10/09/2014

Uutiset

Moderna Exhibition Malmössä esittelee neljän suomalaistaiteilijan teoksia

Essi-Kausalainen_pine&bambooJoka neljäs vuosi pidettävä ruotsalaista nykytaidetta esittelevä Moderna Exhibition siirtyy tänä syksynä Tukholmasta Malmöön. Vuosina 2006 ja 2010 näyttely on pidetty Tukholman Moderna Museetissa. Tänä vuonna näyttely laajentuu myös maantieteellisesti: mukana on 38 taiteilijaa seitsemästä maasta.

Näyttelyssä nähdään teoksia neljältä suomalaistaiteilijalta: Essi Kausalaiselta, Maija Luutoselta, J.O. Mallanderilta ja Mika Taanilalta.

Näyttelyn lähtökohtana on ollut baltialaista ja ruotsalaista taidetta esitellyt Baltiska utställningen, joka pidettiin Malmössä vuonna 1914. Miltä nykytaide näyttää nyt, vuosisata myöhemmin?

Society Acts -näyttelyyn osallistuu kaikkiaan 38 taiteilijaa tai taiteilijaryhmää Ruotsista, Suomesta, Tanskasta, Puolasta, Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Näyttelyn nimi viittaa yhtäaikaisesti sekä englannin sanaan ”acts” (termissä actions) sekä verbiin ”to act”. Useat taiteilijat ammentavat teoksissaan performatiivisuudesta, jossa katsomisen ja toiminnan välinen etäisyys on keskeistä ja jossa toteutuvat kysymykset yksityisestä ja yhteisestä identiteetistä, poliittisista ilmauksista sekä henkilökohtaisesta kokemuspiiristä. Rajanveto yksityisen ja julkisen sekä faktan ja fiktion välillä ovat näyttelyn muita kantavia teemoja. The Moderna Exhibition 2014 – Society Acts täyttää koko museon. Lea Porsagerin ja Johanna Gustafssonin teokset myös levittäytyvät museon lähiympäristöön.

Näyttelyn kuraattori Andreas Nilssonin mukaan suuret sosiaaliset kysymykset rinnastetaan näyttelyssä henkilökohtaisiin huomioihin ja historiallisiin kommentteihin. Taiteilijat liikkuvat sekä konkreettisten poliittisten teemojen että abstraktimpien, filosofisten näkemysten välillä.

Suuri osa näyttelyn teoksista on tehty näyttelyä silmälläpitäen. Historiallisena taustoituksena näyttelyssä nähdään myös Tadeusz Kantorin ja Björn Lövinin teoksia museon kokoelmista. Samaan tapaan kuin yhteiskunta yhteiskunta kommunikoi menneisyyden ja nykypäivän vaatimusten välillä, näyttelyn taiteilijat peilaavat teoksissaan omia kokemuksiaan ja toiveitaan.

Näyttelyn taiteilijat:

AaBbPp, Patrik Aarnivaara, Emanuel Almborg, Cezary Bodzianowski, Maja Borg, Eglė Budvytytė & Bart Groenendaal, Zenta Dzividzinska, Ugnius Gelguda & Neringa Černiauskaitė, Johanna Gustafsson Fürst, Joachim Hamou, Maj Hasager, Łukasz Jastrubczak, Laura Kaminskaitė, Tadeusz Kantor, Essi Kausalainen, Agnieszka Kurant, Anna Lundh, Henning Lundkvist, Maija Luutonen, Björn Lövin, J.O. Mallander, Jonas Mekas, Miks Mitrēvics & Kristīne Kursiša, Kristina Norman, Michala Paludan, Lea Porsager, Emily Roysdon, Imri Sandström, Algirdas Šeškus, Janek Simon, Ola Ståhl & Terje Östling, Mika Taanila, Anna-Stina Treumund & Marju Mutsu, Ola Vasiljeva, Visible Solutions LLC, Tris Vonna-Michell ja Mette Winckelmann.

 

The Moderna Exhibition 2014 – Society Acts

20. syyskuuta 2014–25. tammikuuta 2015
Moderna Museet Malmö
Ruotsi

Kuraattorit: Andreas Nilsson ja Maija Rudovska
Apulaiskuraattori: Julia Björnberg

Kuva: Essi Kausalainen: Pine & Bamboo Palm, 2013.