Katri Salmenoja
Frame on kerännyt tietoa taidegallerioiden toiminnasta vuositilastokyselyin vuodesta 2016 lähtien. Taide- ja kulttuurialan toimialatiedon tietoperustan kehittäminen kuuluu keskeisesti opetus- ja kulttuuriministeriön strategisiin tavoitteisiin.
Tilastot tekevät kuvataiteen kenttää näkyväksi ja auttavat hahmottamaan sen monimuotoista kokonaisuutta.
Tiedonkeruu lähti vuonna 2016 liikkeelle tilanteesta, jossa tietoa kuvataiteen laajasta toimijakentästä ei juurikaan ollut. Nykyään toimialatiedon tuottaminen on yksi Framen tärkeimmistä tehtävistä. Vuosittain toimitettava kuvataiteen tilasto muodostuu taidegallerioiden toimintaa koskevasta selvityksestä sekä taidemuseoiden ja kuvataidetapahtumien kävijämääristä. Tilastot ovat Framen verkkosivuilla jokaisen kiinnostuneen käytettävissä.
Tilasto osoittaa kriisiajan muutokset ja tarpeet
Systemaattisesti ja pitkäjänteisesti kerätyn tiedon avulla voidaan osoittaa toiminnan merkitys, tehdä päätelmiä sen vaikuttavuudesta ja seurata toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Kuvataidekohteiden jatkuvassa kasvussa olleita käyntimääriä tilastoimalla voidaan esimerkiksi todentaa koronapandemiasta johtuvien rajoitusten aikaansaamia taloudellisia menetyksiä ja toisaalta havainnollistaa sitä, että myös kriisiaikana taide on tavoittanut yleisönsä siellä, missä se on rajoitusten puitteissa ollut mahdollista.
Selvitysten kautta saadun tiedon avulla myös ymmärrys alan rakenteista – ja niihin liittyvistä kehittämiskohdista – laajenee.
Tilannekuva auttaa myös kentän toimijoita
Vaikka selvityksiä tehdään yleisesti organisaation ulkopuolisen tahon toimesta, tiedonkeruu itsessään välittää tärkeää tilannekuvaa myös itse selvityksiin osallistujille. Taidegallerioiden vuositilastoinnissa on ollut ilahduttava kuulla palautetta siitä, kuinka yhä useampi galleria kokee voivansa hyödyntää keräämäänsä tietoa reflektiivisesti oman toimintansa nykytilanteen hahmottamisessa ja tulevaisuuden suunnittelussa.
Juuri näin systemaattisesti ja kokonaisvaltaisesti kerätty tieto parhaimmillaan toimii. Se viestii organisaatiolle siitä, miten toiminta tällä hetkellä toteutuu, mihin suuntaan se on liikkumassa ja mitä laajempia ilmiöitä siinä voidaan mahdollisesti havaita. Organisaation strategiaan peilaamalla tieto kannustaa asettamaan konkreettisia tavoitteita tulevaisuuteen, auttaa kohdistamaan voimavaroja oikein ja voi myös johdatella kokonaan uusien toimintamallien äärelle.
Yhteisellä asialla
Taidegallerioille suunnattu vuositilastointi on ensimmäisellä viisivuotiskaudellaan toteutettu pääosin samanmuotoisena ja samoin sisällöin. Toimintaympäristöjen muuttuessa ja tilastoinnin kautta saadun palautteen myötä haluamme kehittää tiedonkeruuta, jotta se voisi jatkossa entistä enemmän palvella niin tietoa kokoavaa kuin sitä luovuttavaa osapuolta.
Yhtä tärkeää on muistuttaa siitä, että olemme moninaisenakin toimijakenttänä lopulta yhteisen asian äärellä. Vertailukelpoisen ja monipuolisen tiedon keräämisen perimmäisenä tarkoituksena on pyrkimys lisätä niitä toimintaedellytyksiä, joiden turvin toimiala voi kehittyä ja vahvistua yhdessä.
Taidegalleriatilasto 2020 ilmestyy alkusyksyllä ja se on luettavissa ja ladattavissa Framen verkkosivuilta. Vuoden 2020 suurten kuvataidetapahtumien käyntimäärät voi ilmoittaa verkkosivujemme lomakkeella.
– Katri Salmenoja
Kirjoittaja on Framen tietoasiantuntija, joka toimittaa kuvataiteen vuositilaston.
Tässä blogissa Framen työntekijät ja kirjoittajavieraat avaavat työtään taiteen parissa ja käsittelevät nykytaiteeseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä blogipostaus on julkaistu suomeksi.