Mediataide mahdollistaa poikkeuksellisen moniäänisyyden ja ilmaisun vapauden ja toimii usein välittäjänä, siltana ja rajojen hämärtäjänä taiteen perinteisten alojen välillä. Teknologinen kehitys ja globalisaation luomat murrokset ovat sekä edistäneet mediataiteen kehitystä että luoneet sille hyvät kansainväliset jakelumahdollisuudet.
Frame on tilannut selvityksen, jossa kartoitetaan suomalaisen mediataiteen sektoria, taloutta, tuotantoedellytyksiä ja kansainvälisyyden edellytyksiä.
“Suomalainen mediataide on kansainvälisesti kiinnostavaa ja erittäin korkeatasoista. Selvityksen tarkoituksena on kartoittaa erityisesti alan tuotanto- ja rahoitusrakenteita, jotka pahimmillaan voivat jarruttaa alan kehitystä ja kansainvälistymistä. Tilaamassamme selvityksessä laaditaan ehdotuksia mediataiteen tuotantokulttuurin ja välittäjäportaan kehittämiseksi erityisesti rahoituksen, tuotantoedellytysten ja ammatillisen osaamisen osalta”, kertoo Framen johtaja Raija Koli.
Selvitystä ohjaa alan ammattilaisista koostuva ohjausryhmä
Framen tilaaman selvityksen toteuttaa konsultti Jari Muikku media- ja luoviin toimialoihin erikoistuneesta konsulttiyhtiöstä Digital Media Finland Oy:stä.
Työtä ohjaa laaja mediataiteen asiantuntijoista koostuva ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Marikki Hakola (Kroma Productions). Muita jäseniä ovat Hanna Maria Anttila (AV-arkki), Kati Kivinen (Kiasma), Tuuli Penttinen-Lampisuo (AVEK), Ilppo Pohjola (Kristallisilmä), Timo Soppela (MUU ry), Pekka Uotila (SES) sekä Minna Tarkka (M-Cult). Framesta ohjausryhmässä ovat toimitusjohtaja Raija Koli, ja ohjausryhmän sihteerinä toimii viestintäpäällikkö Laura Boxberg. Selvityksen tekoon liittyvät tarjouspyynnöt lähettiin loppuvuodesta 2017.
Selvitys tuottaa mediataidetta koskevaa perustietoa sekä alan että julkisen sektorin toimijoiden käyttöön. Se määrittelee mediataiteen nykytaiteen sektorina ja tunnistaa alan käsitteistön, toimijat, jakelu- ja esityskanavat, alustat ja kontekstit sekä kansainvälistymis- ja vientiprosessit.
Hankkeessa selvitetään lisäksi mediataiteen ammattimaisen tuotannon ja toiminnan resursointitilanne sekä julkisen että yksityisen rahoituksen osalta ja suhteutetaan se muihin relevantteihin aloihin kuten elokuvaan, kuvataiteeseen ja esittäviin taiteisiin.
Selvitys valmistuu kesäkuussa 2018. Frame järjestää syksyllä alan toimijoille suunnatun mediataiteen päivän, jossa keskustellaan selvityksen tuloksista sekä määritellään tulevia askelia alan toimintaedellytysten kehittämiseksi.
Teksti: Sara Järvi
Kuva: Riikka Kuoppala: And That Is All I Remember (2015), kaksikanavainen videoinstallaatio, 17 min. Teos oli esillä kansainvälisessä Göteborgin taidebiennaalissa vuonna 2017.