19/06/2024

Uutiset

Suomen paviljonki Gwangjun biennaalissa esittelee teoksia neljältä nykytaiteilijalta

Suomen paviljonki tuo syksyllä 2024 Gwangjun biennaaliin Etelä-Koreaan esille teoksia neljältä nykytaiteilijalta: Nayab Noor Ikram, Hertta Kiiski, Maija Tammi ja Sampsa Virkajärvi. Näyttelyn Acts of Care ovat kuratoineet Kati Kivinen ja Pirkko Siitari.

Suomen paviljonki on osa Gwangjun biennaalin paviljonkiohjelmaa, joka esittelee näyttelykokonaisuuksia useista eri maista. Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Gwangjun biennaali on Aasian vanhin ja yksi merkittävimmistä nykytaiteen näyttelyistä. Nicolas Bourriaudin kuratoima 15. Gwangjun biennaali Pansori, a soundscape of the 21st century levittäytyy eri puolille Gwangjun kaupunkia Etelä-Koreassa 7.9.–1.12.2024.

Suomen paviljongin Acts of Care -näyttely tarkastelee hoivan ja huolenpidon roolia ja merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Viimeaikainen pandemia, demografiset muutokset kuten väestön ikääntyminen sekä ympäristökriisi ovat nostaneet esille huolenpidon akuutin tarpeen, mutta myös huolen sen riittämättömyydestä. Nykytaiteessa yksilön, yhteiskunnan, luonnon ja esimerkiksi maaperän hyvinvoinnin edistäminen hoivan kautta on ollut viime vuosina kasvavan kiinnostuksen kohteena.

Näyttelyn taiteilijat tarjoavat huolenpitoon sekä henkilökohtaisia että yhteiskunnallisia näkökulmia. Heidän teoksensa kertovat hoivasta ja välittämisestä niin yhteiskunnan ja yksilön kuin ihmisen ja eri elämänmuotojen välisten suhteiden kautta. Näitä ovat muun muassa ihmisten ja eläinten suhde vanhempiinsa ja jälkikasvuunsa, lajien väliset hierarkiat sekä mahdolliset tulevaisuudet, joissa hoiva jakautuisi tasa-arvoisemmin. Miten voimme oppia pitämään parempaa huolta – luonnosta, eläimistä ja toisistamme?

Finnish Pavilion: Acts of Care on esillä Ha Jung-Woong -taidemuseossa Gwangjussa 7.9.–1.12.2024.

Suomen paviljonkia tukevat Frame Contemporary Art Finland, Suomen suurlähetystö Soulissa ja Gwangju Biennale Foundation.

Kaksi tyttöä vedessä värikkäät uimapuvut päällään pitelevät käsissään punaista valoa hohtavaa esinettä.
Hertta Kiiski Hydra, 2022 7min 40s, HD, 16:9 Musiikki: Lau Nau Editio: 3 ⁠© Hertta Kiiski
Maija Tammi: Octomom-installaatio, 2023, näyttelyssä Empatiakone, Suomen valokuvataiteen museo 30.3.–27.8.2023. Kuva: Angel Gil
Sampsa Virkajärvi
What Remains?, 2015–2018
video, 22’32’’
© Sampsa Virkajärvi

NAYAB NOOR IKRAM: THE FAMILY (2022), STILL-KUVA PERFORMANSSISTA © NAYAB NOOR IKRAM