Performanssitaiteilija Leena Kela vieraili Kamerunissa Les Palettes du Kamer -organisaation järjestämässä RAVY-biennaalissa vuoden 2016 heinäkuussa. Oman praktiikan tarkasteleminen toisesta, ei-länsimaisen performanssitradition näkökulmasta laajensi taiteilijan ymmärrystä työstään ja taiteenlajistaan.
Les Palettes du Kamer on Yaoundéssa, Kamerunissa toimiva taiteilijavetoinen organisaatio, joka on järjestänyt RAVY Biennalea vuodesta 2008 lähtien. RAVY Biennale esittää nykytaiteilijoita sekä Afrikan mantereelta että pohjoiselta pallonpuoliskolta tuoden erilaisia ajattelutapoja ja praktiikoita dialogiin keskenään.
Vuoden 2016 biennaalissa oli taiteilijoita paikallisten kamerunilaisten lisäksi Nigeriasta, Ghanasta, Japanista, Kanadasta, Saksasta, Italiasta sekä Suomesta. Pääpaino oli performanssitaiteessa, mutta lisäksi biennaalissa nähtiin video-, valokuva-, installaatio- ja katutaidetta.
Kela esitti biennaalissa Alphabets of Performance Art -performanssin ja sen pohjalta tehdyn videoteoksen.
Miten teoksesi otettiin vastaan?
“Minua jännitti etukäteen, millainen vastaanotto näin länsimaiseen traditioon pohjaavalla teoksellani olisi paikallisyleisön keskuudessa, mutta teos sai todella mielenkiintoisia uusia luentatapoja. Koska teoksessa käytettävät materiaalit ovat hyvin arkisia ja tunnistettavia melkein missä päin maailmaa tahansa, on yleisöllä helppo seurata niitä performatiivisia metaforia, joita teos rakentaa ja tulkita niitä omasta kulttuurisesta kontekstistaan käsin.
Vastaanotto oli hyvin positiivista, mutta hetkittäin myös provosoitunutta. P-kirjainta teoksessa edustaa piss (pissa), jolloin pissaan lavalla olevaan kulhoon juotuani performanssin kuluessa noin kaksi litraa vettä. Erilaiset kehoneritteet kuuluvat vahvasti performanssitaiteen perinteeseen ja toisaalta myös Yaoundéssa saattoi nähdä miehiä pissaavan kadulle aivan keskellä kirkasta päivää. Mutta ei naisten. Se, että nainen pissasi yleisön edessä, vaikkakin pylly todella hyvin sanomalehdillä peitettynä, oli kyseenalainen teko ja herätti yleisössä keskustelua naiselle sopivista käyttäytymistavoista ja yleensäkin naisen asemasta.
Vierailu oli erittäin merkittävä minulle taiteilijana, mutta myös New Performance Turku Festivalin kuraattorina. Vierailu onkin jo poikinut jatkohankkeen, jossa RAVY Biennalen ja kahden muun pohjoismaisen performanssitoimijan kanssa saatamme yhteen performanssitaiteilijoita Afrikan mantereelta sekä Pohjoismaista työskentelemään yhdessä tiedon dekolonisaation parissa.”
Miten tunnettua suomalainen nykyperformanssi on ulkomailla?
“Suomalainen nykyperformanssi ja sen tekijät ovat hyvin tunnistettuja ja tunnustettuja kansainvälisellä performanssitaiteen kentällä. Performanssitaiteemme taso on korkeaa ja meillä väkilukuumme suhteutettuna Suomesta tulee paljon tekijöitä. Tämä on tietenkin yksi syy suomalaisten performanssitaiteilijoiden runsaalle kansainväliselle liikkuvuudelle.
Nostaisin kuitenkin esiin myös rahoituksen merkityksen. Suomalaistaiteilijoiden on mahdollista saada kansainvälisille vierailuilleen matka-apurahoja, mikä ei todellakaan ole tilanne suuressa osassa maailmaa. Tämä mahdollistaa sen, että festivaali-, näyttely- tai esitysjärjestäjän on mahdollista kutsua suomalaistaiteilija osaksi ohjelmistoaan, vaikka tapahtuma sijaitsisi toisella puolella maailmaa. Viimeisin festivaalivierailuni oli Chilessä marraskuun alussa, ja sekään ei olisi toteutunut ellei minun olisi ollut mahdollista hakea matka-apurahaa Suomesta.”
Miten olet rakentanut verkostosi ja millaisia vinkkejä antaisit taiteilijoille, jotka haluaisivat työskennellä kansainvälisessä kontekstissa?
“Kansainvälisten verkostojeni rakentuminen alkoi performanssitaiteen perusopiskelijavaiheessa 2000-luvun alussa. Tein ensimmäiset festivaalivierailuni Suomen ulkopuolelle jo opiskelijana ja verkostoni laajeni jokaisen vierailun myötä. Muutamia vuosia performanssifestivaaleja ja -klubeja kierrettyäni halusin kuitenkin muuttaa hieman työskentelytapaani. Pelkkä keikkailu ei tuntunut enää mielekkäältä, vaan odotin kansainväliseltä toiminnalta jotain enemmän.
Pohdin, miten matkustaminen ja uusissa paikoissa vierailut voisivat vaikuttaa myös omaan työskentelyyni, sen sisältöihin ja työskentelyn tapoihin. Sen sijaan, että olisin esittänyt festivaaleilla ja tapahtumissa vain performanssiteoksiani, halusin rakentaa myös pidempiä kaaria, jotka pyrkivät syventämään tämän vierailun merkityksiä.
Yksi ratkaisu tähän muutostarpeeseen oli työskennellä paikallisesti, tehdä lyhyehköjä projektipohjaisia residenssivierailuja, jotka pitivät sisällään joko yhteistyötä paikallisen taiteilijan kanssa tai muuten työskentelyä paikkalähtöisesti tai paikallisyhteisössä. Toinen ratkaisu oli rakentaa erilaisia vaihtoprojekteja muiden taiteilija-kuraattoreiden kanssa, jolloin kutsumme Suomessa järjestämällemme festivaalille joukon performanssitaiteilijoita ja viemme myöhemmin joukon suomalaistaiteilijoita työskentelemään heidän tapahtumaansa.
Kolmas ratkaisuni ovat olleet sellaiset taiteelliset yhteistyöt, joissa kohtaamme yhteistyökumppanini kanssa eri tapahtumissa ja teemme sarjallisia teoksia, jotka saavat kehittyä myös omilla tahoillamme työskennellessämme.
Vinkkini taiteilijoille, jotka haluavat työskennellä kansainvälisesti on, että kun kontaktiverkostot ovat kansainväliset, niin ovat usein myös työt. Tällöin täytyy lähteä liikkeelle siitä, miten näitä kansainvälisiä kontaktiverkostoja voisi rakentaa.
Residenssivierailut ovat yksi toimiva keino, mutta nyt internet-aikakaudella kansainvälisten kontaktiverkostojen rakentaminen ei välttämättä edes tarkoita hillitöntä matkustelua vaan tutustua voi myös kiinnostavien taiteilijoiden ja kuraattoreiden kanssa verkossa. Huomaan tämän voiman erityisesti itse kuraattorina seuratessani esimerkiksi sosiaalisessa mediassa kollegoitteni töitä eri puolella maailmaa. Taiteilijat, jotka jakavat työtään verkossa ja myös kontekstualisoivat sitä, kiinnittävät minun huomioni ja jään seuraamaan heidän työtään.
Ehkä kuitenkin ensin miettisin, mitä lisäarvoa kansainvälinen työskentely tuo omaan työhön ja lähtisin rakentamaan verkostoja tietoisesti näiden tavoitteiden pohjalta. Siinä on ero, haluaako toteuttaa kansainvälisiä projekteja ja työskentelyjaksoja vai haluaako esittää jo valmiita teoksiaan kansainvälisissä konteksteissa.”
Kuvat: Leena Kela: Alphabets of Performance Art – Queer, Flowers, Toiler Paper
Haastattelu: Laura Boxberg