Taiteilija Pilvi Takalalle ulkomailla vietetyt residenssijaksot ovat vaikuttaneet merkittävästi kansainvälisen uran rakentamiseen. Hän korostaa, että kyky ja valmius puhua omasta työskentelystä on usein ratkaisevaa työskentelymahdollisuuksien saamisessa.
Millä tavoin residenssijaksot ovat auttaneet verkostoitumisessa ja kansainvälistymisessä – tai onko niistä ollut apua?
Residenssit ovat auttaneet siinä todella paljon, ja ne ovatkin ehkä paras tapa oma-aloitteiseen kansainvälistymiseen. Toki on usein ratkaisevaa, mikä residenssi on kyseessä ja miten vastaanottava instituutio auttaa verkostoitumaan. Omat kokemukseni ovat todella hyviä, mutta olenkin ollut myös monessa residenssissä kutsuttuna: Platform Istanbulissa (nykyään SALT), IASPIS Tukholmassa ja Miroslav Kraljevic Zagrebissa. Rijksakademie Amsterdamissa on ollut ehkä merkittävin residenssi kansainvälistymisen kannalta – siellä ollessani näyttelyiden määrä hyppäsi muutamasta vuodessa kahteen kymmeneen. Rijksakademie onkin kaksivuotinen koulutusohjelmatyyppinen residenssi, ja on arvostetussa asemassa maassa, jossa on erittäin vilkas taidekenttä. ISCP (International Studio & Curatorial Program) New Yorkissa oli myös hyvä, vaikka suurin osa kontakteistani kaupungissa tulivatkin muuta kautta.
”Se, että kiinnostuneet löytävät sinusta ja töistäsi tietoa helposti ja tarvittaessa hetken mielijohteesta on ehdottoman tärkeää.”
Mikä on osoittautunut toimivimmaksi tavaksi esitellä töitään ulkomailla: portfolio, nettisivut vai jokin muu?
Nettisivut on tosi tärkeää olla. Ja muutenkin linkit esimerkiksi kokopitkiin videoihin, jos tekee videoita. Omat teokseni ovat kaikki kokopitkinä netissä, mutta myös salasanalliset linkit ovat hyviä. Se, että kiinnostuneet löytävät sinusta ja töistäsi tietoa helposti ja tarvittaessa hetken mielijohteesta on ehdottoman tärkeää. Jos joku haluaa suositella sinua tai näyttää tietyn teoksen jollekin toiselle kiinnostuneelle se ei saisi tyssätä siihen, että on niin hankalaa saada tietoa tai teosta käsiinsä. Teen itse jatkuvasti sitä, että suosittelen teoksia tai taiteilijoita eteenpäin kuraattoreille ja kollegoille, mutta en jaksa välttämättä nähdä niin paljoa vaivaa, että onkisin hankalasti löytyvää tietoa taiteilijalta itseltään. Valitettavasti vastaanottajakaan ei sitä usein ehdi tehdä.
Kyky ja valmius puhua omista teoksista, kun joku niistä kysyy, on tärkeää. Portfolion tarjoaminen tilanteissa joissa se ei vastaanottajaa kiinnosta on turhaa, jopa haitallista. Sen sijaan valmius kertoa omasta työskentelystä kysyttäessä, ja juuri se nettisivun linkki jonka voi saman tien antaa, toimii paremmin ja voi olla ratkaisevaa. Yleisesti ottaen itsensä tyrkyttäminen toimii valitettavasti huonommin kuin se, että joku esittelee sinut. Toiset taiteilijat toimivat usein yhtä hyvinä välikäsinä ja suosittelijoina kuin kuraattorit ja muut portinvartijat. Suomessa kenttä on hyvin taiteilijalähtöinen, mutta muualla saatetaan ihmetellä, jos galleriaedustus puuttuu. Ajatellaan että taiteilijassa täytyy olla jotain vikaa, jos kukaan ei edusta.
Teksti: Rosa Kuosmanen
Kuva: Heljä Franssila
Pilvi Takala (s. 1981) valmistui maisteriksi Kuvataideakatemiasta 2006 ja on opiskellut myös Glasgow School of Artissa. Takala tunnetaan videoteoksista, joissa hän tutkii erilaisia sosiaalisia tilanteita ja ihmisten käyttäytymistä. Narratiiviset teokset perustuvat paikkasidonnaisiin performansseihin ja interventioihin. Takalan teoksia on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä muun muassa Bonniers –taidehallissa Tukholmassa, Palais de Tokyossa Pariisissa sekä MoMA PS1:ssa ja New Museumissa New Yorkissa. Takala oli ehdolla Art Fennica –palkinnon saajaksi vuonna 2013, ja samana vuonna hän voitti brittiläisen Emdash Award –taidepalkinnon. Vuonna 2016 Takalalla on ollut yksityisnäyttelyt Glasgow’n Centre for Contemporary Arts Glasgow’ssa sekä Kunshal Aarhusissa Tanskassa. Takala asuu ja työskentelee Berliinissä ja Helsingissä. Häntä haastateltiin maaliskuussa 2016.