27/10/2016

Uutiset

”Haluan esittää teoksia, jollaisia kukaan ei ole nähnyt aiemmin”

Suosittua Ramiken Crucible -galleriaa Lower East Sidella pyörittävä newyorkilainen taiteilija, kirjoittaja ja galleristi Mike Egan kertoi Helsingin-vierailullaan arvostavansa vapauttaan työskennellä kenen taiteilijan kanssa haluaa. Samalla teosmyyntiin ja kaupallisuuteen on pakko suhtautua vakavasti, sillä muuten ei pärjää.

Mike Egan kertoi Framen toimistolla 25. lokakuuta pidetyssä tapaamisessa perustaneensa nykyään kahdessa eri näyttelytilassa toimivan Ramiken Crucible -galleriansa vuonna 2009 ollessaan työtön.

”Olin taiteilija ja työskennellyt gallerioissa, mutten tuntenut ketään, jolle voisin myydä teoksia. Minua ei kuitenkaan kiinnostanut maalausten myynti, enkä halunnut päästää katsojaa helpolla – halusin näyttää käsitteellistä taidetta.”

Eganin mukaan Ramiken Cruciblen näyttelyt syntyvät tiiviissä yhteistyössä taiteilijan kanssa. Syyskuussa 2016 esillä ollut Diamond Stingilyn näyttely syntyi käytännössä kokonaan galleriatilassa.

”Diamondilla ei ollut työtilaa, joten annoin hänelle avaimet galleriaan. Työskentelimme galleriassa yhtä aikaa: suunnittelimme, keskustelimme ja teimme piirustuksia. Ne kaksi ja puoli kuukautta olivat todella hienoa aikaa”.

Tiiviistä yhteistyöstä huolimatta Eganilla ei ole taiteilijalistaa galleriansa verkkosivuilla.

”Näin taiteilijoiden ei tarvitse mahtua tiettyyn muottiin. Itse asiassa suuremmat galleriat rakastavat sitä, että en esitä taiteilijalistoja verkkosivuillamme – se luo radikaalien teosten ympärille uudenlaista energiaa ja auttaa teosmyynnissä myöhemminkin. Itse pidän vapaudesta. Se antaa minulle mahdollisuuden työskennellä kenen kanssa haluan.”

Ramiken Cruciblen galleriatilat sijaitsevat New Yorkissa Lower East Sidella, joka nykyään on Eganin mukaan boheemi, hauska, kahviloiden täyttämä osa New Yorkia, mutta jossa vielä jokin aika sitten saattoi hyvinkin tulla ryöstetyksi keskellä päivää.

 

Iiu Susirajaa googlataan New Yorkissa

Miten kustannukset pysyvät kurissa New Yorkin erittäin kilpailuilla taidemarkkinoilla?

”Pystyn tekemään vaihtoehtoisia, radikaalejakin näyttelyitä, koska tilojen vuokra on edullinen ja yritän pitää juoksevat kustannukset mahdollisimman matalina. Teosmyyntimme on kuitenkin ihan kohtuullista ja suhtaudun siihen vakavasti. New Yorkissa kaupallisuus on tärkeää, ja markkinat ovat välillä hyvin brutaalit, mutta asenne on tärkeä. Joskus täytyy olla hieman ilkeä, treat them mean and keep them keen”, Egan tiivistää.

Egan myös itse ostaa taidetta gallerian näyttelyistä. ”Kaveriksi, joka oli työttömänä vielä muutama vuosi sitten, minulla on itse asiassa varsin säällinen kokoelma”, hän vitsailee.

”Rakastan taidetta, koska nykyään elämme kertakäyttökulttuurissa, ja taide useimmiten edustaa hidasta kulttuuria, se on kuin slow foodia. Omistamasi teokset kasvavat kanssasi – voit katsoa teoksia, jotka hankit muutama vuosi takaperin ja palata siihen aikaan.”

Joulukuussa Ramiken Cruciblessa on esillä Iiu Susirajan näyttely, jota varten Egan vieraili Suomessa kesällä. Tapaaminen järjestyi Turussa, jossa Egan myös näki Susirajan näyttelyn valokuvakeskus Perissä.

”Hän on hieno taiteilija. Hän tekee jotain todella yksinkertaista – omakuvia – mutta hän on myös todellinen komedienne, jolla on uskomaton pokerinaama-asenne. Hänen asenteensa on upea. Suomen ja New Yorkin välillä on etäisyys, mutta jo nyt ihmiset googlaavat hänen nimeään”.

Mike Egania oli kuuntelemassa noin 50 henkilöä.

 

Teksti ja kuva: Laura Boxberg