Frame Conteporary Art Finland on lähettänyt tänään pääministerille, tiede- ja kulttuuriministerille, opetusministerille, ilmasto- ja ympäristöministerille sekä ulkoministerille taiteen tiedotuskeskusten aloitteen valtion matkustussäännön muuttamisesta.
Sääntö ohjaa meitä sekä kaikkia valtion ja valtionavustuksen piirissä toimivia ja matkustavia tahoja suosimaan lentoliikennettä. Näin ollen myös suomalaisen taiteen ja kulttuurin kohtaamiset sekä kansainvälisen näkyvyyden positiivinen kehitys tapahtuu ilmaston kustannuksella. Haluamme tähän muutoksen.
Arvoisa pääministeri Rinne, tiede-ja kulttuuriministeri Kosonen, opetusministeri Andersson, ilmasto- ja ympäristöministeri Mikkonen ja ulkoministeri Haavisto,
Valtion matkustussääntöön on tehtävä muutos.
Ilmastoa kuormittava lentomatkustus on lähes poikkeuksetta ainoa mahdollinen ulkomaille suuntautuvan matkan tekotapa, kun valtion matkustussääntöä noudatetaan. Nykytaiteen kansainvälistymistä edistävä Frame Contemporary Art Finland yhdessä muiden taiteen tiedotuskeskusten kanssa olemme sitoutuneet omalla toiminnallamme tekemään ekologisesti kestäviä valintoja. Nämä valinnat eivät kansainvälistymisen osalta ole mahdollisia nykyisen matkustussäännön puitteissa.
Mielestämme ihmisten kohtaaminen on arvo. Taiteen tiedotuskeskukset luovat mahdollisuuksia taiteen ammattilaisten tapaamisille, joiden myötä syntyy työskentelytilaisuuksia ulkomailla, pitkäaikaisia kumppanuuksia sekä uusia ideoita. Matkat siis edistävät suomalaisen taiteen ammattilaisten työskentelyedellytyksiä ja teemme kansainvälistä verkostoitumista suunnitelmallisesti ja kaukonäköisesti.
Valtion matkustussäännön viides pykälä matkan tekotavasta (“niin lyhyessä ajassa ja vähin kokonaiskustannuksin kuin huomioon ottaen virkamatkan ja asianomaisen hoidettavaksi määrättyjen tehtävien tarkoituksenmukaisen ja turvallisen suorittamisen on mahdollista”) estää valtionavustusta käyttäviä organisaatioita tekemästä ekologisesti kestäviä valintoja matkustettaessa. Lentämisellä on huomattava kilpailuetu matkustettaessa säännössä vaadittua mahdollisimman lyhyttä aikaa sekä mahdollisimman alhaisia kokonaiskustannuksia noudattaen.
Mielestämme hiilidioksidipäästöjen ennaltaehkäisy on ehdottoman tärkeää, ja tämä olisi otettava huomioon valtion matkustussäännössä. Sääntö ohjaa meitä ja myös kaikkia valtion ja valtionavustuksen piirissä toimivia ja matkustavia tahoja suosimaan lentoliikennettä. Nämä mahdollistetut hiilidioksidipäästöt ovat meidän kaikkien yhteinen taakka.
Me taiteen tiedotuskeskukset toivomme, että valtio voisi tarttua koko taiteen kenttää huolestuttavaan ilmastokriisiin muuttamalla matkustussääntöä niin, että ekologisesti kestävä matkustaminen on mahdollista ja siihen myös kannustetaan. On myös tärkeää, että erillisen päästökompensaation mahdollisuus lisätään avustuksiin.
Taiteilijoiden ja taidetoimialojen edustajien kansainvälinen liikkuvuus lisääntyy jatkuvasti. Tämä suomalaisen kulttuurin näkyvyyden ja siitä saatavien vientitulojen kasvattamiseen tähtäävä positiivinen kehitys tapahtuu nyt ilmaston kustannuksella. Päätös valtion matkustussäännön muuttamisesta olisi tehtävä kuluvan hallituskauden aikana.
Arvoisa ministeri, toivomme, että ryhdytte valtion matkustussäännön korjaamiseen asian vaatimalla nopeudella ja vakavuudella.
Ystävällisin terveisin,
Raija Koli, johtaja
Nykytaiteen tiedotuskeskus Frame Contemporary Art Finland
Taiteen tiedotuskeskusten TAIVE-verkoston puheenjohtaja
Taiteen tiedotuskeskuksia ovat:
Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo, Frame Contemporay Art Finland, Kirjallisuuden vientikeskus FILI, Music Finland, Suomen pelialan keskus Neogames, Sirkuksen tiedotuskeskus, Tanssin Tiedotuskeskus Dance Info Finland ja Teatterin tiedotuskeskus TINFO.
Kuva: Ville Lenkkeri A Piece of History (2013) julkaisussa Existence Doubtful.
Frame jakaa apurahoja suomalaisen nykytaiteen kansainväliseen toimintaan.