Suomi Venetsiassa

Venetsian taidebiennaali on joka toinen vuosi järjestettävä nykytaiteen kansainvälinen suurkatselmus. Se koostuu pääosin näyttelyistä valtioiden vuosien saatossa rakennuttamissa paviljongeissa.

Ensimmäinen Venetsian taidebiennaali pidettiin vuonna 1895, ja se on siitä lähtien järjestetty joka toinen vuosi joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta. Suomalaistaiteilijoita on ollut mukana Venetsian taidebiennaalissa yli sadan vuoden ajan. Elin Danielson-Gambogin teoksia nähtiin ensimmäisen kerran biennaalin yleisessä näyttelyssä vuonna 1899. Akseli Gallen-Kallelalla oli biennaalissa oma sali vuonna 1914. Suomen virallinen osallistuminen alkoi vuonna 1954, jolloin Suomen Taideakatemia esitti biennaalissa Wäinö Aaltosen ja Tyko Sallisen teoksia.

Suomen oma kansallinen näyttelypaviljonki valmistui vuonna 1956, ja sen ensimmäisessä näyttelyssä oli esillä Helene Schjerfbeckin teoksia. Kun Pohjoismainen paviljonki valmistui 1962, Aalto-paviljonki vuokrattiin muille maille, muun muassa Islannille, Argentiinalle ja Portugalille. Vuonna 2007 paviljonki otettiin uudelleen Suomen käyttöön. Paviljongissa esitettiin tuolloin Maaria Wirkkalan teos Vietato Lo Sbarco – Landing Prohibited, ja siitä lähtien paviljonki on ollut jälleen Suomen näyttelykäytössä.

Vuodesta 1962 vuoteen 2009 Suomi esittäytyi yhteispohjoismaisessa paviljongissa Ruotsin ja Norjan kanssa. Vuonna 2011 siirryttiin vuorottelujärjestelmään, jolloin Pohjoismaisessa paviljongissa nähtiin Ruotsin näyttely, vuonna 2013 Suomen ja vuonna 2015 Norjan. Vuodesta 2017 lähtien Pohjoismaat ovat esiintyneet jälleen yhteisnäyttelyissä. Suomen osalta Pohjoismaisen paviljongin näyttelyistä vastaa nykytaiteen museo Kiasma.

Ilmakuva Venetsian historiallisesta kaupungista.

Kuva: Laura Boxberg

2024

Aalto-paviljonki
Pia Lindman, Vidha Saumya, Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen
Kuraattorit: Yvonne Billimore & Jussi Koitela

Pohjoismaisen paviljongin yhteisnäyttelyssä Kholod Hawash
Kuraattori: Asrin Haidari

 

2022

Aalto-paviljonki
Pilvi Takala
Kuraattori: Christina Li

Pohjoismaisen paviljongin yhteisnäyttelyssä Pauliina Feodoroff
Kuraattorit: Liisa-Rávná FinbogKatya García-Antón ja Beaska Niillas

Viron paviljonki
Yhteisnäyttelyssä mukana Bita Razavi
Kuraattori: Corina L. Apostol

2019

Aalto-paviljonki
Miracle Workers Collective
Kuraattorit: Giovanna Esposito Yussif, Bonaventure Ndikung ja Christopher Wessels

Pohjoismaisen paviljongin yhteisnäyttelyssä nabbteeri.
Kuraattorit: Leevi Haapala & Piia Oksanen / Nykytaiteen museo Kiasma 

2017

Aalto-paviljonki
Erkka Nissinen ja Nathaniel Mellors
Kuraattori: Xander Karskens

Pohjoismaisen paviljongin yhteisnäyttelyssä Mika Taanila ja Pasi Myllymäki
Kuraattori:
Mats Stjernstedt

2015

Aalto-paviljonki
IC-98 (Patrik Söderlund ja Visa Suonpää)
Kuraattori: Taru Elfving

Okwui Enwezorin kuratoimassa päänäyttelyssä All the World’s Futures mukana Liisa Roberts.

2013

Aalto-paviljonki
Antti Laitinen

Pohjoismainen paviljonki
Terike Haapoja
Kuraattorit: Mika Elo, Marko Karo, Harri Laakso

2011

Aalto-paviljonki
Vesa-Pekka Rannikko
Kuraattori: Laura Köönikkä

2009

Aalto-paviljonki
Jussi Kivi
Komissaari: Berndt Arell (paviljonki yhteistyössä Kiasman kanssa)

Pohjoismainen paviljonki
Laura Horelli, Jani Leinonen
Kuraattorit: Michael Elmgreen ja Ingar Dragset

2007

Aalto-paviljonki
Maaria Wirkkala

Pohjoismainen paviljonki
Adel Abidin

Kuraattori: Rene Block 

2005

Päänäyttely The Experience of Art
Eija-Liisa Ahtila
Kuraattori: María de Corral

2003

Pohjoismainen paviljonki
Liisa Lounila
Kuraattorit: Andrea Kroksnes ja Anne Karin Jortveit

2001

Pohjoismainen paviljonki
Petteri Nisunen ja Tommi Grönlund
Kuraattorit: Petteri Nisunen ja Tommi Grönlund, Suomi
Komissaarit: Marketta Seppälä ja Timo Valjakka

Frame Finland: Kokonaisuus Campo Santa Margheritalla

Eija-Liisa Ahtila, Anneli Nygren, Seppo Renvall, Mika Taanila, Salla Tykkä, Roi Vaara, Marko Vuokola, Maria Ylikoski, Mieskuoro Huutajat

Päänäyttely Platea dell’ Umanita
Heli Rekula, Maaria Wirkkala, Laura Horelli, Charles Sandison, Tuomo Manninen, Veli Granö, Salla Tykkä
Kuraattori: Harald Szeemann

1999

Pohjoismainen paviljonki
Eija-Liisa Ahtila
Kuraattori: John Peter Nilsson, Ruotsi

FRAME: Tuukka Luukas ja Marianna Uutinen

1997

Pohjoismainen paviljonki
Marianna Uutinen
Kuraattori: Jon-Ove Steihaug, Norja

FRAME: Helena Hietanen
Kuraattori: Markku Valkonen

1995

Pohjoismainen paviljonki
Nina Roos
Kuraattori: Timo Valjakka, Suomi

FRAME: Kari Cavén, Henrietta Lehtonen ja Maaria Wirkkala
Kuraattori: Markku Valkonen

1993

Pohjoismainen paviljonki
Jussi Niva
Kuraattori: Lars Nittve, Ruotsi 

1990

Pohjoismainen paviljonki
Kari Cavén
Kuraattori: Per Hovdenakk, Norja 

1988

Pohjoismainen paviljonki
Jukka Mäkelä
Kuraattori: Maaretta Jaukkuri, Suom

1986

Pohjoismainen paviljonki
Olli Lyytikäinen, Silja Rantanen, Osmo Valtonen
Suomen komissaari: Erik Kruskopf

1984

Pohjoismainen paviljonki
Carl-Erik Ström, Kain Tapper
Suomen komissaari: Erik Kruskopf 

1982

Pohjoismainen paviljonki
Juhana Blomstedt
Suomen komissaarit: Erik Kruskopf, Paul Osipow, Ulla Rantanen

1980

Pohjoismainen paviljonki
Matti Kujasalo
Suomen komissaari: Paul Osipow 

1978

Pohjoismainen paviljonki
Olavi Lanu
Suomen komissaari: Erik Kruskopf 

1976

Pohjoismainen paviljonki
Mikko Jalavisto, Tapio Junno, Kimmo Kaivanto, Ulla Rantanen
Suomen komissaari: Erik Kruskopf 

1972

Pohjoismainen paviljonki
Harry Kivijärvi, Pentti Lumikangas
Suomen komissaari: Leena Savolainen

1970

Pohjoismainen paviljonki
Juhani Linnovaara
Suomen Komissaari: E.J. Vehmas 

1968

Pohjoismainen paviljonki
Mauno Hartman, Kimmo Kaivanto, Ahti Lavonen
Suomen Komissaari: E.J. Vehmas 

1966

Pohjoismainen paviljonki
Sam Vanni, Heikki Häiväoja, Harry Kivijärvi
Suomen Komissaari: Sakari Saarikivi

1964

Pohjoismainen paviljonki
Ina Colliander, Simo Hannula, Pentti Kaskipuro, Laila Pullinen
Suomen Komissaari: Olavi Valavuori
Apulaiskomissaari:
Tuulikki Pietilä

1962

Pohjoismainen paviljonki
Ahti Lavonen, Kain Tapper, Esko Tirronen
Suomen Komissaari: Ben Renvall (Apulaiskomissaari: Kain Tapper)

1960

Aalto-paviljonki
Ina Colliander, Mikko Hovi, Aimo Kanerva
Komissaari: Ben Renvall 

1958

Aalto-paviljonki
Unto Koistinen, Ernst Mether-Borgström, Olli Miettinen, Ben Renvall
Komissaari: Sakari Saarikivi

1956

Aalto-paviljonki
Helene Schjerfbeck
Komissaari: Sakari Saarikivi (Apulaiskomissaari: Maire Gullichsen)

 1954

Italian paviljonki, halli XL
Wäinö Aaltonen, Tyko Sallinen