
Yksityisnäyttely ’Butterfly Logic’ esillä Espai 13 -galleriatilassa Fundació Joan Miró -museossa 2024. Kuva: Inari Sandell
Vuonna 2024 Framen apurahat mahdollistivat 147 suomalaisen nykytaiteen kansainvälistä hanketta eri puolilla maailmaa. Vuosikertomusta varten pyysimme apurahansaajia Pekka ja Teija Isorättyää, Inari Sandellia ja Toni R. Toivosta kertomaan kokemuksia kansainvälisistä hankkeistaan. Inari Sandellilla oli yksityisnäyttely Fundació Joan Miró -museossa Barcelonassa, Espanjassa.
Kuraattori Irina Mutt kutsui minut esittämään yksityisnäyttelyn Butterfly Logic Fundació Joan Miró -museon galleriatilaan nimeltä Espai 13 Barcelonaan, Espanjaan. Hän oli nähnyt näyttelyni vuosia sitten Titanik-galleriassa Turussa ja otti minuun yhteyttä. Oli huikeaa tehdä yksityisnäyttely museotiloissa. Näyttely oli esillä 26.4.2024—7.7.2024 ja museon suuri tuotantotiimi oli näyttelyn suunnittelussa ja tuotannossa mukana. Frame tuki hanketta apurahalla.
Tuotin näyttelyä varten ensimmäisen pidemmän videoteokseni On Butterfly Logic (2024). Videotuotantoa varten pystyin ensimmäistä kertaa palkkaamaan työryhmän. Jussi Hertz teki äänityön videoteokseen sekä äänimaiseman koko näyttelyyn. Työryhmään kuuluivat myös ääninäyttelijä ja graafinen suunnittelija. Tein paljon itse, mutta veistostöiden valmistamiseen pystyin myös palkkaamaan assistentin muutamaksi päiväksi. Museokin tuki näyttelyn tuotantoa, mutta apuraha mahdollisti työryhmän palkkiot ja laadukkaan toteutuksen. Apurahojen leikkaukset ovat lyhytnäköistä toimintaa. Mikä tahansa pienemmän mittakaavan tuotanto kärsisi vielä enemmän, jos hankkeisiin ei saisi apurahaa.
Erästä aiempaa projektia varten teoskuljetusten hinnat vaikuttivat siihen, että aloin pienentää töitä, jotta kuljetus maksaisi vähemmän. Olen tehnyt joskus valokuvaprinttejä sillä ajatuksella, että ne mahtuvat käsimatkatavaroihin jos minun pitää lentää niiden kanssa. Olosuhteet vaikuttavat tosi nopeasti ja kirjaimellisesti siihen, mitä voidaan tehdä, myös materiaalivalintoihin.
Minulla on ollut onnekas olo siitä, miten reilusti tämä projekti on osaltani mennyt. On ollut mahdollisuus keskittyä taiteelliseen työhön.
Tilat itsessään ovat kiinnostavia. Päätin lähteä omakustanteisesti katsomaan tilaa ennen näyttelyä. Sen jälkeen ripustussuunnitelmani muuttui täysin. Olin rakentanut tilasta pienoismallin mittakaavaan, mutta tilassa tunne oli todella erilainen. Oli tärkeää nähdä miten se toimii, sillä tätä työtä tehdään kaikilla aisteilla. Tilan kokonaisuuteen vaikuttavat myös humina ja lämpötila tai tilan katto, josta on harvemmin saatavilla dokumentaatiota. Ripustaminen on myös tärkeä osa työskentelyä, varsinkin koska teen installaatioita ja teoskokonaisuuksia. Työ ei lopu siihen, että saan ne työhuoneella valmiiksi. Oli tärkeää päästä itse paikan päälle ja saada kontakti ihmisiin. Koskaan ei voi tietää, ketä tulee tapaamaan.
Kokemukseni Barcelonassa oli todella miellyttävä. Ihmiset ottivat minut ja työni todella hyvin vastaan. Olin palautteesta todella positiivisesti yllättynyt. Sain sosiaalisen median sekä museon kautta ihmeellisen paljon viestejä ihmisiltä, jotka olivat käyneet näyttelyssä. Tuli sellainen olo, että tämän takia tätä tehdään – pääsee olemaan dialogissa ihmisten kanssa, jotka ovat liikuttuneet työstä, tai se on herättänyt ajatuksia. En näe, että joka paikkaan täytyy myöskään päästä matkustamaan itse, sillä globaalia matkustelua tulisi myös hillitä. Siihen voisi löytää järkevän tasapainon.
”On tosi herkkää ja satunnaista, mitä kaikesta seuraa.
Se on myös taiteen luonne.”

Kuva: Inari Sandell
Olen päätynyt järjestämään näyttelyitä myös Framen järjestämien kuraattoritapaamisten kautta. Islantilainen kuraattori Daría Sól Andrews otti minuun yhteyttä tapaamisen jälkeen ja töitäni esitettiin ryhmänäyttelyssä taidekeskus Hafnarborgissa, Hafnarfjörðurissa, Islannissa. Päädyin lopulta hakemaan Islantiin myös residenssiin, ja tänä vuonna olen menossa sinne uudelleen.
Barcelonassa paikallisen filmifestivaalin kuraattori kutsui minut tapaamiseen. En voi vielä tietää, mitä vaikutuksia tästä voikaan syntyä. Yhteistyökutsu voi tulla muutaman vuoden kuluttua siitä kun joku on nähnyt jonkun teoksen tai näyttelyn. Uusien kontaktien vaikutukset eivät ole usein niin nopeasti tai konkreettisesti mitattavissa, se voi olla tosi abstraktia. On tosi herkkää ja satunnaista, mitä kaikesta seuraa. Se on myös taiteen luonne.
Videoteos On Butterfly Logic on kiertänyt muuallakin Barcelonan näyttelyn jälkeen. Se esitettiin viimeksi pIAR-taiteilijaresidenssissä Ghanassa sekä Mad Housella Helsingissä. Kesällä on tulossa uusi esitys Amsterdamiin. Olen erittäin tyytyväinen näihin mahdollisuuksiin esittää töitäni kansainvälisesti.
– Inari Sandell
On Butterfly Logic (screening) on esillä
1.-10.8.2025, GASP! -näyttelytilassa
Arkipäivisin sopimuksen mukaan ja viikonloppuna 12-18
Tefelenstraat 55, 1107SJ, Amsterdam, Alankomaat
8.6.2025, 10:30-12:30, Cinema Orion
Yhteistyössä AV-arkin kanssa osana Helsinki Biennial Preview -tapahtumaa
Eerikinkatu 15, Helsinki
13.9.-23.11.2025, Tallinn Art Hall
Osana ryhmänäyttelyä Under Pressure
Vabaduse väljak 6, Tallinna, Viro
Lue lisää Framen ohjelmasta sekä Framen tukemista hankkeista vuoden 2024 vuosikertomuksesta.
Tässä blogissa Framen työntekijät ja kirjoittajavieraat avaavat työtään taiteen parissa ja käsittelevät nykytaiteeseen liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä. Tämä blogipostaus on julkaistu suomeksi ja englanniksi.