Veera Lizé
Työyhteisöjen kokouskäytäntöjä työkseen tarkasteleva konsulttituttu kertoi firmasta, jossa jokaisessa kokoushuoneessa on kissafiguuri. Työntekijöillä on hyvin konkreettisella eleellä mahdollisuus tarttua pieneen hassuun hahmoon silloin kun he haluavat niin sanotusti nostaa kissan pöydälle. Yhteisten asioiden hoitaminen helpottuu, kun humoristinen kikka madaltaa kynnystä tarttua vaikeisiin aiheisiin.
Yksi vaikeimmista aiheista on epäonnistumisen kokemus omassa työssä. Pettymyksen sanoittaminen on työlästä. Erityisen työlästä on kertoa rahoittajalle, että rahoitettu toiminta ei ole toteutunut suunnitelmien mukaan.
Monesti niin hyvän tilaisuuden kuin hudinkin tunnistaa vasta jälkikäteen. Apurahahakemusta kirjoittavan taiteilijan odotetaan usein kertovan, mikä omassa toiminnassa on arvokasta ja mitä siltä itse odottaa. Miten meni? -kysymys on kuitenkin tärkeä kysyä myös jälkikäteen.
Missä epäonnistumisesta voi kertoa?
Rahoittajalla on vastuu seurata rahoitetun toiminnan vaikutuksia, ja uusia keinoja kehitetään koko ajan. Frame aloitti vuonna 2019 aamiaistapaamiset tuettujen taiteilijoiden kanssa päästäkseen kohtaamaan heitä kasvokkain. Koneen Säätiöllä puolestaan on alumnitoimintaa, joka tukee pitkäaikaista suhdetta apurahansaajiin. Miten voisimme madaltaa kynnystä jakaa kanssamme myös kielteisiä kokemuksia? Vastuun kantamista on myös se, että rahoittajat tekevät palautteen antamisesta helpompaa.
Frame tekee kyselyn apurahansaajille joka toinen vuosi. Edellisessä kyselyssä 92% koki tuetulla hankkeella olleen jonkinlaista vaikutusta kansainväliseen uraansa. En voi olla miettimättä, mitä mahtoi pohtia se prosenttiosuus, joka jätti vastaamatta kysymykseen hankkeen uravaikutuksista. Kenties syy- ja seuraussuhteiden määrittäminen on mahdotonta tai aikaa oli kulunut liian vähän, jotta seurauksia pystyisi arvioimaan.
Hyvien ja huonojen tilaisuuksien tunnistaminen jälkikäteen on varmasti hyödyllistä taiteilijalle ja se on arvokasta tietoa myös rahoittajalle. Ennen kaikkea se on kuitenkin informaatiota, joka tulisi voida sanoa turvallista kanavaa pitkin suoraan ja ilman pelkoa tulevan apurahan menettämisestä tai epäkiitollisen leimasta.
Kissat pöydälle!
Kuka uskaltaisi nostaa kissan pöydälle ja kertoa rahoittajalle huonosta kokemuksesta tai myöntää esimerkiksi näyttelyhankkeen ulkomailla olleen huti? Tämän jälkeen vielä rahoittajien tulisi uskaltaa ottaa vastaan tieto ja oppia siitä.
Niille kahdelle apurahansaajalle, jotka vastasivat Framen kyselyssä, että apurahalla toteutetulla hankkeella ei ollut lainkaan vaikutusta heidän kansainväliseen uraansa, haluaisin sanoa kiitos. Kiitos luottamuksesta, jota osoititte, kun kerroitte tästä. En tiedä yhdestäkään rahoittajasta, joka olisi kehittänyt kissanappuloiden kaltaisia apuvälineitä, mutta lähdetään liikkeelle siitä, että sanotaan ääneen: kuulumiset ovat toivottuja ja vaikeakin palaute tervetullutta.
— Veera Lizé
Kirjoittaja on Framen apurahakoordinaattori.
Tässä blogissa Framen työntekijät ja kirjoittajavieraat avaavat työtään taiteen parissa ja käsittelevät nykytaiteeseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä blogipostaus on julkaistu suomeksi ja englanniksi.