01/09/2015

Uutiset

IC-98:n Jälkinäytös uudessa Helsingin taidemuseossa HAM:ssa

Syyskuun lopussa avautuva Helsingin taidemuseo HAM tarjoaa oivan tilaisuuden tutustua Suomea tänä vuonna Venetsian taidebiennaalissa edustavan IC-98:n teoksiin. Jälkinäytös esittelee kaksi animaatioteosta ja 13 tietokoneavusteista lyijykynäpiirrosta. IC-98-nimellä työskentelevät turkulaiset Patrik Söderlund (s. 1974) ja Visa Suonpää (s. 1968).

Teokset ovat esillä HAM:in alakerrassa, jossa tuodaan esille museon omaa taidekokoelmaa. Teosten visuaalinen kieli rakentaa visiota maailmasta, jossa ei ole enää ihmisiä, mutta ihmiskunnan jäljet ovat vielä näkyvissä. Yhteiskuntakriittiset teokset keskustelevat myös HAM:in yläkerrassa esillä olevien Ai Weiwein teosten kanssa. Jälkinäytös-näyttelyyn on vapaa pääsy.

Ai Weiwei @ Helsinki täyttää HAM:in yläkerroksen maailman merkittävimpiin nykytaiteilijoihin kuuluvan Ai Weiwein (s. 1957) installaatioilla, veistoksilla ja valokuvilla. Kiinalaisen ihmisoikeusaktivistin Ai Weiwein taide on yhtä kuin hänen elämänsä, ja hän sanoo elävänsä ollakseen toista mieltä. HAM:iin saapuvat muun muassa merkkiteokset Handcuffs, Grapes ja Tree. Ensi kertaa maailmalle Helsingissä esitellään uudet teokset Garbage Containers sekä White House. Näyttelyn teoksia yhdistää materiaalina puu.

HAM:n alakerrassa nähdään IC-98:n Jälkinäytöksen lisäksi Taidesalonki 100 vuotta -näyttely, joka juhlistaa Suomen vanhimman edelleen toimivan gallerian, Leonard Bäcksbackan perustaman Taidesalongin merkkivuotta. Esille nostetaan aikansa omintakeisinta maalaustaidetta sadan vuoden ajalta Ellen Thesleffistä ja Tyko Sallisesta Viggo Wallensköldiin.

HAM-galleria – Kluuvista Tennispalatsiin muuttava Kluuvin Galleria – käynnistää toimintansa Reija Meriläisen (s. 1987) video- ja veistoinstaallaatioita esittelevällä näyttelyllä En Garde.

Museouudistuksen myötä HAM:n näyttely- ja yleisötilojen pinta-ala Tennispalatsissa kasvaa 1500 m2:stä yli 3000 m2:iin.

Kuva: IC-98: Abendland (II: the Place That Was Promised & III: The Edge That Was Set)