09/06/2021

Blogit

Blogi: Onko kulttuurialalla viimeinkin voimaa?

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan mielenosoitus torstaina 3.6. käänsi uuden sivun suomalaisessa kulttuurialan vaikuttamistyössä. Nopeasti, ammattimaisesti ja tyylikkäästi järjestetty mielenosoitus toi ammattilaiset vallan portaille, Eduskuntatalon eteen. Ympäri maata toreille kerääntyneet tukimielenosoittajat olivat kääntäneet katseensa niin ikään eduskuntaan. 

Kulttuuri tuottaa suoraan ja välillisesti moninkertaisesti siihen sijoitetun panostuksen. Kulttuuri on kasvava sivistystä ja tulevaisuuden hyvinvointia rakentava ala, jonka työpaikkojen määrä on lisääntynyt Tilastokeskuksen mukaan huimat 20,1 % viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Yhtäkkiä kulttuurilla onkin painoarvoa, josta voidaan kertoa kielellä, joka uppoaa päättäjiin: Vuonna 2019 kulttuuriala työllisti 120 000 henkilöä, ala tuotti 3,3 prosenttia kansantuotteestamme, ja sillä toimi 18 000 yritystä, joiden liikevaihto oli 13,4 miljardia euroa. 

Mielenosoitus ulkona, ihmisiä turvaväein selkä kameraan päin.

Kulttuuri- ja tapahtuma-alan Mitta on täysi -mielenosoitus Eduskuntatalon edessä 3. kesäkuuta 2021.

Mitta on täysi -kannanoton allekirjoitti 171 alan organisaatiota teattereista musiikkialan toimijoihin ja museoista taiteen keskusjärjestöihin. Monesti sanotaan, että alan pirstaleisuus ja pienet toimijat ovat haaste. Nyt se osoittautui vahvuudeksi. Siitä lämmin kiitos kaikille torstaisen tapahtuman järjestäjille ja esiintyjille.

Kun kulttuurista puhutaan myös kuntavaalipaneeleissa, on joku raja ylitetty: se on mielessämme, se on edessämme, sitä ei voi väistää. Kulttuurimyönteisyys trendaa myös päättäjien puheissa: puoluerajat ylittävää kannatusta on saanut muun muassa Taiteen talo Turussa. 

Eduskuntapuolueiden edustajat lupasivat Eduskuntatalon portailla kaunista ja hyvää kulttuurialan ammattilaisille. Koronakriisi on opettanut alan toimijoita paitsi vaatimaan, myös seuraamaan lupausten toteutumista: vaikka mitta on täysi, aiomme jatkaa. 

Laura Boxberg

Kirjoittaja on Framen viestintäpäällikkö, jonka tehtäviin vaikuttamistyö kuuluu. 

Tässä blogissa Framen työntekijät ja kirjoittajavieraat avaavat työtään taiteen parissa ja käsittelevät nykytaiteeseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä blogipostaus on julkaistu suomeksi.