18/03/2025

Uutiset

Framen rahoitukseen 195 000 euron leikkaus

Framen toiminta-avustukseen kohdistuneesta yli 100 000 euron leikkauksesta seuraa toiminnan supistamista ja henkilökunnan lomautuksia. Lisäksi suomalaisen nykytaiteen kansainvälisiä hankkeita tukevista apurahoista leikattiin yli kolmannes.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on julkistanut rahoituspäätökset valtakunnallisten taide- ja kulttuuriorganisaatioiden toimintaan tälle vuodelle. Hallituksen kulttuuriin kohdistamien leikkausten myötä avustussumma putosi yhteensä reilut 2 miljoonaa euroa.

Framen toiminta-avustus putosi 682 000 eurosta 580 000 euroon eli 15 prosenttia. Vuonna 2024 avustusta oli leikattu jo 38 000 euroa. Lisäksi Framen jakamien apurahojen kokonaissumma putosi 260 000 eurosta 167 000 euroon eli 36 prosenttia. Framen apurahoilla tuetaan suomalaisen nykytaiteen kansainvälisiä näyttelyitä ja muita hankkeita ulkomailla. Vuosittain summasta on rahoitettu noin 160 eri hanketta.

Myös muiden taiteenalojen tiedotuskeskusten toiminta-avustukset laskivat edellisvuodesta 15–27 prosenttia. Ministeriön kautta rahoitettujen kuvataiteen organisaatioiden, kuten Suomen Taiteilijaseuran (-25%), AV-arkin (-19%), Helsingin Taidehallin (-29 %), Suomen sarjakuvaseuran (-28%) ja Kuvittajat ry:n (-41%), avustussummat laskivat merkittävästi.

”Tämän mittakaavan leikkaukset ovat katastrofaalisia koko kulttuurialalle. Ne heikentävät radikaalisti taiteen tekemisen, esittämisen ja välittämisen mahdollisuuksia Suomessa. Leikkaukset vaikuttavat välittömästi muun muassa taiteen vientiin ja alan työllisyyteen”, sanoo Framen toimitusjohtaja Juha Huuskonen.

“Framen apurahat tukevat hyvin tehokkaasti taiteen kansainvälisiä hankkeita ja vientiä, joiden edistäminen on kirjattu myös hallitusohjelmaan ja kulttuuripoliittiseen selontekoon. Jo ennestään paljon hyviä hankkeita on jäänyt ilman rahoitusta, ja nyt apurahoista leikattiin yli kolmannes pois.”

Yli 100 000 euron leikkaus Framen toiminta-avustukseen joudutaan kohdistamaan Framen ohjelmatoimintaan, kuten suunniteltuihin kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin ja kuraattorivierailuihin. Sen lisäksi henkilöstöä joudutaan lomauttamaan.

Kaikkiaan tänä vuonna kulttuurin ja taiteen määrärahoihin kohdistui 17,4 miljoonan euron leikkaus. Se sisältää 4,6 miljoonan euron leikkauksen Taiteen edistämiskeskuksen avustuksiin, joka iskee erityisesti taiteen vapaaseen kenttään ja pieniin taideorganisaatioihin. Kuvataiteen alalla toiminta-avustuksen piiristä putosivat kokonaan Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, Suomen Kuvataidejärjestöjen liitto, Pohjanmaan valokuvakeskus, Fotocentrum Raseborg, Taidekoulu Maa ja Vapaa taidekoulu.

Vuodelle 2026 hallitus on kaavaillut kulttuuriin jopa 75 miljoonan euron leikkauksia.

“Kulttuurikentän rapauttamisessa on laajemmin kyse siitä, millaista yhteiskuntaa haluamme rakentaa? Henkisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti näivettynyttä – vai kulttuuria, taidetta ja henkistä pääomaa ylpeytenään ja voimavaranaan pitävää sivistysvaltiota?” Juha Huuskonen kysyy.

Hallitusohjelmaan kirjattu kulttuuripoliittinen selonteko on parhaillaan eduskunnassa valiokuntakäsittelyssä. Sen lisäksi parhaillaan laaditaan luovien alojen kasvustrategiaa. Taiteen edistämiskeskuksen kansainvälisen toiminnan strategian on määrä valmistua kesällä. Jo nykyisellään Suomessa kulttuurin rahoitus ja luovien alojen osuus Suomen viennistä ovat alle EU-maiden keskitason.


Lisätiedot:

Juha Huuskonen
Toimitusjohtaja, Frame Contemporary Art Finland
juha.huuskonen@frame-finland.fi
P. 040 570 9617