26/05/2025

Uutiset

Framen vuosikertomus 2024 on ilmestynyt

Framen vuosikertomus vuodelta 2024 on ilmestynyt. Viime vuonna Framen toiminnassa paketoitiin useita monivuotisia hankkeita ja suunnattiin samalla kohti uutta. Ydintoimintamme säilyi vahvana: mahdollistimme kymmeniä suomalaisen nykytaiteen hankkeita ulkomailla samalla kun jatkoimme kuvataiteen alan vahvistamista kotimaassa.

Vuonna 2024 suomalainen nykytaide oli näyttävästi esillä kansainvälisillä areenoilla. Framen apurahoilla toteutui lähes 150 näyttelyä, esitystä, verkostoitumismatkaa tai kansainvälistä taidejulkaisua. Suomessa työskentelevät nykytaiteilijat ovat kysyttyjä kansainvälisesti, mistä kertoo myös Framen saamien apurahahakemusten suuri määrä.

Suurimpia nykytaiteen kansainvälisiä näyttelyhankkeita viime vuonna olivat Framen tuottama Suomen paviljonki 60. Venetsian biennaalissa, joka keräsi yli 250 000 kävijää. Suomella oli ensi kertaa oma maapaviljonki myös Gwangjun biennaalissa, mikä oli onnistunut avaus Aasian merkittävimmässä nykytaiteen näyttelytapahtumassa.

Framen ydintoimintaa on mahdollistaa taiteen ammattilaisten kohtaamisia ja luoda tilaisuuksia suomalaisen nykytaiteen esittämiselle ulkomailla. Työskentely osana kansainvälistä taidekenttää on erottamaton osa lukuisten nykytaiteilijoiden taiteellista työtä ja urakehitystä. Kansainväliset näyttelyt ja tapahtumat tarjoavat nykytaiteen ammattilaisille näkyvyyttä, verkostoja ja työtilaisuuksia. Ne ovat välttämättömiä myös taiteen sisältöjen ja vuoropuhelun kehittymiselle.

Tässä työssä avainasemassa on ylläpitämämme asiantuntijavierasohjelma. Viime vuoden aikana 24 kansainvälistä kuraattoria vieraili Suomessa Framen kutsumana. Vieraille räätälöidyt ohjelmat sisältävät studiovierailuja, näyttelyitä ja tutustumista monipuolisesti paikallisiin taiteilijoihin ja nykytaiteen kenttään. Asiantuntijavierailut ovat tehokas ja konkreettinen tapa saattaa Suomessa työskenteleviä taiteilijoita yhteyteen kansainvälisten ammattilaisten kanssa. Vierailujen tuloksia myös seurataan tarkkaan: toisinaan näyttely- tai yhteistyökutsut seuraavat saman tien, toisinaan useiden vuosien päästä.

Vuonna 2024 työskentelimme edelleen aktiivisesti kuvataiteen rahoituksen kasvattamiseksi ja koko toimialan vahvistamiseksi. Kulttuuripoliittinen tilanne kotimaassa ja muutokset kansainvälisessä toimintakentässä edellyttävät jatkuvaa uusiutumista ja sen arviointia, kuinka parhaiten toteutamme tehtäväämme nykytaiteen kansainvälisen toiminnan tukijana sekä vahvistamme alaa myös kotimaassa. Framen strategiaa päivitetään vuosien 2024–2025 aikana siten, että pystymme parhaalla mahdollisella tavalla vastaamaan näihin muutoksiin. 

Vuoden aikana oli käynnissä useita merkittäviä kulttuuripoliittisia hankkeita. Kulttuuripoliittista selontekoa laadittiin läpi vuoden samalla kun rahoitustilanteen epävarmuus aiheutti monelle taidetoimijalle huolta.

Kuvaitaiteen kävijä- ja katsojamäärät sen sijaan ovat huipussaan: Framen kokoamissa tilastoissa mitattiin kuvataidekohteissa kaikkien aikojen käyntiennätys. Erityisesti taidemuseot ovat kasvattaneet yleisömääriään viime vuosina, mutta hyvin suosittuja ovat myös galleriat ja taidetapahtumat.

Kuvataiteen rahoitus on edelleen merkittävästi jäljessä muiden taiteenalojen rahoituksesta, ja koko kulttuurikenttään kohdistuu monia haasteita. Tämä hidastaa taiteen myynnin, viennin ja välitystoiminnan kasvua, johon heijastuvat myös yhteiskunnalliset ja maailmanpoliittiset kriisit. Nykytaiteen rahoitusta ja toimijakenttää on edelleen vahvistettava, jotta alan potentiaali saadaan paremmin käyttöön.

Kehitämme kuvataiteen toimialaa tiiviissä yhteistyössä kuvataiteen pienten ja keskisuurten toimijoiden – paikallisten gallerioiden, taiteilijaseurojen ja kuvataideyhteisöjen – kanssa. Kaikkiaan Frame teki vuoden aikana yhteistyötä 58 eri organisaation ja lisäksi yli 60 kuvataiteen yhteisöverkostoon kuuluvan toimijan kanssa.

Kaksi kentän kehittämiseen liittyvää hanketta linkittyi tiiviisti Framen vastuullisuustyöhön. Keväällä avattu Vihreä taide -verkkoalusta sisältää nykytaiteen ammattilaisten käyttöön räätälöityjä työkaluja ympäristövaikutusten arviointiin ja pienentämiseen. Framen vetämän hankkeen rinnalla syntynyt Kestävän kuvataiteen verkosto syventää kuvataidealan yhteistyötä kestävyystyössä. Kolmevuotinen, verkostoitumiseen ja tiedonvaihtoon perustuva EU-hanke Islands of Kinship – A Collective Manual for Sustainable and Inclusive Art Institutions tuli päätökseensä kesällä. Se paneutui erityisesti sosiaalisen kestävyyden kysymyksiin ja taideorganisaatioiden toiminnan kehittämiseen sillä saralla.

Taiteen kentällä niin isoilla kuin pienillä toimijoilla on tärkeä paikkansa koko alan elinvoiman ylläpitämisessä. Myös kansainvälisen toiminnan vaikuttavuus syntyy yhteistyöstä. Pienillä kotimarkkinoilla taiteen vienti kansainvälisiin näyttelyihin, messuille ja festivaaleille tarjoaa mahdollisuuksia, joihin on tartuttava. Tämä edellyttää panostuksia taiteen kansainväliseen toimintaan. Framessa näemme päivittäin, miten suuri kiinnostus suomalaiseen nykytaiteeseen ulkomailla kohdistuu. Tämän toteuttamiseksi tarvitaan niin taideorganisaatioiden, kulttuuripoliittisten päätöksentekijöiden kuin taiteilijoiden yhteistyötä ja yhteistä visiota. Tätä työtä Frame jatkaa myös vuonna 2025.

Felipe de Ávila Francon teos ’The Trillionth Tonne’ ryhmänäyttelyssä ’After the Sun – Forecasts from the North’ Buffalo AKG Art Museumissa, Yhdysvalloissa 26.4.2024–12.8.2024. Frame tuki näyttelyä projektiapurahalla. Kuva: Brenda Bieger

Framen toiminta lukuina vuonna 2024

  • 24 kansainvälistä asiantuntijavierasta, joilla yhteensä 308 eri tapaamista Suomessa paikallisten taiteilijoiden ja organisaatioiden kanssa.
  • 147 tuettua apurahahanketta, jotka koskettivat 189 taiteilijaa ja 31 taiteen asiantuntijaa.
  • 250 000 kävijää Venetsian taidebiennaalin Suomen näyttelyssä. Näyttely sai 50 kansainvälistä ja 20 kotimaista mediaosumaa, jotka tavoittivat yli 156 miljoonaa henkilöä.
  • 70 valmistuvaa taiteilijaa ja 18 kuraattoria eri puolilta Suomea osallistuivat portfoliotapaamisiin.
  • 10 keskustelu- ja yleisötilaisuutta, joihin osallistui yli 600 ihmistä.
  • 3 painettua taidejulkaisua.
  • 53 000  kävijää Framen verkkosivuilla  ja 10 900 Instagram-seuraajaa.
  • 7 eurooppalaista taideorganisaatiota kumppanina Islands of Kinship -verkostohankkeessa.
  • 13 yhteistyökumppania mukana Vihreä taide -hankkeessa, joka edistää kuvataiteen ekologisesti kestävämpiä käytäntöjä.
  • Yhteistyötä tehtiin 58 eri organisaation ja lisäksi yli 60 kuvataiteen yhteisöverkostoon kuuluvan toimijan kanssa.

Sampsa Virkajärven videoteos ’What Remains?’ esillä Gwangjun Biennaalissa. Kuva: Studio Possible Zone