehokkaasti. Vierailut johtavat lähes poikkeuksetta suomalaisten taiteilijoiden työtilaisuuksiin ulkomailla. Siksi panostamme tärkeimpien biennaalien ja muiden kuvataidetapahtumien kuraattoreiden kutsumiseen Suomeen myös vuonna 2016.

Tärkeimmät hankkeemme vuonna 2016 ovat:

  • Venetsian taidebiennaalin vuoden 2017 Suomen näyttelyn avoin haku
  • Verkostoitumistyötä Aasiassa
  • Selvitys nykytaiteen kansainvälistymisestä sekä ensimmäinen koonti nykytaiteen tilastoista

Tammikuun lopulla julkistamme Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiöltä CUPORElta tilaamamme selvityksen suomalaisen nykytaiteen kansainvälistämisestä. Julkistamisen yhteydessä pidämme ideointipäivän, jonka tavoitteena on hahmotella yhteistä visiota nykytaiteen kansainvälistämiselle yhdessä alan toimijoiden kanssa. Terveisensä ideointipäivään saamme kahdesta kukoistavasta nykytaidekaupungista – Liverpoolista ja Madridista. Päivän pääpuhujat ovat Liverpool Biennialin ohjelmapäällikkö Rosie Cooper sekä ARCOmadrid-taidemessujen johtaja Carlos Urroz.

Vuoden aikana valmistaudumme Suomen näyttelyyn seuraavassa Venetsian taidebiennaalissa 2017. Kansainvälinen jury julkistaa valintansa avoimeen kilpailuun tulleiden ehdotusten joukosta huhtikuussa 2016, minkä jälkeen näyttelyn tuotanto käynnistyy. Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 tarjoaa oivallisen kontekstin toteuttaa Venetsiassa laaja hanke, joka avaa Suomen osallisuutta globaaliin todellisuuteen ja sen muutoksiin. Näyttely on osa Suomi 100 -juhlavuotta.

Vuonna 2016 jatkamme monivuotista verkottumishankettamme Aasiaan. Maaliskuussa järjestämme suomalaisille taiteen välittäjäportaan ammattilaisille opintomatkan Japaniin ja Etelä-Koreaan. Matkan tavoitteena on verkottaa suomalaisia japanilaisten ja eteläkorealaisten toimijoiden kanssa sekä perehtyä kyseisten maiden nykytaiteen kentän mekanismeihin. Toukokuussa Frame tekee ensimmäisen verkottamismatkan Pekingiin Helsingin kaupungin ystävyyskaupunkiohjelman yhteydessä.

Nykytaiteen kenttää puhuttaa paljon puuttuva faktatieto alasta. Tänä vuonna tiedotuskeskustoimintamme menee eteenpäin aimo harppauksen, kun julkistamme ensimmäisen koonnin nykytaiteen tilastoista. Näin ala saa uusia välineitä vaikuttamiseen ja oman aseman vahvistamiseen.

Raija Koli

Johtaja

 

Kuva: Petri Summanen