30/04/2015

Uutiset

Venetsian taidebiennaali näyttää jälleen, mikä on ajan henki

venetsiaEnsi viikolla vietetään Venetsian taidebiennaalin avajaisviikkoa, jolloin kaupunkiin kokoontuu kymmeniä tuhansia taiteen alan ammattilaisia katsomaan, mitä nykytaiteessa tapahtuu juuri nyt. Suomen paviljonkia on rakennettu täyttä vauhtia vielä vappuviikolla.  Framelle biennaalinäyttely on tämän vuoden tärkein hanke, jonka eteen on tehty työtä jo puolitoista vuotta. Kuraattori Taru Elfving, avustava kuraattori Anna Virtanen ja viestintäpäällikkö Heljä Franssila kertovat kuulumisia avajaisten edellä.

 

 ”IC-98 on urallaan tärkeässä vaiheessa”

 Taru Elfving, Framen ohjelmapäällikkö ja Suomen paviljongin kuraattori

”Venetsian biennaali on ainoa kuvataiteen kenttää näin globaalisti yhteen kokoava tapahtuma. Biennaaliin osallistuu 89 maata, ja maailman nykytaiteen ammattilaisista melkein kaikki käyvät siellä. Biennaalista tekee kiinnostavan se, että se on niin vahvasti ajan hermolla. Se on zeitgeist-mittari, joka kertoo paitsi nykytaiteen ilmiöistä, myös globaalista todellisuudesta. Monet näyttelyt reflektoivat maailman tilaa. Minusta on tärkeää ja hienoa, että Suomi on mukana tuottamassa tätä yhteistä ymmärrystä tästä hetkestä.

Toivon, että IC-98:n näyttely tavoittaa ansaitsemansa näkyvyyden. Se nostaa esiin kysymyksiä ympäristökriisistä, ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta ja ottaa niihin kantaa. On kiinnostavaa nähdä, miten näyttely suhteutuu muihin paviljonkeihin ja Okwui Enwezorin kuratoimaan päänäyttelyyn. Enwezorilla on tässä vahva tulevaisuusnäkökulma kuten IC-98:llakin.

Taiteilijat ovat urallaan merkittävässä vaiheessa. Kansainvälistä kiinnostusta on laajasti. Biennaali on ikkuna, joka toivottavasti avaa heille uusia mahdollisuuksia kansainvälisellä taidekentällä.

Pidän avajaisviikolla aika monta puhetta isännöimissämme tilaisuuksissa. Esittelen näyttelyä ja taiteilijoita erilaisille kohderyhmille, kuten kuraattoreille ja kumppaneille. Heti avajaisviikon jälkeen käyn katsomassa, mitä muuta biennaalissa on. Ensimmäiseksi suuntaan päänäyttelyyn.”

 

”Vakioreitti kulkee viiden rautakaupan kautta”

Anna Virtanen, avustava kuraattori

”Viime viikot olen ollut Venetsiassa koordinoimassa näyttelyn rakentamista. Meillä on kolme rakentajaa, jotka toteuttavat näyttelyn vaatimat rakenteet IC-98:n ja arkkitehtitoimisto OOPEAA:n suunnitelmien mukaan.

Oma työni koostuu projektin eri osa-alueiden aikatauluttamisesta ja koordinoinnista. Lisäksi hoidan paikan päällä käytännön asioita, kuten materiaalihankintoja. Vakioreittini kulkee viiden rautakaupan ohi ympäri kaupunkia. Tarvittavaa tavaraa ei useinkaan löydy ensimmäisestä tai vielä toisestakaan kaupasta.

Venetsia on monin tavoin absurdi paikka järjestää näin valtavaa nykytaiteen tapahtumaa. Tämä on saari, jossa ei ole autoja. Kaikki tuodaan paikalle veneillä ja lopulta kottikärryillä. Ihmisten rytmi on erilainen kuin suomalaisten: kaikki ei tapahdu käden käänteessä ja on normaalia, että asioiden hoitaminen kestää. Venetsia on kuitenkin ollut innostava ja ihmeellinen paikka työskennellä siksi, että kaikki ympärillä on niin kaunista.

Monissa muissakin paviljongeissa rakennetaan vielä. Muun muassa Pohjoismaisessa paviljongissa ja Italian paviljongissa on täysi touhu päällä. Jotkut paviljongit on taas rakennettu jo alkuvuodesta ja ne ovat olleet valmiita jo kauan. Tällaisia maita ovat muun muassa Japani ja Hollanti.”

 

”Nykytaidepromootioon tarvitaan juhlia”

Heljä Franssila, viestintäpäällikkö

”Tiedottajamme Laura Boxberg ja minä vastaamme näyttelyn viestinnästä Suomessa ja ulkomailla, avajaisviikon tilaisuuksien suunnittelusta ja toteutuksesta, yhteistyökumppanuuksista sekä tuoreen IC-98:n urasta kertovan kirjan julkaisuun liittyvistä asioista. Olemme työskennelleet Venetsia-projektin parissa jo kuukausien ajan.

Ensi viikolla Venetsiassa on tuhansia toimittajia. Meidän tavoitteemme on saada Suomen näyttelylle niin paljon kansainvälistä medianäkyvyyttä kuin mahdollista. Siihen on useita keinoja. Järjestämme paviljongilla medialounaan, jossa toimittajilla on mahdollisuus tutustua näyttelyyn taiteilijoiden ja kuraattorin opastuksella. Paviljongilla on myös joka päivä aamusta iltaan avoinna mediadeski. Viime viikot olemme saaneet haastattelupyyntöjä taiteilijoille kiihtyvällä tahdilla.

Iloitsen erityisesti hienoista yhteistyökumppanuuksistamme. Meillä on ollut Suomessa mediayhteistyö Avotakan kanssa, ja sen tiimoilta on parhaillaan käynnissä taidelöytökilpailu, jonka palkintona on matka Venetsiaan.

Museokumppaneidemme kanssa olemme ideoineet kaksi iltavastaanottoa avajaisviikolle. Erilaiset iltajuhlat ovat tärkeitä verkottumisen paikkoja: taidemaailmassa asiat tapahtuvat pitkälti suhteiden avulla ja siksi erilaisilla tilaisuuksilla on iso merkitys suomalaisen nykytaiteen promootiossa.

Hieman yllättäen toiseen iltajuhlaan järjestyi esiintyjäksi Suomen albumilistan ykkönen Paperi-T!”