29/01/2015

News

Galleristi, avaa Instagram-tili!

“Järkevintä, mitä galleristi voi tehdä, on avata Instagram-tili”, neuvoi berliiniläisen Future Galleryn omistaja Mike Ruiz Framen galleriavalmennuksen kuuntelijoita tiistaina.

Austinista, Teksasista Berliiniin kahdeksan vuotta sitten muuttanut Mike Ruiz on todellinen some-aikakauden kasvatti, jonka koko työ nojaa internetin olemassaoloon.

“Olen tehnyt kauppoja esittelemällä teoksia Instagramissa. Kannattaa ryhtyä seuraamaan suurta määrää taiteenkerääjiä, ja ennen pitkää jotkut niistä alkavat seurata sinua takaisin.”

Taidetta opiskellut Ruiz oli aluksi kiinnostunut internet-taiteesta, jota itsekin teki. Berliini ei tosin osoittautunut aivan siksi taiteilijayhteisöjen kultakaupungiksi kuin Ruiz oli muuttaessaan kuvitellut vaan tuntui sisäänpäinlämpenevältä metropolilta, jossa jokainen piti huolta omasta reviiristään.

Oma yhteisö alkoikin rakentua internetistä löytyneistä hengenheimolaisista. Tumblr-palveluun oli syntynyt vuonna 2008 The Jogging-blogi, jossa eri tekijöiden internet-taidetta jaettiin hengästyttävällä tahdilla. Sivuston suosiosta kertoi, että palvelussa yksi internet-taideteos saattoi kerätä 15 000 tykkäystä. Ruiz tutustui blogin perustajiin Brad Troemeliin ja Lauren Christianseniin ja oli tiiviisti mukana blogin tekemisessä.

Myöhemmin Ruiz taivutteli silloisen tyttöystävänsä avaamaan heidän yhteisen olohuoneensa projektitilaksi, jossa verkosta löytynyttä taidetta voisi esitellä yleisölle. Aluksi olohuoneeseen halvalla tulostetut internet-teokset eivät kiinnostaneet ketään, mutta hiljalleen sana alkoi levitä ja olohuonenäyttelyihin tulla kävijöitä.

Käännekohta Ruiz’lle oli kutsu New Yorkin taideviikon mediataidetta esittävälle Moving Image -festivaalille, jossa Ruiz ymmärsi tuntevansa internet-taiteen läpikotaisin ja osaavansa puhua siitä. Oma taiteentekeminen alkoi jäädä, ja päähän tuli galleristin hattu.

“Olin olohuoneessa projektitilaa vetänyt taiteilija eikä muutos galleristiksi ollut ihan helppo. Tein luultavasti kaikki mahdolliset mokat aluksi. Esittelin itseni ihmisille, jotka eivät olleet valmiita tapaamaan minua, en tunnistanut keräilijöitä ja niin edelleen”, Ruiz muisteli.

Berliinissä Mike Ruiz avasi kumppaninsa kanssa ensimmäisen galleriatilan Schönebergiin. Nykyinen galleriatila sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Westensin tavarataloa. Lisäksi Ruiz on säilyttänyt vanhan galleriatilansa, jossa voi esitellä epäkaupallisempia projekteja.

 

Edelläkävijä taipuu taidemaailman ehtoihin

“Digitaalisen taiteen ja mediataiteen myyminen on haastavaa. Olen joutunut myöntymään jossain määrin konservatiivisen taidemaailman vaateisiin myymällä enemmän ‘objekteja’ domain-nimien ja videoiden sijaan”, Ruiz kertoo ja viittaa esimerkiksi 3D-tekniikalla tulostettuihin veistoksiin.

Toinen myönnytys perinteiselle taidemaailmalle ovat taidemessut, joita Future Gallery käy läpi tarmokkaasti. Vielä Future Gallerya ei ole nähty nimekkäimmillä messuilla Art Baselissa ja Friezessä, mutta Mike Ruiz uskoo pääsyn kaikkein halutuimmillekin messuille koittavan pian – sen verran vaikuttava gallerian ansioluettelo alkaa olla.

“Berliinissä ei ole taidemarkkinaa eli ostavia asiakkaita. Kukaan ei edes odota, että galleriassa joku kysyisi teoksen hintaa. Kauppaa tehdään ennen kaikkea taidemessuilla”, Ruiz sanoo.

Future Galleryn on erottanut koko ajan sen voimakas profiili internet-taidetta ja digitaalista taidetta esittelevänä galleriana. Se on tuonut paitsi asiakkaita, myös taiteilijoita, jotka haluavat juuri Future Galleryn edustavan heitä. Yksi Ruiz’n valitsemista taiteilijoista on suomalainen Jaakko Pallasvuo, jonka uusi näyttely on juuri avautunut Future Galleryssa.

Kun yleisöstä joku kysyy, mikä on taidemaailman seuraava suuri kaupunki, johon kaikki suuntaavat katseensa, meksikolais-amerikkalainen Ruiz ennustaa Mexico Citya.

“Kiinteistöt ovat siellä edullisia, ja kaupungissa on helppo tutustua muihin taiteilijoihin ja toimijoihin. Haluaisin laajentaa galleriaani sinne. Yksi syy on kyllä sekin, etten jaksa enää Euroopan talvia.”

Kuuntele Mike Ruizin luento

Lue myös maanantain luennoitsijan, kuraattori Ceri Handin vinkit galleristeille
Lue myös keskiviikon luennoitsijan, Arts Council Englandin Sabine Unamunin ohjeet galleristeille

Heljä Franssila