Pilvi Takalan uusi videoteos Close Watch saa ensiesityksensä Suomen paviljongissa 59. Venetsian kansainvälisessä taidebiennaalissa. 23. huhtikuuta yleisölle avautuvan näyttelyn kuraattorina toimii Christina Li ja tilaajana ja tuottajana Frame Contemporary Art Finland.
Monikanavainen videoteos pohjautuu Takalan kokemuksiin turvallisuusalalta, jossa hän työskenteli peiteroolissa järjestyksenvalvojana Securitaksella.
Teosta varten Takala hankki vartijan ja järjestyksenvalvojan pätevyyden, ja työskenteli puoli vuotta yhdessä Suomen suurimmista ostoskeskuksista. Teos keskittyy työpajoihin, jotka hän kehitti työssä kohtaamiensa haastavien tilanteiden pohjalta.
Pilvi Takalan taiteellisessa työskentelyssä erilaisiin yhteisöihin soluttautuminen ja sosiaalisten tilanteiden lavastaminen toimivat keinoina paljastaa kirjoittamattomia sääntöjä ja vakiintuneita käyttäytymismalleja yhteiskunnassa. Tarkastellen sekä turvallisuuden käsitettä että toimialaa, Close Watch tutkii, miten ne määrittävät julkista tilaa, ja sitä, millaista käytöstä sen piirissä suvaitaan.
“Työyhteisö määrittelee hyväksyttävän käytöksen rajat”, Pilvi Takala sanoo. “Järjestyksenvalvojan tehtävä opitaan lähes kokonaan kentällä, ja toimintatavat siirtyvät usein kokeneemmilta kollegoilta nuoremmille. Vaativassa työympäristössä kollegaa tuetaan kaikissa tilanteissa, mutta entä jos työkaverisi onkin se, jonka toimintaan pitää puuttua? Olen kiinnostunut tutkimaan, miten kontrollia ylläpidetään turvallisuusalan sisällä ja sen toimesta, ja miten ylipäätään ohjailemme toistemme käytöstä.”
Close Watch purkaa yksityisen ja julkisen rajoja, joita ohjaavat myös rotuun, sukupuoleen ja luokkaan kytkeytyvät poliittiset kysymykset. ”Yksityisen turvallisuusalan kasvaessa globaalisti tehtävät, joista valtion viranomaiset ovat perinteisesti huolehtineet, ulkoistetaan yhä useammin yksityisen sektorin toimijoille. Matalapalkkaisella, heikosti säännellyllä ja väheksytyllä alalla, miten ammatillinen vastuu näyttäytyy? Mitkä tekijät mahdollistavat tai tukevat vallan käyttöä, ja millä seurauksilla?” näyttelyn kuraattori Christina Li täydentää.
Teos esitetään Alvar Aallon vuonna 1956 suunnittelemassa Suomen paviljongissa Giardinin biennaalipuistossa. Paikkasidonnaisesta näyttelyarkkitehtuurista vastaa Studio L A. Näyttelyn ohessa julkaistaan teoksen taustatutkimusta ja digitaalista materiaalia esittelevä verkkosivu sekä näyttelyjulkaisu, jonka julkaisee Mousse Publishing.
“On ollut kiehtovaa seurata Pilvi Takalan uniikkia työskentelyprosessia mittavasta tutkimusjaksosta henkilökohtaiseen interventioon ja lopulta itse teoksen tuotantoon. Mahdollisuus tuottaa tämä tarkkanäköinen teos juuri Venetsian biennaaliin, ja työskentely yhdessä Pilvi Takalan ja Christina Lin kanssa on ollut todella antoisaa. Odotamme innolla, että saamme jakaa teoksen yleisön kanssa tulevassa biennaalinäyttelyssä”, sanoo Framen johtaja ja Suomen biennaalinäyttelyn komissaari Raija Koli.
Taiteilija
Pilvi Takala on Berliinissä ja Helsingissä työskentelevä taiteilija. Takalan videoteosten performatiiviset interventiot ovat taiteilijan keino käsitellä yhteiskunnallisia rakenteita sekä vakiintuneita käyttäytymismalleja eri konteksteissa.
Pilvi Takalan töitä on esitetty muun muassa seuraavissa paikoissa: Mediacity Biennale, Soul (2021), Moskovan Modernin taiteen museo (2021), Künstlerhaus Bremen (2019), Kiasma (2018), nykytaidekeskus CCA, Glasgow (2016), Manifesta 11 -biennaali, Zürich (2016), Centre Pompidou, Pariisi (2015), MoMA PS1, New York (2014), Palais de Tokyo, Pariisi (2013), New Museum, New York (2012), Baselin taidehalli (2011), Witte de With -taidekeskus, Rotterdam (2010), sekä Istanbulin biennaali (2005). Takala on voittanut Prix de Rome -palkinnon vuonna 2011 sekä Emdash Award -palkinnon ja kuvataiteen valtionpalkinnon vuonna 2013.
Kuraattori
Christina Li on Hongkongissa ja Amsterdamissa työskentelevä kuraattori ja kirjoittaja.
Vuosina 2015–2017 Li oli Hongkongissa toimivan Spring-taidetilan johtaja ja Spring Workshopin kuratoriaalinen neuvonantaja. Hän kuratoi Spring taidetilaan projektit A Collective Present (2017), Wu Tsang: Duilian (2016), ja Wong Wai Yin: Without Trying (2016). Viimeisimmät Lin kuratoimat näyttelyt ovat Hongkongissa toimivan Tai Kwun Contemporary -ohjelmakokonaisuuden avajaisnäyttely Dismantling the Scaffold (2018), Palms, Palms, Palms Z33- taidemuseossa Hasseltissa (2020), sekä …pausing barely, barely pausing… A Tale of A Tub -nykytaidetilassa Rotterdamissa (2021).
Christina Li kuratoi taiteilija Shirley Tsen näyttelyn Hongkongin paviljonkiin vuoden 2019 Venetsian biennaalissa. Hän on kirjoittanut lukuisiin nykytaiteen alan julkaisuihin: Artforum, Art Review Asia, LEAP, Parkett, Spike ja Yishu Journal of Contemporary Art. Lin tuleviin näyttelyprojekteihin lukeutuvat Xinyi Chengin yksityisnäyttely Lafayette Anticipations -taidetilassa Pariisissa keväällä 2022 sekä liikkuvaan kuvaan ja performanssiin keskittyvä Ghost triennaali Bangkokissa syksyllä 2022.
Näyttelyn tilaaja
Frame Contemporary Art Finland tilaa ja tuottaa Suomen paviljongin näyttelyn Venetsian taidebiennaaliin. Frame on nykytaiteen organisaatio ja tiedotuskeskus, joka vahvistaa suomalaisen nykytaiteen asemaa, edistää kansainvälistä toimintaa ja tuottaa tietoa nykytaiteesta. Frame toteuttaa tehtäväänsä jakamalla apurahoja, edistämällä nykytaiteen ammattilaisten kansainvälistä liikkuvuutta, ylläpitämällä residenssi- ja asiantuntijavierasohjelmia sekä vahvistamalla kuvataidealaa kotimaassa.
Yhteistyökumppanit ja tukijat
Näyttelyn pääyhteistyökumppani on Saastamoisen säätiö.
Näyttelyn päätukija on opetus- ja kulttuuriministeriö. Muita tukijoita ovat EMMA – Espoon modernin taiteen museo, Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK, Suomen kulttuurirahasto ja Suomen suurlähetystö Roomassa.
Näyttelyä ovat tukeneet lisäksi Pilvi Takalaa edustavat galleriat Helsinki Contemporary ja Carlos/Ishikawa sekä Stigter van Doesburg.
Pilvi Takalan työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Näyttelyn tiedot:
Venetsian 59. kansainvälinen taidebiennaali
Suomen paviljonki, Giardini di Castello 30122, Venetsia
Avoinna: 23.4.–27.11.2022
Median edustajien ja ammattilaisten avajaisviikko: 20.–22.4.2022.
Aukioloajat:
23.4.–25.9.2022: Klo 11–19
27.9.–27.11.2022: Klo 10–18
Suljettu maanantaisin, paitsi 25.4., 30.5., 27.6., 25.7.,15.8. 5.9., 19.9., 31.10. ja 21.11.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Rosa Kuosmanen
Viestintäpäällikkö, Frame Contemporary Art Finland
p. 050 465 3462
rosa.kuosmanen@frame-finland.fi